Oivalluksia Taurangassa

Teimme viikko sitten neljän päivän mittaisen reissun Taurangaan, mukana sekä nykyinen että entinen kämppis. Pidän suunnittelemattomista reissuista, joihin ei kohdistu suuria odotuksia. Koko viikonlopun satoi vettä, mutta meillä oli kivaa. Päätimme kiivetä tihkusateessa ja tuulessa Mt Maunganuin huipulle ja mennä sen jälkeen lillumaan vuoren juuressa olevaan kylpylään. Kylpylä tässä tapauksessa tarkoittaa lämminvesiallasrykelmää, pihalla tihkusateessa, eikä mitään saunoja. Silmiä piti räpytellä, mutta koska vesi oli suolaista, siinä saattoi kellua silmät kiinni miten kauan tahansa. Makeassa vedessä en ole koskaan pystynyt kellumaan.

Ensimmäiset pari yötä nukuimme entisen kämppiksen vanhempien talossa. Pelasimme takkatulen lämmössä korttipelejä, tai siis muut pelasivat ja minä räpsin valokuvia. En tiedä juuri mitään niin tylsää kuin korttipelit. Oikeastaan mikä tahansa tuuriin ja/tai matemaattisiin kykyihin perustuva seurapeli tuudittaa minut uneen. Tässä tapauksessa peli piti kuitenkin hereillä, sillä mukana oli uusi kämppiksemme, pelihullu eteläafrikkalainen tyttö jota kutsumme Flight of the Conchordsia lainaten J-dogiksi.

Seuraavat kaksi yötä vietimme J-dogin tuttavaperheen äidin uudessa talossa, joka oli rikkaan ihmisen näkökulmasta avioeron jälkeinen kiva pikkuasunto ja meidän näkökulmasta viimeisen päälle sisustettu valtava hotelli - tosin viihtyisämpi kuin paremmatkaan hotellit yleensä ovat. Söimme herkkuja, joimme viiniä, rukoilimme yhdessä ja puhuimme tulevaisuudesta. Se alkoi näyttää kirkkaammalta. Emäntä kävi hakemassa meille dvd:n, joka oli naapurilla lainassa. Se oli Joseph Prince -nimisen singaporelaisen saarnaajan luento, nauhoitettu isossa Hillsong-konferenssissa jossain päin Australiaa. Kun lakkasin nauramasta miehen nimelle, aloin oivaltaa jotain tärkeämpää puheen sisällöstä. Haluaisin nähdä videon uudestaan, jos siitä irtoaisi jotain muuta toisella katselukerralla. Ensimmäisellä kerralla mieleen jäi päällimmäisenä tämä: Jos sanomme, että "Jumala rakastaa maailmaa" tai "Jumala rakastaa meitä kaikkia", rakkaus ei koskaan mene perille. Aloin ymmärtää, että Jumala rakastaa juuri minua, henkilökohtaisesti, myös niinä hetkinä kun olen äksy tai ärsyttävä - tai molempia. Ja kun avaan mieleni tälle ajatukselle, en ole enää niin äksy. Lisäksi muistan ajatuksen siitä, että Jeesus maksoi meistä ylihinnan, josta riittää pelastuksen lisäksi muihinkin juttuihin. Eikä meidän tarvitse kuin lakata yrittämästä omin voimin ja istahtaa ottamaan vastaan - lahjoja, yllätyksiä, uusia haasteita... Ja heti kun istuu ja avaa kätensä, niihin tupsahtaa kaikkea kivaa ja hetket joita elän ovat mielekkäämpiä. Eivät helpompia, mutta jännittävämpiä. Jumalan suunnitelmat ovat suurempia kuin meidän.

Kun osaisikin lakata yrittämästä. Aina välillä se onnistuu, ja sitten taas alkaa se pakertaminen, minkä hyvänsä asian kimpussa. Minusta tuntuu, että Jeesus välillä katsoo meitä niinkuin 3-vuotiaita lapsia, jotka haluavat itse kuoria perunansa. Puolet perunasta on lattialla ja pitkin naamaa, veitsi heiluu pelottavasti silmien korkeudella ja ruoka jäähtyy ennen kuin palaakaan menee suuhun. Mutta itse pitää saada tehdä, kukaan ei saa auttaa. Koska me pienestä pitäen haluamme kunnian itsellemme.

"Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisten kesken, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto!" Luuk. 2:14