Hyvää Joulua!

Me ollaan lähdössä jouluaaton perinteiselle rantareissulle. Ulkona ripsii vettä. Viimeisen viikon ajan tässä talossa on syöty kuin viimeistä päivää. Torttuja, pipareita, taikinakuorisia ruukkuruokia, joulukalenterista päivittäin paljastuvia suklaita ja karkkeja... Leivoin Samille (salaa) joululahjaksi addiktoivia tuplasuklaa cookieseja. Eilen tein omaa cashewpähkinäpestoa. Nyt riittää. Rantapiknikille on varattu salaatteja, voileipiä ja piparkakkutalo. Tekee mieli paastota viikko.

Pahoittelut, etten ole saanut kirjoitettua tänne mitään. Sain pitää ihanan kirjoitusloman, kun Sami reissasi pari viikkoa eteläsaarella kavereidensa kanssa. Valitettavasti energia ei riittänyt käsikirjoittamisen ohella blogin päivittämiseen. Käsikirjoitus kuitenkin eteni niin pitkälle, että pääsin tekemään "Rewrite" -nimisen kirjan harjoituksia. Score!

Palaan asiaan.

Nauttikaa joulusta!

Internetin blogiähky

Siitä asti kun vuoden 2006 alussa aloitin tämän blogin, bloggaaminen on muuttunut valtavasti. Pähkinänkuoressa: Kaikki kirjoittavat, ketään ei kiinnosta. Blogien määrä on moninkertaistunut. Kuin kaikki maailman päiväkirjat olisivat yhtäkkiä pelmahtaneet julkisesti luettavaksi. Ihan kaikkea löytyy: anoreksiaa, miljonäärielämää, raiskaajan päiväunia... Bloggaajat kalastavat lukijoita yksityiselämän paljastuksilla ja millä tahansa marginaalisella. Nykyään yksityisyys on sitä, että on riittävän tylsä ja tavallinen. Kaikki normivaihteluväliin mahtuva hukkuu auttamatta netin infotulvaan. Vaikka kirjoittaisit omalla nimelläsi, olet lopulta anonyymi: Kukaan ei muista nimeäsi.

Muutama vuosi sitten vielä peloteltiin netissä julkaisevia: Varo vain, kaikki näkevät mitä kirjoitat. Nyt se on viraalimarkkinoinnin märkä uni - jos pystyt keksimään jotain minkä kaikki näkevät, olet miljonääri. Nykyään lastenkin tekemät youtube-pätkät valjastetaan kiireen vilkkaa markkinoinnin työkaluiksi. Ihmisiä on vaikeampi tavoittaa, kun monet eivät enää katso TV:ta ja valikoivat mediasisältönsä huolella. Mullakin on selaimessa 'ad block'. Vaikka teen työkseni välillä mainosbannereita, en katsele niitä vapaaehtoisesti.

Mitä merkitystä tällä on bloggaajalle? Ainakin voin kirjoittaa pienelle lähipiirilleni välittämättä sen kummemmin siitä, minne sana kiirii. Olen aina kirjoittanut sensuroimatta, vaikka välillä tietysti jätän kirjoittamatta, erityisesti aiheista jotka ovat muille arkoja eivätkä itselleni kovin merkityksellisiä/henkilökohtaisia. En myöskään halua kirjoittaa seksistä tai suolen toiminnasta. Olen netin konservatiivi.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on haastaa teidät ajattelemaan, mitä arvoa kaikella netissä 'jakamisella' on? Pitääkö tekstin arvo ylipäätään määritellä sen lukijamäärän mukaan? Onko bloggaus vain henkilökohtaista terapiaa?

Onko parempi hankkia lukijoita raflaavin keinoin kuin painua ajatuksineen unholaan? Ja kun keinot kovenevat, missä menee raja? Jos sananvapautta lähtee rajoittamaan, mennään helposti (kiinalaiseen) metsään. Mutta tarvitaanko sivustoja, joilla itsemurhaa harkitsevat jakavat toisilleen vinkkejä?

Any ideas?

Kesä tulee, mitäs muista

Hääräsin eilen koko päivän, että saimme järjestettyä Uneton48-leffanäytöksen takapihalla. Vetämällä koko talon väen mukaan hulluuteeni, saimme ympäröityä terassin led-valoverholla ja leivottua hirveän määrän aamiaista. Tarjoilun ideana oli 'breakfast for dinner = brenner' - mysliä, jugurttia, pannukakkua, pinaattimuffinsseja, hedelmiä ja makkaraa (munat unohtuivat). Ajoitus oli vähän huono, kun on pitkä viikonloppu ja niin monet kaverit reissussa/mökeillä. Mutta sää oli aivan ihana ja on vieläkin. Nyt on kuitenkin leffanäytöksen järjestämistä takapihalla on testattu ja hyvin toimii.

Pitäisi varmaan pitää LOTR maraton täkäläiseksi kiistakapulaksi nousseen Hobbit-leffan kunniaksi. En vieläkään tiedä, kuvataanko tuo 'jatko-osa' täällä vai muualla. Kaikkien julkisyytösten, mielenosoitusten, ketjumailien ja facebook-ryhmien taustalla on useimpien mielestä näyttelijöiden etujärjestö Actors Equity. Taistellessaan palkka-asioista ja muista oikeuksistaan, he ovat pelottaneet Warner Brothersin nyt luotsaaman tuotannon pois Uuden-Seelannin maaperältä. Ammattijärjestöä voi toki syyttää, mutta muuttoaikeiden taustalla saattaa olla muitakin taloudellisia vaikuttimia. Warnerin veljet omistavat näet Englannissa ison studion, jossa on kuvattu mm. Harry Potteria. Tuottajathan ovat tunnetusti laskelmoivia, pelokkaita ja riskejä vältteleviä. Tuttu ja hyväksi havaittu menee aina uuden ja tuntemattoman edelle. Ensinnäkin jokainen haluaa tehdä sen suositun leffan jatko-osan, ei sitä ensimmäistä elokuvaa. Ja kun puhutaan jatko-osan tuotantovaiheesta, se pitää hoitaa mahdollisimman riskittömästi. Actors Equity ei varmasti ole asiaa auttanut, mutta epäilen että taustalla on myös halua varmistua sijoituksen onnistumisesta ja ehkä säästää rahaa. Jos tarjolla on oma studio ja tuttu väki joka tekee mukisematta mitä pyydetään, niin sinne sitten. Eniten harmittaa se, etten siinä tapauksessa voi edes hakea haltijaksi.

Kaikista muualla kiihtyvistä kiistoista huolimatta mulla on kivaa ja huoletonta. Aurinko paistaa, kesä tulee. Työt vähenee ja saan kirjoittaa. Ja nyt lähden tanssimaan :)

Kun työt tyrehtyy

TEAR Fund on löytänyt uuden in-house designerin. Ajatus ainoan asiakkaan menettämisestä pitäisi olla pelottava, mutta en vain osaa pelätä. TEAR Fundin kannalta tilanne on hieno. Talossa ei ole ollut graafista suunnittelijaa sen jälkeen kun minä lähdin omille teilleni tammikuussa 2007. Ja vaikka meidän yrityksen hinnat ovat alhaiset, kaiken tarvittavan ostaminen meikäläiseltä tulee kuitenkin kalliimmaksi. Täälläpäin palkkakustannukset ja yritysverotus ovat alhaisempia ja TEAR Fundin kokoinen organisaatio tarvitsee koko ajan jotain.

Ainoan tulonlähteen tyrehtyminen tietää minulle ainakin jonkinlaista taukoa loputtomaan fundraising-materiaalin tuottamiseen. Hyväänkin asiaan kyllästyy, erityisesti jos sitä touhuaa viidettä vuotta putkeen. Tähän saumaan päätimme sitten vihdoin pystyttää yrityksemme nettisivut. Sitä varten piti myös lopulta pohtia liikeideaa. En ole vieläkään varma, mikä erottaa meidät tuhansista muista. Oivalsin kuitenkin, että haluan toteuttaa projekteja, joihin uskon. Välillä se on grafiikkaa, välillä elokuvaa, välillä jotain muuta. En halua tehdä mitä tahansa rahasta, varsinkaan markkinoida ja myydä tuotteita ja palveluja. Päädyimme siis ajatukseen "not motivated by money". Niin taloudellisesti tyhmää kuin se onkin, noiden sanojen kirjoittaminen tuntui hyvältä. Rahan puute motivoi hankkimaan lisää, mutta kun sitä on riittävästi, kiinnostus loppuu. Pitää olla jotain tärkeämpää. Sivusto löytyy täältä.

Outoa kyllä olen viime aikoina nauttinut eniten copy-hommista. En edes virallisesti tarjoa sellaisia palveluita - englantia toisena kielenä puhuvana se tuntuisi röyhkeältä. Ideoin kuitenkin mieluiten konseptin kokonaisuutena, teksteineen päivineen. Jos pyydän niitä asiakkaalta, saan usein pitkiä, käyttökelvottomia rimpsuja, joiden todellinen merkitys hukkuu raamatullisiin adjektiiveihin ja sekaviin lauserakenteisiin. Tyypillisesti minulle toimitetaan artikkeli, jossa ei ole yläotsikkoa, väliotsikkoja eikä kuvatekstejä; toisinaan ei edes kappalejakoa. Jos pyydän niitä lähettäjältä, kuluu kaksi päivää ja lopputuloksena on taas niitä edellämainittuja rimpsuja. Kirjoitan siis itse. Lauseiden hiominen on kivaa.

Ehkä edelliseen liittyen olen riemuissani siitä, että minulla on pian enemmän aikaa kirjoittamiseen. Työstän parhaillaan TV-sarjan konseptia ja pilottijaksoa. Kyseessä on sellainen elämää suurempi tarina, jonka juonikuvioiden ja maailman luominen pistää pään sekaisin. Ihanaa. Neljän viikon käsikirjoituskurssini päättyi tämän viikon maanantaina ja olen opetuksen puolesta taas omillani jatkokurssiin saakka. Kirjoittajaryhmämme on kuitenkin päässyt vauhtiin ja kokoontuu seuraavan kerran ensi viikon torstaina. Meitä on lopulta vain kolme, mutta määrä tuntuu ihan hyvältä. On aikaa lukea kaikkien tuotokset ja palaute on monipuolista. Kokoonnumme yhden ryhmäläisen työpaikalla, joka humisee iltaisin tyhjyyttään - mitä nyt joku työntekijä soittaa flyygeliä aulassa.

Niille, jotka tuntevat Uuden-Seelannin mediamaisemaa - tuo työpaikka on TVNZ. Viime päivinä kyseinen kanava on saanut suuresti huomiota. Aamu-TV:n rääväsuuna tunnettu juontaja Paul Henry irtisanoutui aiheutettuaan taas yhden - tällä kertaa kansainvälisen - rasismikohun. Ne, joita asia kiinnostaa, voivat lukea siitä täältä.

Lopuksi - koska blogiini on aiemmin toivottu enemmän kuvia - ohessa kuva, jossa yritän esitellä vaaleanpunaiseksi värjättyjä hiuslatvojani. Valitettavasti efekti jäi aika latteaksi ja puolittain hävisi ensimmäisessä pesussa.