Kaikenkukertavia keskeneräisiä ajatuksia

Kiitos... yleisön pyynnöstä jatkan siis kirjoittamista. Toinen hyvä syy on Suomi-Venäjä peli, jota en pysty katsomaan kun Suomi on häviöllä. Saan rytmihäiriöitä punapaitojen joka hyökkäyksestä enkä usko kestäväni enää yhdenkään tappiomaalin näkemistä muuten kuin jälkikäteen hidastettuna. Jääkiekko tuo primitiiviset tunteet pintaan - Suomi vastaan Venäjä on kuin talvisota pienoiskoossa ja kaikki pelivaiheet ovat vertauskuvallisia. Valelaukaus, puolustus, hyökkäys, koukkaus, ylivoima...

Suomen kesä ei ole varsinaisesti alkanut ja tulppaanien auettua tulossa on jälleen räntäsadetta. Koivunlehdet ja kukat ovat herkän kauniita, mutta olin unohtanut että Suomessa ei ole kesää. Siis sitä sellaista määrättömältä tuntuvaa aikaa, jolloin kenkiä ei tarvitse kuin rumien varpaankynsien peitoksi. Täällä kylmä tulee aina jostain - mereltä nousevasta tuulesta, varjoisalta kujalta tai viimeistään auringonlaskun jälkeen savimaa huokuu kuin ikirouta. Suomi tuntuu erilaiselta. Ilman kuivuus saa ihon ja hiukset tuntumaan paperisilta ja tuuli nostattaa kadulta pölyä silmiin. Lisäksi sain viime viikolla flunssan, joka tuntuu parantuvan paljon hitaammin ja olevan muutenkin erityisen 'limainen'. Suomessa ihmiset niistävät todella paljon - julkisilla paikoilla ja mihin tahansa rättiin. Monella vastaantulijalla on sama räkäyskä kuin itselläni.

Kauneinta Suomessa on ehkä anopin mökki. Soudimme peilityynellä lammella ja paistoimme makkaraa. Minä yritin onkiakin. Käänsin multapaakun, jonka alta löytyi paljon kastematoja. Vähän värisytti puhkaista madon pää ongenkoukulla ja tuntea sen hurja kiemurtelu. Edellisestä kerrasta on aikaa. Sami ja Petteri heittivät keihästä sänkisellä pellolla. Minä yritin, mutta keihäs ei lentänyt ja olkapääni tuntui rusahtavan sijoiltaan.

Kävin torstaina tulevan ja samalla vanhan tutun kesätyöpaikkani STT:n järjestämässä kesätoimittajapäivässä. Siellä kuunneltiin taas pitkiä puheita yrityksen arvoista ja toimintatavoista, tavoitteista ja uudistuksista. Minua huvitti päätoimittajan päätöslause "olen todella innostunut tästä asiasta" - naama täysin peruslukemilla, vailla minkäänlaista innosta kielivää elehdintää tai edes hymyä. Aivan kuin katsoisin vieraskielistä tv-sarjaa, jossa on väärä tekstitys. STT:n päätoimittaja on vaihtunut jo kaksi kertaa sen jälkeen kun aloitin ensimmäisen kesäni grafiikkaosastolla. Muu väki on pysynyt tiukasti talossa, samoja nimiä ja naamoja joka puolella.

Nyt Venäjä on löylyttänyt Suomen lähes loppuun asti ja täytyy lähteä hakemaan jotain videovuokraamosta pyyhkiäkseen tämän ottelun muistijäljet mielestään. Sami, joka nykyään reissaa puolet viikosta töissä Orivedellä, on taas ajelemassa takaisin kotiin. Aucklandissa elimme kuin siamilaiset kaksoset, samassa rytmissä - työ, kuntosali, kahvinkeitto, Scrubs-dvd:t, subin sämpylät ja välillä työntekoa kahvilassa istuen. Tuohon aikaan kaipasin välillä omaa aikaa. Nyt kun sitä on, tylsistyn aivan mahdottomasti.

Uneton48-kisan nettipäivitys saatiin lopulta tehtyä, noin viisi päivää myöhässä. Nyt on kuitenkin uusia yhteistyökumppaneita ja muutama joukkuekin on jo rekisteröitynyt. Olisin odottanut vähän mielikuvituksellisempia nimiä, mutta ehkä niitäkin vielä tulee :)

Tänään istuin metrossa vastapäätä kaunista keski-ikäistä naista, joka alkoi hakaniemen kohdalla itkeä spontaanisti. Sitten se pureskeli kynsiään niin että veri tirskahti. Olisin halunnut lohduttaa, mutta en tiennyt mitä sanoa. Kaikkein kauheimmalta tuntui, ettei kukaan ympärillä reagoinut asiaan mitenkään.