Matkalla kotoa kotiin

Lähtö kävi nopeasti ja melko kivualiaasti. Viimeisenä iltana Sami teki apurahahakemuksia leffakilpailulle ja samalla siivosimme, pakkasimme ja heitimme roskiin hävettäviä määriä tavaraa. Kirjat kannoin rappukäytävään "saa ottaa" -lapulla varustettuna, kun tuntui pahalta heittää niitä roskien sekaan. Lento lähti aamulla kuudelta, joten huhkimme asunnon kimpussa tiukasti siihen asti, että taksi tuli ovelle. Pää tuntui huuruiselta ja lentokentällä oli epätodellinen olo. En käsitä, mitä kaikkea ihminen saa itsestään irti pakon edessä.

Nukahtelin koko matkan Amsterdamiin. Kentällä oivalsimme nopeasti, ettei unia voinut jatkaa seuraavaa lentoa odotellessa ellei ollut jonkin paremman väen kultakerhon jäsen. Meillä oli seitsemän tuntia aikaa joten väsymyksestä huolimatta navigoimme ulos ja lähijunalla kaupungin keskustaan. Siellä oli järjettömän kylmä. Sami muisteli vanhoja paikkoja ja kävelytti meidät puolivahingossa punaisten lyhtyjen alueelle, jossa pornokuppilat ja huumekaupat olivat heräilemässä alkavaan aamuun. Tuhti pössyttelyn haju ja tuhannet polkupyörät seurasivat kujalta toiselle. Omituista, miten uusi kaupunki välittömästi joko torjuu tai ottaa vastaan. Amsterdam oli kylmä ja tyly. Jonotimme 15 minuuttia kauppakeskuksen avautumista kädet kohmeessa ja kävimme Tussaudin vahamuseossa, joka sisälsi hämmentävän kummitustalo-osuuden. Söimme paikallisessa baarissa hollantilaista aamiaista ja platkua edam-juustolla kuorrutettua lettua.

Kymmenen tunnin lento Vancouveriin meni kohtuullisen hyvin. Koneen takaosassa oli nousun ja laskun aikana niin kova meteli, ettei elokuvien katselusta tullut mitään, mutta sain silti katsottua neljä. Mitään ei jäänyt mieleen.

Vancouverin lentokenttä tuoksui tutulta. Joskus kymmenen vuotta sitten kun olin kesän jenkeissä, siellä oli tuo sama haju: Kostean ummehtunut ja jollain ilmanraikastimella aromatisoitu. Kenttä oli pehmeä, nuhjuinen ja kaiuton. Ystävällinen pakistanilainen taksikuski vei meidät nopeasti hotellille samalla kun pimeys laskeutui. Kaupungin valot olivat mykistävän hienot. Hotelli osoittautui paljon 2,5 tähteään paremmaksi. Kaaduimme sänkyyn ja nukuimme 15 tuntia, läpi Halloween-juhlien, ilotulitusten ja yleisen hulabaloon. Lauantaiaamuna lähdimme tutkimaan kaupunkia. Ero Amsterdamiin oli valtava. Ilma tuntui lämpimältä ja kadut kodikkailta. Kävelimme rantaan, josta näkyi pohjoispuolen kaupunki ja sen takana nousevat vuoret. Joka puolella oli kahviloita ja kauppoja. Miten kaupunki voi tuntua yhtä aikaa niin isolta ja pieneltä?

Iltapäivällä seikkailimme bussilla sillan yli toiselle puolelle kaupunkia ja pitkän harhalenkin jälkeen löysimme mäkkikaupan. Siellä oli supertarjous, jonka ansiosta kirjoittelen nyt uudella, ihanalla, nopealla koneella. Kaikkein uusin macbook pro -malli oli saanut hirveän kiiltävän näytön joten olen vielä onnellisempi tästä lähes uusimmasta mattapintaisesta, johon ostimme samalla toiset 2 gigaa työmuistia. Tosin en itse uskalla niitä tänne sisälle viritellä. Ja terveiset kotiin: Tässä koneessa on sisäänrakennettu webcam - nähdään sitten sen välityksellä.

Vancouver on siis ensinäkemältä miellyttävä, vaikka vettä välillä sataakin. Heräsimme tänä aamuna aivan liian aikaisin - en niinkään minä vaan Sami. Se on maannut tuossa sängyllä uusissa lököhousuissaan tuntikaupalla ja selannut läpi kymmeniä tv-kanavia. Täällä uutiset ovat hilpeitä ja ohjelmat vielä hilpeämpiä. Ei jälkeäkään jenkkien pelkoa lietsovista tiedotteista. Eilen katsoimme innostavaa dokumenttia auton puskureiden korjaamisesta. Nyt odottelemme kuntosalin ovien avautumista. Odottelua tuli tunti lisää, kun teeveessä kerrottiin että kelloja pitää siirtää tunti taaksepäin.

Laitan valokuvia, kun tänään toivottavasti muistan ottaa kameran mukaan kaupungille. Kuvia Amsterdamista en epätasapuolisuuden vuoksi viitsi julkaista. Tai ehkä vertailumielessä sitten myöhemmin.