Eihän meillä mitään vapoja ollut tai muita vermeitä, mutta lähdimme mukaan kun kanadalainen kaveri kirkolta pyysi. Kuvittelin, että kyseessä oli muutaman seurakuntalaisen virkistysreissu johonkin lähimmälle sillalle. Pian kävi ilmi, että meitä oli lähdössä 20, neljällä autolla kohti pohjoista. Mietin, miten jaksaisin koko päivän uppo-outojen ja osittain aika kielitaidottomien korealaisten kanssa. Päivästä tuli kuitenkin mainio. Shakespearen kansallispuistossa oli aivan mahtavat maisemat (unohdin kameran...), pelasimme jalkapalloa, söimme hyvä pihviä, pahaa makkaraa ja aina yhtä järkyttävää korealaista viinietikka-kaalisörssöä. Näimme tappajavalaan aika lähellä rantaa ja kiljuimme riemusta. Kiipeilimme kallioilla pitkin murentuvaa vulkaanista kiveä ja orjantappuran tapaista pusikkoa. Kalastimme muutamalla vavalla ja yksi tarpeeksi iso snapper leikeltiin ja jaettiin sushimin muodossa halukkaiden kesken. En varmaan ole koskaan saanut niin tuoretta kalaa. Luulen, että sen samean silmän takana pyöri vielä elämän filminauha, kun kastoimme pyrstönpalasia soijakastikkeessa. Sami istui kalliolla kitara kädessä ja sävelsi kaverin kanssa uutta laulua.
Oli hienoa viettää kokonainen päivä ilman tietokonetta. Ei tullut edes ikävä, vaikka pitikin lukea Dan Brownin Digital fortress'ia siellä matkan varrella. Ei rannalle voi lähteä ilman kirjaa. Kun välillä nostin etutukkani irti kirjasta, mietin miten paljon täällä maailmassa saa ihan ilmaiseksi - loputtoman vihreät nummet, kirmaavat pikkulampaat, sinisen meren ja vulkaaniset kivimuodostelmat, palmut, valaat ja delfiinit.
23.10.07
6.10.07
Yötä päivää
Vuorokausirytmini on sekaisin. Kun koulussa ei ole mitään muuta kuin 'valmistautumista' kuukauden päästä kuvattavaan lyhytfilmiin, kaikki aikani kuluu omissa projekteissa. Koneen ääressä istuessa ajataju katoaa täysin ja menen yleensä nukkumaan kolmelta, kun huomaan että on myöhä. Eilen sain apua meidän filmiin yhdeltä tutulta editoijalta, joka on enemmänkin käsikirjoittaja-editoija-ideapankki. Siinä menikin sitten iltapäivä yöhön asti, kun kehiteltiin juonikuvioita elokuviin ja yritettiin pelastaa otoksia, joissa valaistus vaihtuu radikaalisti. Opin liittämään taustan toisesta kuvasta, hirveän tarkkaa ja hidasta hommaa, mutta pystyn pelastamaan muuten käyttökelvottomat pätkät.
Lähetin jokunen päivä sitten Facebook-kutsun kaikille vanhoille tutuille ja ystäville, joiden sähköpostiosoitteet olivat vielä tallessa. En tiennyt, että asiasta puhutaan Suomessa nyt niin kovasti. Täällä se on vain yksi nettifoorumi muiden joukossa. Olen jo aikoja sitten luovuttanut taistelun näitä villityksiä vastaan. Kaikki, mikä auttaa yhteydenpidossa ja laajentaa elämänpiiriäni on tervetullutta. Filmintekijäksi olen surkean huonosti verkostoitunut. En odota, että kaikki kutsun saaneet liittyvät mukaan. Jos Facebookin, Bebon, Flickrn ja Linked'n vastustaminen on osa olemustasi tai muuta yhteiskunnallista agendaa, kunnioitan sitä. Olin itse ihan samanlainen... Jos taas et ole saanut kutsua, lähetä kommentti / sähköposti.
Tähän loppuun suosittelu: Jos ette vielä ole löytäneet uusi-seelantilaista komediaa, käykää katsomassa Flight of the Conchords'n lauluja Youtubesta. Suuria suosikkejani ovat Humans are dead, Issues, Albi the racist dragon, If you're into it ja Business time
Jotkut varsinaisen komediasarjan jaksotkin ovat mainioita.
Lähetin jokunen päivä sitten Facebook-kutsun kaikille vanhoille tutuille ja ystäville, joiden sähköpostiosoitteet olivat vielä tallessa. En tiennyt, että asiasta puhutaan Suomessa nyt niin kovasti. Täällä se on vain yksi nettifoorumi muiden joukossa. Olen jo aikoja sitten luovuttanut taistelun näitä villityksiä vastaan. Kaikki, mikä auttaa yhteydenpidossa ja laajentaa elämänpiiriäni on tervetullutta. Filmintekijäksi olen surkean huonosti verkostoitunut. En odota, että kaikki kutsun saaneet liittyvät mukaan. Jos Facebookin, Bebon, Flickrn ja Linked'n vastustaminen on osa olemustasi tai muuta yhteiskunnallista agendaa, kunnioitan sitä. Olin itse ihan samanlainen... Jos taas et ole saanut kutsua, lähetä kommentti / sähköposti.
Tähän loppuun suosittelu: Jos ette vielä ole löytäneet uusi-seelantilaista komediaa, käykää katsomassa Flight of the Conchords'n lauluja Youtubesta. Suuria suosikkejani ovat Humans are dead, Issues, Albi the racist dragon, If you're into it ja Business time
Jotkut varsinaisen komediasarjan jaksotkin ovat mainioita.
19.9.07
Lomaviikon hommia
Maanantaina lähdimme Muriwain rannalle kuvaamaan liitovarjoilua. Ilma oli lämmin ja seesteinen. Koko päivä oli yhtä kiipeämistä ja odottelua (para-waiting :), kun piti vaihtaa kuvauspaikkaa tuulen suunnan mukaan ja käydä aina välillä hakemassa Ned takaisin ylös lähtöpaikalle. Onneksi kuvausporukka oli niin mukava, ettei aika käynyt pitkäksi. Opin puhdistamaan ja valmistelemaan varjon oikeaan muotoon ilmaannousua varten. Olisi ollut hienoa lennellä itsekin, mutta yksin lentämiseen tarvitsee ainakin päivän kestävän koulutuksen, eikä siihen ollut aikaa. Sitä paitsi varjon ohjaaminen ei vaikuttanut kovin helpolta.
Tiistaina luin dekkaria, jonka isi jätti jälkeensä melkein vuosi sitten. Oli kiva lukea suomen kielellä ja jäin kirjaan niin koukkuun, että pääsin sohvalta ylös vasta kolmelta iltapäivällä. Kiipesin taas Mt Edenille. Löysin kauniin valkoisen kioskirakennuksen, vähän jo töhrityn ja tyhjillään olevan, mutta siinä oli jotain tosi viehättävää. Illalla kävin katsomassa Samin squash-peliä, ensimmäistä kertaa sitten 1998. Myöhemmin haettiin Samin kanssa pari elokuvaa ja saatiin niistä toinen katsottua. Se oli kirpeä ihmissuhdekomedia Trust the man. Ei ihan huono. Kyllä sitä lomalla ehtii...
Tänään lähdin Jezin kutsusta Hendersoniin (läntinen kaupunginosa) auttelemaan Back of the Y - tv-sarjan studiosetin rakentamisessa. Pääsin muotoilemaan kiviä styroksista. En ollut ikinä ennen käyttänyt sellaista kuumaleikkuria, kaikki muu oli ihan tuttua maalaamista, leikkaamista ja suunnittelua. Apulaisina oli Jezin lisäksi pari muutakin luokkakaveria. Varsinaiset BOTY-kaverit olivat sottaisia ja äänekkäitä kolmekymppisiä ja työpaja kuin pommin jäljiltä. TV-sarja itsessään on ilmeisesti aivan ala-arvoisen typerä, mutta eipä minun tarvitse siitä huolehtia, varsinkin nyt kun ei ole telkkariakaan. Joka tapauksessa on kiinnostavaa pyöriä oikealla studiolla ja nähdä miten tv-ohjelmaa tehdään pienellä budjetilla - koulun nollabudjetin sijaan. Huomenna menen uudestaan. Kun tulin tänään kotiin, lähdettiin Samin ja Katrin kanssa Mt Edenille. Vuori on alkanut tulla jo tutuksi. En katsonut enää kunnolla eteeni ja astuin lehmänlantaan.
Perjantaina en varmaan viitsi enää styroksihommiin. Alanan pitäisi tulla auttamaan meidän lyhytfilmin editoimisessa, kun Brad ei pääse. Jännitän myös, pääsenkö ilmaiseksi kampaajalle. Läheisen kampaajan edessä oli maanantaina ilmoitus, jossa etsittiin hiusmalleja. Jonkun uuden työntekijän piti päästä harjoittelemaan raitojen tekemistä. Kävin ilmoittautumassa ja sanoivat soittavansa, jos tarvitsevat perjantaina harjoitustukkaa. Niin, ja perjantaina täytyy myös soittaa uudelle tuttavuudellemme Tarxille ja kysyä, josko meitä tarvittaisiin Gisbornen kuvausreissulla. Olisi kiva päästä ilmaiseksi reissuun...
Kyllä sitä selvästi jo pärjäisi ilman kouluhommiakin. Ei käy aika pitkäksi ja ehtii vielä ulos liikkumaan. Kun vain saisi jostain rahaa elämiseen... vaikka se olisi ehkä jo liian täydellistä.
Tiistaina luin dekkaria, jonka isi jätti jälkeensä melkein vuosi sitten. Oli kiva lukea suomen kielellä ja jäin kirjaan niin koukkuun, että pääsin sohvalta ylös vasta kolmelta iltapäivällä. Kiipesin taas Mt Edenille. Löysin kauniin valkoisen kioskirakennuksen, vähän jo töhrityn ja tyhjillään olevan, mutta siinä oli jotain tosi viehättävää. Illalla kävin katsomassa Samin squash-peliä, ensimmäistä kertaa sitten 1998. Myöhemmin haettiin Samin kanssa pari elokuvaa ja saatiin niistä toinen katsottua. Se oli kirpeä ihmissuhdekomedia Trust the man. Ei ihan huono. Kyllä sitä lomalla ehtii...
Tänään lähdin Jezin kutsusta Hendersoniin (läntinen kaupunginosa) auttelemaan Back of the Y - tv-sarjan studiosetin rakentamisessa. Pääsin muotoilemaan kiviä styroksista. En ollut ikinä ennen käyttänyt sellaista kuumaleikkuria, kaikki muu oli ihan tuttua maalaamista, leikkaamista ja suunnittelua. Apulaisina oli Jezin lisäksi pari muutakin luokkakaveria. Varsinaiset BOTY-kaverit olivat sottaisia ja äänekkäitä kolmekymppisiä ja työpaja kuin pommin jäljiltä. TV-sarja itsessään on ilmeisesti aivan ala-arvoisen typerä, mutta eipä minun tarvitse siitä huolehtia, varsinkin nyt kun ei ole telkkariakaan. Joka tapauksessa on kiinnostavaa pyöriä oikealla studiolla ja nähdä miten tv-ohjelmaa tehdään pienellä budjetilla - koulun nollabudjetin sijaan. Huomenna menen uudestaan. Kun tulin tänään kotiin, lähdettiin Samin ja Katrin kanssa Mt Edenille. Vuori on alkanut tulla jo tutuksi. En katsonut enää kunnolla eteeni ja astuin lehmänlantaan.
Perjantaina en varmaan viitsi enää styroksihommiin. Alanan pitäisi tulla auttamaan meidän lyhytfilmin editoimisessa, kun Brad ei pääse. Jännitän myös, pääsenkö ilmaiseksi kampaajalle. Läheisen kampaajan edessä oli maanantaina ilmoitus, jossa etsittiin hiusmalleja. Jonkun uuden työntekijän piti päästä harjoittelemaan raitojen tekemistä. Kävin ilmoittautumassa ja sanoivat soittavansa, jos tarvitsevat perjantaina harjoitustukkaa. Niin, ja perjantaina täytyy myös soittaa uudelle tuttavuudellemme Tarxille ja kysyä, josko meitä tarvittaisiin Gisbornen kuvausreissulla. Olisi kiva päästä ilmaiseksi reissuun...
Kyllä sitä selvästi jo pärjäisi ilman kouluhommiakin. Ei käy aika pitkäksi ja ehtii vielä ulos liikkumaan. Kun vain saisi jostain rahaa elämiseen... vaikka se olisi ehkä jo liian täydellistä.
13.9.07
Lomakuume
Kohta alkaa parin viikon loma ennen viimeistä lukukautta. Loman alkaessa mulla on ollut tapana sairastua, jos ei nyt ihan vuoteen omaksi niin sellaiseen perusräkätautiin. Eilen aloin hikoilla viimeisen studioshown aikana aivan älyttömästi. Studiossa on aina kuuma, ei siinä mitään uutta, mutta tällä kertaa tuntui kuin silmät olisivat kiehuneet päässä. Olin koko päivän art directorina ja aamulla Petrina patisti vielä haastateltavaksi, kun joku vieras oli jättänyt saapumatta. Esitin sisustussuunnittelijaa. Mitään ei ehditty harjoitella, joten kuulin kysymykset ensimmäistä kertaa kameran edessä ja jauhoin paskaa minkä kerkesin. Kehotin esimerkiksi pimeässä eläviä hankkimaan valoja, koska ne tekevät sisätilasta huomattavasti viehättävämmän. Viimeisen shown alkaessa luokkakaverit lupasivat hoitaa hommat ja pääsin kotiin. Sami peitteli minut vuoteeseen ja heräsin viisi tuntia myöhemmin iltapalalle. Sitten taas nukkumaan vielä 10 tuntia ja pää tuntui paljon paremmalta tänä aamuna. Kaikkein hienointa oli välttää viimeistä showta vääjäämättömästi seuraava paikkojen siivoaminen, johon kuuluu aina hermoja raastava 'tavarat-oikeille-omistajilleen' ralli.
Viimeisen lukukauden lyhytfilmi on nyt tekemistä vaille valmis, mutta tuottajani Petrina lähti pariksi viikoksi hommiin Queenstowniin eikä asia varmaan etene loman aikana mihinkään. Koulun ulkopuolinen filmi odottaa viimeisen kohtauksen kuvauksia. Sää näyttää hyvältä sunnuntaina, mutta taaskaan ei ole kameramiestä käytössä. Editoija pääsee kuitenkin loman aikana työstämään jo kuvattua materiaalia, joten eiköhän siitä jotain synny.
Viime viikonloppuna olimme Samin kanssa yhden samoalaisen kaverin lyhytfilmin kuvauksissa. Tänä lauantaina pitäisi taas mennä auttelemaan. Sami pitelee boomia ja minä teen maskeerausta/meikkiä. Viimeksi sain meikata kymmenen 'jengiläistä' kameran eteen. Kokemus oli useimmille hyvin uusi ja irvistelivät vaikeina. Ohjaajan mielestä ei tarvittu kuin perusmeikkiä, vaikka yhdessä kohtausessa on jengitappelu ja päähenkilöä lyödään pullolla päähän. Oli se kuitenkin hankkinut jotain arpivahaa ja tekoverta, joilla sain loihtia haavan otsaan. Pitäisi hankkia kunnon väripaletit mustelmien tekoon ja sellaista mahtavaa verimömmötahnaa hyytymäkohtiin. Haavasta tuli kuitenkin ihmeen vakuuttava. Voi sanoa että on CSI'n katsomisesta jotain hyötyä.
Vaikea uskoa, että vuosi on näin pitkällä. Sami puhuu jo Suomeen paluusta, mua hirvittää pelkkä ajatus mutta ei kai sille mitään voi. Olen jo päättänyt, että seuraan sitä joka tapauksessa. Ennen maaliskuuta täältä ei kannata lähteä, jos aikoo koskaan palata. Siihen mennessä pitäisi olla pysyvän oleskeluluvan ehdot täyttyneet, eikä lupaa voi enää menettää maasta poistumalla.
Maassa pysymisen ja Suomeen paluun suhteen keskustelu Samin kanssa on jatkuvaa köydenvetoa. Samin mielestä mielekkäitä, syviä ihmissuhteita ei voi rakentaa kuin äidinkielellään - sen parhaat ystävät ovat edelleen Suomessa eikä täällä ole kuin märkää, kylmää ja teennäisiä ihmisiä. Olen ihan samaa mieltä märästä ja kylmästä, mutta mulla ei ole Suomessa mitään muuta kuin perheeni. Jos haluaisin nähdä vanhempiani joka päivä, pitäisi muuttaa samaan kylään ja työskennellä Siwan kassalla (tosin ei sieltä töitä saisi). Jos haluan tehdä mitään omaan ammattiini liittyvää, edes siihen edelliseen, pitäisi asua Helsingissä, jossa ei ole mitään sosiaalista verkostoa. Kysymys ei ole siitä, että ystäväni olisivat kaikonneet jonnekin viimeisen kahden vuoden aikana. Minulla ei koskaan ollutkaan Suomessa mitään sosiaalista elämää. Samilla oli. Nyt osat ovat jossain määrin vaihtuneet, enkä millään haluaisi jättää täältä löytämiäni ystäviä ja yhteisiä projekteja. Parasta nykyisissä ympyröissä on ehkä se, että ne liittyvät filmialaan ja ihmiset ovat jotenkin mukavampia kuin mainospuolella. Pienen tai olemattoman budjetin leffoja ei tehdä rahan takia, eikä tätä stressiä kestä kuin rakkaudesta lajiin. Monet ovat jättäneet hyväpalkkaisen työn hypätäkseen tyhjän päälle ja luodakseen jotain. Olen aina halunnut sellaisia ihmisiä ympärilleni. Turvallisuushakuinen tai rahakeskeinen elämänasenne on masentava.
Nälkämaan laulussa sanotaan: 'Raukat vain menköhöt merten taa'. Välillä on huono omatunto siitä, että mieluummin asun ulkomailla kuin Suomessa. Suomi masentaa ja tekee minusta epäsosiaalisen. Pidän Suomesta, mutta en pidä itsestäni Suomessa. Pienenä leikin ajatuksella, että olin vahingossa syntynyt väärään maahan. Suostun palaamaan Samin kanssa Suomeen, mutta en lopullisesti. Ehkä muutan vielä mieleni... Juttelimme viime sunnuntaina kanadalaisen miehen kanssa, jonka mielestä meidän kannattaisi ehdottomasti asua kesät Suomessa ja talvet Espanjassa. Itse se aikoi rakentaa talon Kanadaan ja asua talvet Kaliforniassa. Siinähän asuu. Mies vaikutti yksinäiseltä, avioliitto oli hajonnut ja se valitti $100,000 vuosipalkkaansa liian heikoksi. En itse viitsisi muuttaa ympäriinsä pelkästään sään takia. Ei elämä ole välttämättä auvoista vaikka ilmasto-olosuhteet olisivat täydelliset. En koskaan halunnut asua ulkomailla vain jännittävän kulttuurikokemuksen takia. Halusin löytää oman paikkani. Asua niin kauan, että kulttuuri tuntuu omalta, kieli jollain lailla omalta ja näen asiat paikallisen silmin. Siinä voikin mennä loppuelämä.
Viimeisen lukukauden lyhytfilmi on nyt tekemistä vaille valmis, mutta tuottajani Petrina lähti pariksi viikoksi hommiin Queenstowniin eikä asia varmaan etene loman aikana mihinkään. Koulun ulkopuolinen filmi odottaa viimeisen kohtauksen kuvauksia. Sää näyttää hyvältä sunnuntaina, mutta taaskaan ei ole kameramiestä käytössä. Editoija pääsee kuitenkin loman aikana työstämään jo kuvattua materiaalia, joten eiköhän siitä jotain synny.
Viime viikonloppuna olimme Samin kanssa yhden samoalaisen kaverin lyhytfilmin kuvauksissa. Tänä lauantaina pitäisi taas mennä auttelemaan. Sami pitelee boomia ja minä teen maskeerausta/meikkiä. Viimeksi sain meikata kymmenen 'jengiläistä' kameran eteen. Kokemus oli useimmille hyvin uusi ja irvistelivät vaikeina. Ohjaajan mielestä ei tarvittu kuin perusmeikkiä, vaikka yhdessä kohtausessa on jengitappelu ja päähenkilöä lyödään pullolla päähän. Oli se kuitenkin hankkinut jotain arpivahaa ja tekoverta, joilla sain loihtia haavan otsaan. Pitäisi hankkia kunnon väripaletit mustelmien tekoon ja sellaista mahtavaa verimömmötahnaa hyytymäkohtiin. Haavasta tuli kuitenkin ihmeen vakuuttava. Voi sanoa että on CSI'n katsomisesta jotain hyötyä.
Vaikea uskoa, että vuosi on näin pitkällä. Sami puhuu jo Suomeen paluusta, mua hirvittää pelkkä ajatus mutta ei kai sille mitään voi. Olen jo päättänyt, että seuraan sitä joka tapauksessa. Ennen maaliskuuta täältä ei kannata lähteä, jos aikoo koskaan palata. Siihen mennessä pitäisi olla pysyvän oleskeluluvan ehdot täyttyneet, eikä lupaa voi enää menettää maasta poistumalla.
Maassa pysymisen ja Suomeen paluun suhteen keskustelu Samin kanssa on jatkuvaa köydenvetoa. Samin mielestä mielekkäitä, syviä ihmissuhteita ei voi rakentaa kuin äidinkielellään - sen parhaat ystävät ovat edelleen Suomessa eikä täällä ole kuin märkää, kylmää ja teennäisiä ihmisiä. Olen ihan samaa mieltä märästä ja kylmästä, mutta mulla ei ole Suomessa mitään muuta kuin perheeni. Jos haluaisin nähdä vanhempiani joka päivä, pitäisi muuttaa samaan kylään ja työskennellä Siwan kassalla (tosin ei sieltä töitä saisi). Jos haluan tehdä mitään omaan ammattiini liittyvää, edes siihen edelliseen, pitäisi asua Helsingissä, jossa ei ole mitään sosiaalista verkostoa. Kysymys ei ole siitä, että ystäväni olisivat kaikonneet jonnekin viimeisen kahden vuoden aikana. Minulla ei koskaan ollutkaan Suomessa mitään sosiaalista elämää. Samilla oli. Nyt osat ovat jossain määrin vaihtuneet, enkä millään haluaisi jättää täältä löytämiäni ystäviä ja yhteisiä projekteja. Parasta nykyisissä ympyröissä on ehkä se, että ne liittyvät filmialaan ja ihmiset ovat jotenkin mukavampia kuin mainospuolella. Pienen tai olemattoman budjetin leffoja ei tehdä rahan takia, eikä tätä stressiä kestä kuin rakkaudesta lajiin. Monet ovat jättäneet hyväpalkkaisen työn hypätäkseen tyhjän päälle ja luodakseen jotain. Olen aina halunnut sellaisia ihmisiä ympärilleni. Turvallisuushakuinen tai rahakeskeinen elämänasenne on masentava.
Nälkämaan laulussa sanotaan: 'Raukat vain menköhöt merten taa'. Välillä on huono omatunto siitä, että mieluummin asun ulkomailla kuin Suomessa. Suomi masentaa ja tekee minusta epäsosiaalisen. Pidän Suomesta, mutta en pidä itsestäni Suomessa. Pienenä leikin ajatuksella, että olin vahingossa syntynyt väärään maahan. Suostun palaamaan Samin kanssa Suomeen, mutta en lopullisesti. Ehkä muutan vielä mieleni... Juttelimme viime sunnuntaina kanadalaisen miehen kanssa, jonka mielestä meidän kannattaisi ehdottomasti asua kesät Suomessa ja talvet Espanjassa. Itse se aikoi rakentaa talon Kanadaan ja asua talvet Kaliforniassa. Siinähän asuu. Mies vaikutti yksinäiseltä, avioliitto oli hajonnut ja se valitti $100,000 vuosipalkkaansa liian heikoksi. En itse viitsisi muuttaa ympäriinsä pelkästään sään takia. Ei elämä ole välttämättä auvoista vaikka ilmasto-olosuhteet olisivat täydelliset. En koskaan halunnut asua ulkomailla vain jännittävän kulttuurikokemuksen takia. Halusin löytää oman paikkani. Asua niin kauan, että kulttuuri tuntuu omalta, kieli jollain lailla omalta ja näen asiat paikallisen silmin. Siinä voikin mennä loppuelämä.
Subscribe to:
Posts
(
Atom
)