Suomen kesä on osoittautunut niin kylmäksi, etten viitsi juuri ulkona oleskella. Töihin lähtiessä pukeudun ratikka-metro-matkaa varten paksuun samettitakkiin ja huiviin. Ennen työvuoron alkua käyn talon kellarissa hikoilemassa 20 minuuttia soutulaitteessa ja stepperissä, jotta saisin veren kiertämään. Kevään loputon kuivuus ja pöly on vaihtunut kuitenkin rankkoihin kuurosateisiin ja muuhun tihutukseen. En edelleenkään käytä sateenvarjoa, koska on tullut todistettua jo useampaan otteeseen, että unohdan sen aina matkalla jonnekin.
Nyt kun katsoo ikkunasta ulos, voisi melkein kuvitella itsensä aurinkoiselle nurmelle lukemaan italialaista sarjamurhaajadekkaria. Voisi melkein kuvitella ostavansa latten kahvilasta ja käärivänsä housunlahkeet ylös. Voisi kuvitella sulkevansa silmänsä auringonvalossa ja näkevänsä sen häikäisevän sinipunakirjavana luomiensa läpi. Kun auringossa makaa kyljellään ja avaa silmänsä vuorotellen, se auringonpuoleinen näyttää kaiken sinertävämpänä ja vaaleampana kuin toinen. Silloin on vaikea kertoa, kumpi on oikeassa. Otsan takana tuntuu silmää liikuttaessa pieni hermosärky ja tekisi mieli painaa 'auto levels' -nappia photoshopissa. Mutta aivot eivät enää tiedä, mikä väri on totta. Tässä tarinassa ei ole vertauskuvallista opetusta.
Et varmaan pahastu siitä että lisäsin sun blogin mun linkkilistaan? T. Facebook/Radikaali-kaverisi :)
ReplyDeleteJos ei ole lapsia ... ei ole elämää ... kaikki muu on pintapuolista hymistelyä....
ReplyDeleteHeh... ajattelin olevani provosoituvaa sorttia, mutta mua vaan nauratti :)
ReplyDeleteTerveisiä uudelta lukijalta ja kiitos erittäin mielenkiintoisesta & hyvin kirjoitetusta blogista!
ReplyDeleteToivottavasti nämä tämänpäiväiset ja muutaman tulevan päivän lämpötilat saavat riisumaan sen samettitakin. Tiedäthän mitä Suomen kesästä sanotaan - lyhyt mutta vähäluminen.
Olen jo pidempään lueskellut tätä blogia koska suunnittelin vaihtarilukukautta Uudessa Seelannissa. Nyttemmin suunta on tarkentunut Australiaan, mutta olen jo ehtinyt jäädä koukkuun blogiin. :)
ReplyDeleteAnyways, kommentoin nyt ensi kertaa kantaakseni korteni kekoon ja tuodakseni tieteellistä näkökulmaa tuohon lapsikeskusteluun. Prof. R.W. Simonin tuoreesta lehtiartikkelista "The Joys of Parenthood, Reconsidered" selviää, että lapsettomat parit ovat kaikilla tutkimuksessa käytetyillä mittareilla mitattuna onnellisempia kuin lapselliset parit. :)
Kiitos valaisevasta kommentista :) Pohdin asiaa pitkään ja mielen pohjalla killuu eräs toinen tutkimustulos: Ihminen on onnellisimmillaan ponnistellessaan tärkeänä pitämänsä asian puolesta. Mulla ei nyt ole esittää lähdettä, mars googleen... Joka tapauksessa tästä päättelen, että jos elämä ilman lapsia olisi helppoa ja päämäärättömän itsekästä oleilua, lapset varmasti antavat tuota onnellisuuden perusaineista eli syyn ponnisteluun. Mulla syitä on aina ollut ja tekemistä sen mukaan. Sekin auttaa, että uskoo olevansa vastuussa Jumalalle siitä, miten päivänsä käyttää. Jos uskoisin karmaan tai materialistisesti ihmisen eläimellisyyteen, miksi ponnistelisin? Kuolemahan siellä lopussa vaan seisoo itse kullekin.
ReplyDelete