10 viimeistä päivää

Suomeen paluu lähestyy, ja vaikkei kysymys olekaan lopullisesta muutosta, se vähän pelottaa. Joka päivä keksin uusia asioita, joita tulee täältä lähtiessä ikävä. Osa niistä on ihan hassuja, mutta yli kahdessa vuodessa sitä vaan tottuu joihinkin juttuihin. Niinkuin vaniljasoijamaitoon, jatkuvaan auringonpaisteeseen ja siihen, miten hiukseni kihartuvat ilmankosteudesta. Tulee ikävä aasialaista asiakaspalvelua, sitä miten naapurit tervehtivät kadulla ja tuovat meille ruokaa ja sitä, miten voin käyttää suomea salakielenä Samin kanssa. Tulee ikävä sitäkin, että täällä maailmankolkassa saa olla erilainen ja eksoottinen. Suomessa kaikki ovat samannäköisiä blondeja... Tulee ikävä ystäviä ja niitä kaikenmaailman persoonallisuuksia, joiden kanssa saa pyöritellä silmiään filmiprojekteissa.

Samin olkapäähän putosi tällä viikolla avokado naapurin puusta. Se oli tosi iso ja kypsä ja olemme siivuttaneet siitä leivän päälle jo monta päivää. Pidimme koko viikonlopun garage salea, autotalli täynnä hyvinkin huokeasti hinnoiteltua tavaraa. Muutama naapuri kävi ostamassa huonekaluja ja hakemassa viinilaseja 'ilmaiset' -korista. Suurimman osan ajasta tarjosimme viikon parasta viihdettä naapuruston pikkupoikien fillarijengille, jotka ravasivat hakemassa lisää rahaa vanhemmiltaan ja ostivat mitä ikinä pystyivät. Ostosterapiassa ei selvästikään ollut kysymys itse tavaroista vaan ostamisen riemusta. Sami käytti tilaisuuden hyväkseen kasvatuksellisessa mielessä - joka tuotteelle oli hinta, josta osa maksettin meille ja loput piti poikien käydä lahjoittamassa jollekulle apua tarvitsevalle. Laupeudentyön harjoittelu ja lisäostosten suunnittelu piti pojat liikkeessä niin, että varmaan viiden minuutin välein jonkun fillari rullasi autotallin ovesta sisään. Mulla alkoi jo päässä tykyttää. Yritä nyt siinä tehdä töitä samalla, kun joku pikku samoan-intialainen kauppamiehen alku tinkaa kahden dollarin maalauspohjaa puoleen hintaan... Autotallimyymälä aukeaa taas ensi viikonloppuna lopulliseen tyhjennykseen. Samalla näemme, minkälaisen taideteoksen naapurin pojat ovat luoneet - annoin taulupohjan puoleen hintaan sillä ehdolla, että se käytetään luovaan ilmaisuun.

Kävin viime viikolla hoitamassa meille paluuviisumit kuntoon niin, että niitä ei tarvitse erikseen Suomesta käsin hakea. Viisumit syntyivät odottaessa ja maksutta, mutta paluuaikaa annettiin vain vuosi eteenpäin. Systeemi on hiukan hämärä, mutta ymmärsin sen verran, että kun palaamme maahan vuoden sisällä ja sen jälkeen seuraavan kerran anomme samaa viisumia, se annetaan ns. loppuelämäksi. Sitten ei menekään enää pitkään, kun voi hakea kansalaisuutta.

Yritämme ennen maasta lähtöä haalia taskut täyteen kaikenlaista täällä halpaa ja jokapäiväistä, joka Suomessa tuntuisi eksoottiselta ja siten alkuperäistä hintaansa arvokkaammalta. Sama toimii tänne palatessa toisinkin päin - jos olisin alun perin Suomesta lähtiessäni tajunnut, miten kovassa kurssissa henkkamaukan ja ikean kamat ovat täälläpäin maailmaa... no, Aasian kautta lentäessä ei saa viedä kuin sen 20kg / hlö joten mitäpä tuosta. Mutta paluulento tänne on varattu Vancouverin kautta ja rahtia saa olla sitten enemmän. Ikea, here I come...