Miksi tämän hienon viikonlopun pitää aina päättyä näissä tunnelmissa? Tänä vuonna hoidin itkemisen yksinäni, etten häiritsisi sillä muita. Kai tähän alkaa tottuakin. En ole koskaan ehtinyt ajoissa mukaan kilpailuun (ensimmäistä vuotta ei lasketa, kun en ollut kunnolla mukana), joten en tiedä miltä se edes tuntuisi. Luulen kuitenkin, että paremmalta.
Nyt syitä myöhästymiseen oli vaikka muille jakaa - pieniä asioita, jotka hidastivat jokaista työvaihetta. Koneiden kaatuilua, kasettien katoilua... sellaisia synkän tonttumaisia temppuja. Väkipakolla väännettiin eteenpäin, mutta aika ei riittänyt millään. Olin myös huono tuottaja, joka ei jaksanut huutaa ja hoputtaa tarpeeksi. Kun ei ole luontainen rooli, pakon edessä vain siihen ajauduin.
Lopulta leffasta saatiin paskalaatuinen versio kasetille ja vietiin se ennen kello kymmentä perille. Näin päästään siis leffateatteriin, vaikka en ehkä kehtaakaan mennä sitä itse katsomaan.
Itse elokuvasta tuli hieno, ja yritän kuumeisesti keksiä sille muita areenoja - lähettää festivaaleille tai jotain. Tällä hetkellä kaikki muut vaihtoehdot tuntuvat vielä tappioilta, mutta luulen että ajatukset kirkastuvat kun aikaa kuluu eikä kilpailua muista enää kukaan. Palkinnot katoavat ahneisiin suihin ja aiheuttavat riitoja joukkueen jäsenten välille, mutta elokuvat jäävät elämään.
Pahinta olisi ajatella, että kaikki vaiva oli turhaa. Erityisesti muiden ihmisten vaiva, omallani nyt ei niin väliä.
Sami nukkui kuin tukki valvottuaan koko 48 tuntia ja lähti tänä aamuna ensiapukurssille. Mun pitäisi palata töiden ääreen ja siivota viikonlopun jäljet ympäriltäni. En halua kuulla sanaakaan siitä, miten hienosti muilla tiimeillä on mennyt. Toivon vain, että joku haluaisi puhua jostain ihan muusta ja että jotain tarpeeksi valtavaa tapahtuisi, joka hukuttaisi alleen koko eilispäivän. Eläinflunssaepidemia, lottovoitto, maanjäristys tai "my all time favourite" - juna suistuisi kiskoilta ja törmäisi meidän taloon. Olis aika yllätys, kun ei ole junarataa lähimaillakaan.
No comments :
Post a Comment