Elämän voi tiivistää yhteen viikonloppuun. Alun opettelun ja kankeuden, vauhdin ja innostuksen, muutaman kriittisen käännekohdan, väsymisen ja riitelyn ja lopulta yhden mini-dv kasetin toimittamisen syrjäiseen keilahalliin kello 19.10 mennessä (keilahalliin, jossa oli tietysti äänekkäät bileet ja ilmaista olutta). 48 tunnin elokuvanteko oli hyvin opettavainen kokemus. Kun saimme selville genren, Based on a true story, äänestimme parhaan tarinan käsikirjoitettavaksi (Saksalainen ihmissyöjä, joka löysi vapaaehtoisen uhrinsa internetin kautta). Tätä seurasi minun kohdallani ideoimista, käsikirjoituksen korjailua, lavasteiden ja tavaroiden etsimistä, ostamista ja vaihtamista, pakkaussuunnittelua ja grafiikkaa. Sami teki ahkerasti musiikkia koko 48 tunnin ajan, ja saapui loppuvaiheessa äänittämään vielä viimeisiä äänitehosteita ja muokkaamaan audiopätkiä sopiviksi.
Roolini oli siitä hyvä, että pääsin seuraamaan filmintekoa alusta loppuun kaikkine työvaiheineen. Toisaalta harmitti, etten pystynyt keskittymään kunnolla lavastukseen enkä päässyt kunnolla mukaan kuvausvaiheessa. Art director on kuitenkin vastuussa visuaalisesta lopputuloksesta. Kokemus oli kuitenkin aivan mainio, heräsi nälkä päästä tekemään lisää samaa ja vielä paljon paremmin. Huolimatta seuraavasta vuodatuksesta (jonka voitte hyvin jättää lukematta), olen todella väsynyt ja onnellinen...
Tiimi oli ohjaajaa lukuunottamatta todella hyvä. Ohjaaja oli porukan ainoa amerikkalainen, mukava kaveri mutta ei tarpeeksi kyvykäs. Eikä kykyjen puute sinänsä häirinnyt, vaan (monia amerikkalaisia vaivaava) itsekritiikin puute. Jos tyyppi olisi vain astunut pois tieltä ja antanut itseään parempien hoitaa työnsä, filmistä olisi tullut yhtenäisempi ja ytimekkäämpi. Leikkausvaiheessa tarvittiin kolme tiimin jäsentä ja toinen tuottaja pitämään ohjaaja aisoissa ja sulkemaan suunsa. Sillä oli rasittava tapa ryhtyä selittämään omia ratkaisujaan. Ei siksi, että aiheesta oltaisiin voitu keskustella vaan väsyttääkseen muut selityksellään. Kun puhuu viisi minuuttia henkeä vetämättä, kuuntelijat väsyvät ja selittäjä saa tahtonsa läpi. Tämän lisäksi ohjaaja otti hyvin herkkätunteisesti itseensä jokaisen puolihuolimattoman kommentin. Tuntui, että se kulutti valtavasti energiaa omien ja toisten tunteiden setvimiseen. Ettei kenelläkään varmasti ollut paha mieli ja että kaikki varmasti ymmärsivät hänen ajatuksiaan. Tämä jahkaaminen yhdistettynä 48 tunnin aikarajaan rokotti minut lopullisesti amerikkalaista howRU-kulttuuria vastaan.
Ylihuomenna filmi on sitten näytillä läheisessä teatterissa. Yleisönä on tässä vaiheessa lähinnä kisaan osallistuneita tiimejä. Kaikista epäilyksistä huolimatta toivon, että filmi sijoittuu jotenkin kilpailussa. Siinä tapauksessa se nimittäin ilmestyy 48hours-sivulle ja voin laittaa linkin tännekin.
Ensi vuonna uudestaan, mutta vähän eri kokoonpanolla :) !!!
29.5.06
23.5.06
Supersize ja Suomi
Tänään oli tarkoitus mennä kuntosalille, mutta ei onnistunut kun unohdin ottaa paidan mukaan. Tunsin itseni laiskaksi ja lihavaksi (tunne, jolla ei ole mitään tekemistä painon tai ympärysmittojen kanssa). Onneksi posti oli tuonut Supersize me -dokumentin. Vanha juttu, mutta nyt vihdoin voin sanoa katsoneeni sen. Puolitoista tuntia sairaita, läskejä amerikkalaisia ja kas - ei ole enää lihava olo. Iltapalaksi syödään kyllä mandariineja ja porkkanaa.
Eilen töissä kyseltiin, että kuka se ruma suomalainen muusikko oikein oli, joka voitti laulukilpailun. Levitin huvikseni huhua, että suomalaiset ovat äänestäneet lordin voittoon soittelemalla ilmaisia skype-puheluita Ruotsin kautta. Lordin lisäksi minulta kysyttiin, osaanko laittaa sellaista suomalaista ruokaa, johon tulee porkkanaa ja riisiä. Kysymys ei kuitenkaan ollut porkkanalaatikosta, vaan jonkilaisesta paistoksesta, joka levitellään uunipannulle. Joku australiassa asuva Outi osaa kuulemma tehdä tätä herkkua ja tehköön ihan rauhassa. Kuulostaa ihan ihme mössöltä.
Kuskasin työpaikalle suomalaista musiikkia (Rajaton, Nuspritit Helsinki, Husky Rescue, Redrama), mutta olen enimmäkseen kuunnellut ruotsalaista (Kent, Bo Kaspers orkester) ja tietysti Jack Johnsonia, Coldplayta, paikallista Bic Rungaa ja muuta rattoisaa. Suomalaisen musiikin suosiminen ei tunnu oikein luontevalta. Sitä paitsi kukaan ei täällä erota suomea ja ruotsia toisistaan, tekisi niin mieli väittää Kentiä suomalaiseksi. Basistihan on jostain Rovaniemeltä..?
Eilen töissä kyseltiin, että kuka se ruma suomalainen muusikko oikein oli, joka voitti laulukilpailun. Levitin huvikseni huhua, että suomalaiset ovat äänestäneet lordin voittoon soittelemalla ilmaisia skype-puheluita Ruotsin kautta. Lordin lisäksi minulta kysyttiin, osaanko laittaa sellaista suomalaista ruokaa, johon tulee porkkanaa ja riisiä. Kysymys ei kuitenkaan ollut porkkanalaatikosta, vaan jonkilaisesta paistoksesta, joka levitellään uunipannulle. Joku australiassa asuva Outi osaa kuulemma tehdä tätä herkkua ja tehköön ihan rauhassa. Kuulostaa ihan ihme mössöltä.
Kuskasin työpaikalle suomalaista musiikkia (Rajaton, Nuspritit Helsinki, Husky Rescue, Redrama), mutta olen enimmäkseen kuunnellut ruotsalaista (Kent, Bo Kaspers orkester) ja tietysti Jack Johnsonia, Coldplayta, paikallista Bic Rungaa ja muuta rattoisaa. Suomalaisen musiikin suosiminen ei tunnu oikein luontevalta. Sitä paitsi kukaan ei täällä erota suomea ja ruotsia toisistaan, tekisi niin mieli väittää Kentiä suomalaiseksi. Basistihan on jostain Rovaniemeltä..?
22.5.06
Ben Harper, St. James Theater. Hieno keikka.
Menevien ihmisten tärkeää elämää
Ystäväni Mari lähetti kortin Suomesta. Kertoi lukeneensa tätä blogia ja tulleensa siihen tulokseen, että meillä on kovasti vapaa-ajan rientoja. Korjattakoon tämä yleinen harhaluulo saman tien: Ei ole. Tänä viikonloppuna olemme käyneet kaupassa, kirkossa, kuntosalilla ja ravintolassa. Kaikki menot rajoittuvat muutaman korttelin päähän, kun ei ole autoa.
Yritän kuitenkin tiristää vähäisistä menoista jotain kerrottavaa: Perjantai-illan vietin kokonaan tv:n ääressä ja lehtiä lueskellen. Lauantaiaamupäivän vietimme sisätiloissa syöden pitkään ja hartaasti aamiaista. Sitten kävelimme vähän kaupungilla, söimme turkkilaisessa ravintolassa (siis EI sellaisessa kebab-pizzeria Iskenderissa vaan oikeassa turkkilaisessa ravintolassa :), kävimme kahvilla kirjakaupan alakerrassa ja lähdimme takaisin kotiin kun Samille tuli huono olo. Sitten istuimme koko illan sisällä tuijottaen leffoja.
Sunnuntaina raahauduin aamiaisen jälkeen kuntosalille, sen jälkeen apteekkiin ostoksille. Täällä apteekeissa on parhaat valikoimat hiussolkia, pinnejä, tarrarullia, kondomeja ym. välttämättömyyksiä, joita paikalliselta stockmannilta ei löydy. Illalla menimme kirkkoon, jossa oli kristityn hiphop-tanssiryhmän esiintyminen välipuheineen. Tanssijat olivat todella taitavia, ryhmä on kutsuttu LA:iin kilpailemaan hiphopin maailmanmestaruudesta. Pastorit kutsuttiin lavalle opettelemaan breikkausta ja kuinka ollakaan - harmaapäinen saarnamies heilautti jalat ilmaan ja kekkaloi käsiensä varassa jonkinlaisen puolivoltin. Oli varmaan parin sekunnin viive, ennen kuin tajusin mitä tapahtui. Nikki toi lyhytelokuvakisaa varten löytämänsä rekvisiitat nähtäväksi ja valokuvasin ne ohjelman jälkeen. Samilla oli vähän kuumetta ja se lähti saman tien kotiin. Minä lähdin vielä neljän kaverin kanssa syömään, pääsin vihdoin maksamaan takaisin kun muut ovat aina tarjonneet meille.
Täytyy vielä jakaa yhden kaverin (D) omituinen tarina, vaikken ihan kaikkia yksityiskohtia kuullutkaan: D oli päässyt kaverinsa lentämän Boeingin kyytiin. Innokkaana poikana hän oli tuppautunut ohjaamoon katsomaan miten konetta oikein lennetään. Kaveri oli heittäytynyt höveliksi ja antanut D:nkin kokeilla lentämistä, pienen harjoittelun jälkeen vähän aikaa omin päin. D oli innostunut ja heiluttanut ohjaussauvaa huolettomasti eessuntaas. Vähän ajan päästä koneessa oli ilmennyt jotain vikaa ja se joutui tekemään pakkolaskun kesken matkan. Myöhemmin kävi ilmi, että Uuden-Seelannin pääministeri (Helen Clark) oli tällä kyseisellä lennolla. Seuraavan päivän uutisissa vaahdottiin, kuinka amatööri oli päässyt lentämään pääministerin konetta ja aiheuttanut pakkolaskuun johtaneen vian. Tapauksesta kehkeytyi jonkin sortin poliisiasia, harmi etten kuullut sen enempää. Täytyy kysyä D:ltä vähän jatkokysymyksiä, niin voin tarkentaa tätä uskomatonta tapahtumaketjua myöhemmin. Hyvää yötä!
Yritän kuitenkin tiristää vähäisistä menoista jotain kerrottavaa: Perjantai-illan vietin kokonaan tv:n ääressä ja lehtiä lueskellen. Lauantaiaamupäivän vietimme sisätiloissa syöden pitkään ja hartaasti aamiaista. Sitten kävelimme vähän kaupungilla, söimme turkkilaisessa ravintolassa (siis EI sellaisessa kebab-pizzeria Iskenderissa vaan oikeassa turkkilaisessa ravintolassa :), kävimme kahvilla kirjakaupan alakerrassa ja lähdimme takaisin kotiin kun Samille tuli huono olo. Sitten istuimme koko illan sisällä tuijottaen leffoja.
Sunnuntaina raahauduin aamiaisen jälkeen kuntosalille, sen jälkeen apteekkiin ostoksille. Täällä apteekeissa on parhaat valikoimat hiussolkia, pinnejä, tarrarullia, kondomeja ym. välttämättömyyksiä, joita paikalliselta stockmannilta ei löydy. Illalla menimme kirkkoon, jossa oli kristityn hiphop-tanssiryhmän esiintyminen välipuheineen. Tanssijat olivat todella taitavia, ryhmä on kutsuttu LA:iin kilpailemaan hiphopin maailmanmestaruudesta. Pastorit kutsuttiin lavalle opettelemaan breikkausta ja kuinka ollakaan - harmaapäinen saarnamies heilautti jalat ilmaan ja kekkaloi käsiensä varassa jonkinlaisen puolivoltin. Oli varmaan parin sekunnin viive, ennen kuin tajusin mitä tapahtui. Nikki toi lyhytelokuvakisaa varten löytämänsä rekvisiitat nähtäväksi ja valokuvasin ne ohjelman jälkeen. Samilla oli vähän kuumetta ja se lähti saman tien kotiin. Minä lähdin vielä neljän kaverin kanssa syömään, pääsin vihdoin maksamaan takaisin kun muut ovat aina tarjonneet meille.
Täytyy vielä jakaa yhden kaverin (D) omituinen tarina, vaikken ihan kaikkia yksityiskohtia kuullutkaan: D oli päässyt kaverinsa lentämän Boeingin kyytiin. Innokkaana poikana hän oli tuppautunut ohjaamoon katsomaan miten konetta oikein lennetään. Kaveri oli heittäytynyt höveliksi ja antanut D:nkin kokeilla lentämistä, pienen harjoittelun jälkeen vähän aikaa omin päin. D oli innostunut ja heiluttanut ohjaussauvaa huolettomasti eessuntaas. Vähän ajan päästä koneessa oli ilmennyt jotain vikaa ja se joutui tekemään pakkolaskun kesken matkan. Myöhemmin kävi ilmi, että Uuden-Seelannin pääministeri (Helen Clark) oli tällä kyseisellä lennolla. Seuraavan päivän uutisissa vaahdottiin, kuinka amatööri oli päässyt lentämään pääministerin konetta ja aiheuttanut pakkolaskuun johtaneen vian. Tapauksesta kehkeytyi jonkin sortin poliisiasia, harmi etten kuullut sen enempää. Täytyy kysyä D:ltä vähän jatkokysymyksiä, niin voin tarkentaa tätä uskomatonta tapahtumaketjua myöhemmin. Hyvää yötä!
Subscribe to:
Posts
(
Atom
)