Yritysten ja organisaatioiden suhtautuminen uuteen hankkeeseen on parhaimmillaankin aina vähän varauksellista. Siksi en kai odottanut, että kilpailun 2008 osallistujat olisivat sen innostuneempia. Kisasta on kuitenkin jo 1,5 vuotta ja kaikenlaista on tapahtunut tässä välissä. Mutta kun Sami avasi Uneton48-sivustolle vetoomuskaavakkeen, sen kautta alkoi virrata toinen toistaan painokkaampia kommentteja. Yksi kuvasi Uneton48-viikonloppua parhaaksi kokemuksekseen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mietin, miten moni kulttuuritapahtuma pystyy jättämään samanlaisen muistijäljen. Homman hienoushan on siinä, että tämä muistijälki ei ole meidän järjestäjien aikaansaama. Mikään meidän tai edes James Cameronin (hehheh) tarjoama spektaakkeli ei pääse lähellekään sitä elämystä, minkä itse osallistuminen ja itsensä voittaminen saa aikaan.
Samalla palasivat mieleen omat kokemukseni osallistumisesta. Kyllä niiden jättämä muistijälki on syvä, ja hämmästyttävän yksityiskohtainen. Suurin syy hetkittäiseen nihkeyteeni Uneton48:n järjestämisen suhteen on se, että ajattelin sen estävän minua tänä keväänä (siis Seelannin syksynä) osallistumasta sekä Uuden Seelannin kisaan että Unettomaan - no jos ollaan rehellisiä en voisi koskaan osallistua Unettomaan, joten sen harmittelu on aika epäloogista. Niinpä Sami keksi, että voisimme osallistua Uuden-Seelannin kisaan Suomesta käsin, kun olemme järjestämässä Unetonta. Meillä on Seelannin pysyvät oleskeluluvat, ja tätä nykyä 48 HOURS -kilpaan voi osallistua myös ulkomailta käsin. En tiedä, miten tämä käytännössä onnistuisi, mutta olen aivan täpinöissäni. Hetkittäisistä epätoivon alloista huolimatta lähes mahdottomalta kuulostavien asioiden yrittäminen on lähellä sydäntäni.
Mistä tuleekin mieleen Suomen apurahapolitiikka.
SES vastasi, etteivät tue amatöörituotantoa. AVEK vastasi, että festivaali ei ole valtakunnallisesti merkittävä (ensimmäisenä vuonna 1 500 osallistujaa, 40 000 TV- ja teatterikatsojaa), ja kohderyhmä on väärä. Kun TKT antoi kolmannella hakukerralla 5 000 euroa, juhlimme ja hypimme tasajalkaa, vaikka tiesimme ettei se vielä riitä. Opetusministeriö sanoi, että kysymys on elokuva-alan tapahtumasta ja siten asia kuuluu edellämainituille organisaatioille. Sami valmistelee vielä hakemuksia SKR:n maakuntarahastoihin ja Aatos Erkon säätiölle.
Kirjoitinkin jo Uneton-sisäpiiriläisille, miten kummalliselta jako amatööreihin ja ammattilaisiin tuntuu Uuden-Seelannin näkökulmasta. Toisin kuin Suomessa, täällä on mahdollista hakea valtion tukea myös talkootyönä tehtäviin omarahoitteisiin projekteihin. Näissä projekteissa on usein mukana myös koulutettua väkeä, joilla on paljonkin työkokemusta. Ovatko he ammattilaisia vai amatööreja? Lähes kaikilla on nykyään jonkinlainen alan koulutus, mutta kuten kaikki tietävät, itse Peter Jackson aloitti elokuvanteon paistamalla kuminaamareita äitinsä keittiönuunissa ja roiskuttelemalla itse tehtyä tekoverta kotinsa takapihalla.
Suomi on mielenkiintoisessa tienhaarassa. Jäykkä apurahajärjestelmä puolustaa ammattilaisten pientä joukkoa ja samanaikaisesti mm. Anni Sinnemäki toteaa luovasta taloudesta:
- Luova talous luo jo nyt ja luo jatkossa uusia työpaikkoja, lisää tuottavuutta ja kilpailukykyä. Silti sen kehittäminen on ollut meillä paljon muita Pohjoismaita vaatimattomampaa. Tarvitaan monen toimijan yhteistyötä.
Kulttuuriviennin Tukiverkko -sivulla Saara L. Taalas toteaa:
Luovan talouden kehittämisen keskeisenä tavoitteena on parantaa Suomen kilpailukykyä. On olennaista tunnistaa luovien alojen yritysten synnyttämiä uusia liiketoimintakonsepteja ja pystyä hyödyntämään niitä kannattavasti.Sivulla puhutaan kehityshankkeista, joilla eri tuotannonaloja voitaisiin tuoda yhteen tulevaisuudessa. Kaikki on vielä suunnitelman asteella - kuten luovan talouden aloite LUUTA (mistä nämä ihan-jotain-muuta-tarkoittavat muka-leikkisät lyhenteet oikein tulevat? - TUPAS tunnistautuminen, kansalaisosallistumisen KAMPA-hanke...)
Olen ensimmäinen myöntämään, etten ymmärrä mitä luova talous oikeastaan tarkoittaa. On kapeampia määritelmiä, jotka viittaavat kulttuurialalla työllistäviin hankkeisiin ja sitten niitä, jotka niputtavat kaikki taivaanrannanmaalarit ja jotain uutta alallaan kehittävät samaan kategoriaan. Miten tahansa, Uneton48:lla on paikkansa tässä palapelissä.
Uneton48-viikonloppu ei tarjoa palkallista työtä Suomen työttömille media-alan osaajille, mutta se tuottaa aivan uutta kulttuurisisältöä, oppimiskokemuksia ja kohtaamisia. Tästä kaikesta vapautuu energiaa, joka oikein kohdennettuna edistää työllistymistä, verkostoitumista ja kansainvälistymistä. Niin luova talous kuin kaikki muukin lähtee lopulta luovan ihmisen korvien välistä. Jossain täytyy syttyä idea, joka sytyttää tulen takapuolen alle ja antaa voimaa kestää apurahajärjestelmän ja kovan yritysmaailman potkut. Luovaa taloutta ei voida auttaa auttamatta ensin luovaa ihmistä. Mikään poliittinen kehittäjätoiminto ei auta, jollei se laskeudu riittävän alas, kosketa yksittäistä ihmistä ja herätä intohimoa.
Sanokaa mitä sanotte, parhaan kulttuurisisällön takaa löytyy aina suurta intohimoa.
No comments :
Post a Comment