Kun työt tyrehtyy

TEAR Fund on löytänyt uuden in-house designerin. Ajatus ainoan asiakkaan menettämisestä pitäisi olla pelottava, mutta en vain osaa pelätä. TEAR Fundin kannalta tilanne on hieno. Talossa ei ole ollut graafista suunnittelijaa sen jälkeen kun minä lähdin omille teilleni tammikuussa 2007. Ja vaikka meidän yrityksen hinnat ovat alhaiset, kaiken tarvittavan ostaminen meikäläiseltä tulee kuitenkin kalliimmaksi. Täälläpäin palkkakustannukset ja yritysverotus ovat alhaisempia ja TEAR Fundin kokoinen organisaatio tarvitsee koko ajan jotain.

Ainoan tulonlähteen tyrehtyminen tietää minulle ainakin jonkinlaista taukoa loputtomaan fundraising-materiaalin tuottamiseen. Hyväänkin asiaan kyllästyy, erityisesti jos sitä touhuaa viidettä vuotta putkeen. Tähän saumaan päätimme sitten vihdoin pystyttää yrityksemme nettisivut. Sitä varten piti myös lopulta pohtia liikeideaa. En ole vieläkään varma, mikä erottaa meidät tuhansista muista. Oivalsin kuitenkin, että haluan toteuttaa projekteja, joihin uskon. Välillä se on grafiikkaa, välillä elokuvaa, välillä jotain muuta. En halua tehdä mitä tahansa rahasta, varsinkaan markkinoida ja myydä tuotteita ja palveluja. Päädyimme siis ajatukseen "not motivated by money". Niin taloudellisesti tyhmää kuin se onkin, noiden sanojen kirjoittaminen tuntui hyvältä. Rahan puute motivoi hankkimaan lisää, mutta kun sitä on riittävästi, kiinnostus loppuu. Pitää olla jotain tärkeämpää. Sivusto löytyy täältä.

Outoa kyllä olen viime aikoina nauttinut eniten copy-hommista. En edes virallisesti tarjoa sellaisia palveluita - englantia toisena kielenä puhuvana se tuntuisi röyhkeältä. Ideoin kuitenkin mieluiten konseptin kokonaisuutena, teksteineen päivineen. Jos pyydän niitä asiakkaalta, saan usein pitkiä, käyttökelvottomia rimpsuja, joiden todellinen merkitys hukkuu raamatullisiin adjektiiveihin ja sekaviin lauserakenteisiin. Tyypillisesti minulle toimitetaan artikkeli, jossa ei ole yläotsikkoa, väliotsikkoja eikä kuvatekstejä; toisinaan ei edes kappalejakoa. Jos pyydän niitä lähettäjältä, kuluu kaksi päivää ja lopputuloksena on taas niitä edellämainittuja rimpsuja. Kirjoitan siis itse. Lauseiden hiominen on kivaa.

Ehkä edelliseen liittyen olen riemuissani siitä, että minulla on pian enemmän aikaa kirjoittamiseen. Työstän parhaillaan TV-sarjan konseptia ja pilottijaksoa. Kyseessä on sellainen elämää suurempi tarina, jonka juonikuvioiden ja maailman luominen pistää pään sekaisin. Ihanaa. Neljän viikon käsikirjoituskurssini päättyi tämän viikon maanantaina ja olen opetuksen puolesta taas omillani jatkokurssiin saakka. Kirjoittajaryhmämme on kuitenkin päässyt vauhtiin ja kokoontuu seuraavan kerran ensi viikon torstaina. Meitä on lopulta vain kolme, mutta määrä tuntuu ihan hyvältä. On aikaa lukea kaikkien tuotokset ja palaute on monipuolista. Kokoonnumme yhden ryhmäläisen työpaikalla, joka humisee iltaisin tyhjyyttään - mitä nyt joku työntekijä soittaa flyygeliä aulassa.

Niille, jotka tuntevat Uuden-Seelannin mediamaisemaa - tuo työpaikka on TVNZ. Viime päivinä kyseinen kanava on saanut suuresti huomiota. Aamu-TV:n rääväsuuna tunnettu juontaja Paul Henry irtisanoutui aiheutettuaan taas yhden - tällä kertaa kansainvälisen - rasismikohun. Ne, joita asia kiinnostaa, voivat lukea siitä täältä.

Lopuksi - koska blogiini on aiemmin toivottu enemmän kuvia - ohessa kuva, jossa yritän esitellä vaaleanpunaiseksi värjättyjä hiuslatvojani. Valitettavasti efekti jäi aika latteaksi ja puolittain hävisi ensimmäisessä pesussa.