Kiwienglantia

Kaikkihan osaavat puhua englantia, right? Mutta kuinka moni osaa puhua kiwienglantia? Yleisön pyynnöstä (äiti kyseli) käyn läpi kiwipuheen perusteet: Paikallisen aksentin kulmakivi on laiska kieli (lazy tongue). Kiwit eivät artikuloi kovin selvästi eivätkä mielellään liikuta suuta puhuessaan, jos ei ole ihan pakko. Vokaalit aiheuttavat tässä mielessä harmia, joten suurin osa niistä korvataan e:n ja i:n välimaastosta puoliksi nenän kautta tuotettavalla yleisäänteellä. Vokaalit e, a ja i kuulostavat kaikki samalta. Esimerkiksi bear ja bier ovat uusi-seelantilaisille yksi ja sama sana. Eron kuulemma huomaa asiayhteydestä.

Oikeaoppisen laiskan ja nenäpainotteisen ääntämisen lisäksi kiwin tunnistaa myös kummallista lauseen lopetuksista kuten "Sweet as", "Sweet ay" tai "Yeahyeahyeah". Yleensä tämä loppukaneetti lausutaan nousevalla äänenpainolla niin, että se kuulostaa kysymykseltä. Vaikkei lauseeseen useimmiten sisällykään kysymystä, siihen on tapana vastata jotakuinkin "Yeahyeahyeah", "Cool" tai "Sweet". Ei ole kovin vaikeaa, eihän? Yritän videoida lisää tätä maata ihmisineen ja laittaa uuden pätkän tänne blogiin. Voitte sitten omin korvin todeta miltä se kuulostaa.

Kuva selkiytyy, ääni puuttuu

Eikä oppi ojaan kaada... Tulin töistä kotiin 9 aikaan illalla, tiskattuani kymmenen kulhoa TEAR Fundin artistitapaamisen jälkeen (lahjakkaita muusikoita/pikkujulkkiksia, jotka tukevat TEAR Fundia ja joita TF markkinoi seurakunnille ja tapahtumiin). Loputtoman pitkästä päivästä huolimatta ryhdyin saman tien opiskelemaan videotiedostojen pakkaamisen saloja. Ärsyttää, kun kiva filmi muuttuu pakatessa ihan sössöksi. Pienen perehtymisen jälkeen onnistuin suorittamaan iMovie -> DivX -> Flash -rituaalin, joka lisäsi tiedostokokoa puolella, suurensi pikselikokoa ja paransi laatua ainakin 300 %. Niille, jotka haluavat TODELLA nähdä miltä täällä näyttää, olisi nyt tarjolla raskaampi versio täällä. Jostain syystä ääni tippui pois... käyn nukkumaan ja selvittelen sitä huomenna. Hyvää yötä!

Maatilamatkailua

Pääsin viikonloppuna vieraaksi ystävän vanhempien farmille, tunnin matkan päähän kaupungista. Paikka sijaitsi aivan länsirannikolla, joka on kuuluisa mustasta hiekkarannastaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni söin mandariineja suoraan puusta. Jotenkin ne maistuvat paremmalle. Täältä löytyy video, jonka kuvasin viikonloppuna. Sitä on kovasti pakattu, eikä katsomiseen tarvitse kuin Flash player 6:n. En saanut värkättyä säätimiä, joten pätkä pyörii vaan loputtomiin sitä mukaa kuin latautuu. En suosittele kovin rajoittuneille internetyhteyksille. Video on omistettu Suomessa matkaavalle Samilleni, mutta kaikki Uudesta-Seelannista kiinnostuneet saavat toki vilkaista miltä keskitalvi täällä näyttää.

Minä jäin tänne

Tänä aamuna saattelin Samin lentokenttäbussille ja menin töihin. Matkalla ajattelin, etten varmaan toivu tästä koskaan. Että elän tulevat kaksi ja puoli kuukautta raskaan masennuksen vallassa, lakkaan syömästä ja nukkumasta enkä pese tukkaani. Elämälläni ei ole enää mitään pohjaa. Sain töissä kovasti myötätuntoa ja oikein hävetti kuinka piristyin niin nopeasti. Työpäivän jälkeen menin kuntosalille viivyttääkseni tyhjään kotiin palaamista. Ja todella, täällä on juuri niin tyhjää ja kurjaa kuin ajattelinkin. Mies loistaa poissaolollaan. Ei ole ruokaa eikä kukaan soita kitaraa tai etsi kapoa lattialta. Eihän sitä täysihoitoa loputtomiin voinut kestääkään. On aika elvyttää omat keittotaidot ja siivota omat sotkut. Aloitin pyyhkimällä pöydät ja sullomalla paperit pois silmistä.

Hain pyykkikorin reunalta unileluksi Samin t-paidan. Sellaisen kerran pidetyn, joka tuoksuu muttei vielä haise. Pari kuukautta eri mantereilla on aikamoinen parisuhdetesti. Toisaalta olen onnellinen, että saan kitua ikävästä. Sehän tarkoittaa, että olen rakastunut, mikä on kuuden ja puolen vuoden avioliiton jälkeen harvinaista herkkua.