Sairaalaan

Halusin vielä kerran ennen lähtöä ihastelemaan länsirannikon maisemia. Ihana päivä päättyi kuitenkin sairaalassa. Mt Zionin rinteillä kulkevat polut olivat sateiden jälkeen mutaisia, kengänpohjat täyttyivät töhnästä ja muuttuivat luistimiksi. Otin kaatuessani vasemmalla kädellä vastaan ja näin, miten ranneluu muljahti nahan alta esiin. Huusin NOOO! ja vaistomaisesti kiskaisin käden paikalleen. Kaverit vuolivat kepit ranteen tueksi, sitoivat paketin paidalla ja ripustivat kalsareilla kaulani ympärille. Autoille oli vielä tunnin kävelymatka, siitä reilu puolen tunnin ajo terveysasemalle, jossa otettiin röntgen-kuvat, kerrottiin että on parista kohtaa ikävästi poikki ja lähetettiin sairaalaan spesialistille.

Siitä asti lääkäreitä on riittänyt joka sormelle. Hoito aloitettiin piikittämällä ranne täyteen puudutusainetta ja kiskomalla luut paremmin kohdalleen. Ortopedi sanoi, että käden kiskominen tapahtumahetkellä paikalleen säästi sen hermovaurioilta. Olin siis onnekas että itsesuojeluvaistoni toimi niinkin automaattisesti, kiitos Luojalle hyvästä suunnittelusta!

Nyt vietän unista sunnuntaita sairaalasängyssä, odotellen tietoa leikkauksesta. Pitäisi olla huomenna. Ranteeseen täytyy ilmeisesti asentaa metallilevyt pitämään luut paikallaan. Tänään käsi vielä skannataan varmemmaksi vakuudeksi. Paljon käsikipua pahempaa on tähän mennessä ollut morfiinipohjaisen särkylääkkeen aiheuttama pahoinvointi. Kieltäydyin jatkossa lääkkeestä ja sai jotain pahoinvointia lieventävää suonensisäisesti. Buranalla pärjää.

Samin ollessa Suomessa Jomine on ollut mukana joka käänteessä. Tänä aamuna se saapui jo ennen virallista vierailuaikaa tuoden mukanaan matkalaukullisen tavaraa. Tuntuu kuin olisin muuttanut tänne.

No niin, nyt alkaa taas yrjöttää ja täytyy pyytää sitä lääkettä jos en taas nukahda ennen sitä. Huh.