Elämme jännittäviä aikoja. Vanhempani ovat muutaman intensiivisen viikon ja ylimääräisen kilon jälkeen siirtymässä Kanada-USA -tourneelta Seelantiin. Roikun Trademessa aamuin illoin etsien heille sopivaa asuntoa seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi. Vaatimukset ovat kovat, maallisessa mielessä, sillä asunnon pitäisi olla kävelymatkan päässä omastamme, kävelymatkan päässä kaupasta, siisti, suurehko, osittain kalustettu, halpa ja kauniilla näköalalla varustettu. Kuten sanoin, maallisessa mielessä tämä kuulostaa utopialta, mutta asia on rukouslistallani ja odotan silmät kirkkaina ihmettä :-)
Uusi dokumenttiprojektimme Dreams on saatu käyntiin, useilla apurahahakemuksilla ja kotisivuilla ryyditettynä. Projektiin voi tutustua osoitteessa http://www.dreamsfilms.org. Yhteydenotot erityisesti rahoittajilta ovat tervetulleita. Projekti on niin laaja ja pioneerihenkinen, että hetkittäin hirvittää. Tämä on nyt viimeistään sellainen haukkapala, jota ei ilman taivaallista apua saa nieltyä. Uneton48-kisa vielä meni puoliksi sekopäisenä rehkien, mutta tämä ei mene.
Unettomasta puheen ollen, sillekin on nyt haettu apurahaa ja haetaan lisää, jos vaikka saataisiin se taas pystyyn ensi keväänä. Mutta tällä kertaa en kyllä valvo yötä päivää kahta kuukautta vaan otan koko jutun eri asenteella. Teen parempaa jälkeä vähemmällä vaivalla, mulla on siihen salainen resepti. Hehheh.
Meillä on toinenkin uusi nettisivu, T-paitakauppa nimeltä Coffee or Tee. Se löytyy osoitteesta: http://www.coffeeortee.com. Oma osuuteni on tuottaa kauppaan silloin tällöin uusia designeja, aina kun jotain mieleen pälkähtää. Kauppapuolen, painatuksineen ja postituksineen hoitaa jämpti saksalaisfirma Spreadshirt. Ainoa harmi on, etteivät toimita Uuteen-Seelantiin. Joten jos olet niin onnekas, että asut Euroopan alueella, eikun ostoksille! Häpeämätöntä markkinointia, mutta pitäähän sitä vähän yrittää, kun on vaivalla väkertänyt sivugrafiikat ja kaikki. Sami rakensi ne sitten Wordpress-pohjalle, uskomattomalla koodauskärsivällisyydellä, jota mulla ei kyllä olis. Mulle tulee CSS:n tuijottamisesta ihan fyysistä pahoinvointia.
Hankin viime viikolla uudet kynnet, rakenne-sellaiset. Ne eivät ole kovin pitkät, eivätkä edes punaiset, mutta silti paljon hienommat kuin omani. Luojanluomat kynteni ovat paperimaista materiaalia, joka taipuu, murenee ja liuskottuu (eikä siihen mitkään piit tai muut yrittipuristeet auta, ei auta!). Uusine kynsineni tunnen itseni 50% elegantimmaksi, enkä enää taivuttele sormiani kippuraan tai muuten piilottele käsiäni katseilta. Uskomatonta, miten pieni, 35 dollaria maksava puolen tunnin toimenpide voi saada aikaan niin ison muutoksen.
Muutakin mainitsemisen arvoista on toki tapahtunut: Samin kössimailan on hajonnut, olemme tilanneet Trademesta Frendien 10 tuotantokautta sisältävän dvd-paketin, olen jaksanut jo viikon ajan pitää ruokapäiväkirjaa ja selvinnyt lähes naarmuitta ikävästä limaflunssasta. Saattoi olla possuflunssa, vaikea sanoa. Täällä se on levinnyt joka maan kolkkaan. Hassuinta on se, että muuten terveillä aikuisilla tuo pelätty tauti on usein lievempi kuin se jokavuotinen A-influenssa.
Kolmas näyttelijäkurssini saatiin päätökseen viime viikolla. Samoihin aikoihin pidettiin myös vihdoin kakkoskurssin viimeinen ilta ja jaettiin "todistukset". Sain "Most dedicated actor" arvonimen, ystäväni Bea oli "Most promising actress". Nyt tekeillä on pari lyhyelokuvaa, joissa näyttelen naispääosaa. Toiseen piti oikein koe-esiintyä, joten olen hyvin tyytyväinen että sain napattua kyseiset roolit.
Jokainen näyttelijä - ainakin täällä - tarvitsee show reel:n (mikä se nyt suomeksi on - näytenauha?). Studio111, jossa olen tähän asti käynyt, tarjoaa tähän tarkoitukseen oman kurssinsa, jota vetää pitkän uran tehnyt ohjaaja. Kurssilla tuotetaan muutama kohtaus, yleensä tunnetuista Hollywood-elokuvista, joissa opiskelijat näyttelevät ja saavat siitä sitten näytemateriaalia nauhalleen. Kurssi on sinänsä hyvä idea, mutta konseptissa on kolme isoa ongelmaa: Tuttujen elokuvakohtausten uudelleentekeminen tuottaa pääsääntöisesti platkuja plagiaatteja, kurssin ohjaaja on paskantärkeä paskanjauhaja ja kurssi maksaa 900 dollaria. Konseptiin ja tyypilliseen show reel -malliin tyytymättöminä kehittelimme Bean kanssa uuden idean: Itse käsikirjoittamamme lyhytelokuva, joka hyppii genrestä toiseen ja jossa itse näyttelemme useita erilaisia osia. Toisin sanoen tarinassa mennään tulevaisuudesta kauas menneisyyteen, sitten fantasiamaailmaan ja taas nykyhetkeen... tai jotain sellaista. Haasteena on saada mukaan mahdollisimman erilaisia hahmoja, sitoen tarinan kuitenkin jollain lailla yhteen. Homma on vielä käsikirjoitusvaiheessa, eikä ole mikään ihan helppo juttu. Uskon kuitenkin, että se saadaan toimimaan.
Jatkoa seuraa taas jossain vaiheessa...
8.10.09
16.9.09
Hyvä on sitten - Arjesta...
Niinhän siinä kävi, että kolme lukijaa halusi kuulla lisää arjesta. ARJESTA! Jotenkin niin nauratti, kun aina olen koko ikäni vältellyt arkea, rutiinia, tuottavuutta, suvunjatkamista ja muuta sellaista normaalielämään liittyvää. Kysyin Samilta, millaista meidän arkemme sen mielestä on. Se nauroi, että eihän meillä ole arkea, pelkkää juhlaa vaan.
Kun tarkemmin ajattelee, meidän arki on kyllä yhtä juhlaa. Tällä ei ole sinänsä mitään tekemistä Uuden Seelannin kanssa, vaan ihan muiden elämänvalintojen. Lähes joka aamu herään ilman herätyskelloa tai muita apuvälineitä. Käväisen koneella katsomassa, onko tullut postia asiakkailta tai muuta tärkeää. Tämän jälkeen keittämään puuroa ja kahvia, valitsemaan jokin Friends-DVD tai muu tv-sarja, jota voimme katsoa syöden aamupalaa olohuoneen sohvalla. Aamulla on aikaa tehdä myös munakasta tai leipoa voisarvia, jos mieli tekee. Raamatunluvun ja vessanpöntöllä haaveilun jälkeen siirryn työhuoneeseen ja teen jonkin aikaa töitä. Kun olen lähettänyt asiakkaalle jonkin pdf:n tai pari (yleensä uusia versioita meneillä olevista töistä), vaihdetaan pyjamat johonkin soveliaampaan, pakataan kuntosalikamppeet kassiin ja lähdetään kahville. Tällä hetkellä istun kahvilassa ja ryystän pehmeänmakuista flat white-lientäni, huitoen välillä cityvarpusia kauemmaksi. Kahvilassa on kiva kirjoittaa, täällä en viitsi tehdä mitään design-hommia. Istun, rukoilen ystävien, perheen ja kaikkien mieleen pälkähtävien asioiden puolesta, juttelen Jumalalle ja välillä Samille. Kirjoitan hölmöjä kommentteja ihmisten facebook-sivuille ja skypettelen Dachin tai Petrinan kanssa. Pysyy ainakin päivittäinen yhteys Mumbaihin yllä :)
Kahvila ei tietysti kuulu jokaiseen päivään, mutta aina välillä on päästävä kotitoimiston ulkopuolelle. Kuntosali taas kuuluu lähes jokaiseen päivään, kuten myös kuuma poreallas ja sauna. Tänään teen ihan tavallisen kuntosalitreenin ja nyt otin mukaani myös nappikuulokkeet, niin voin katsoa tv:tä kuntopyörän päällä. Kotonahan meillä ei tavallinen tv näy, kun ei ole antennia. Kuntopyörää enemmän nautin kyllä joogasta, pilateksesta ja tanssista. Tanssitunnilla mulla on koko ajan hymy naamalla, sellainen hölmö virne, ihan tahattomasti. Siitäkin huolimatta, että välillä toikkaroin siellä hyvinkin vapaalla tyylillä.
Illalla työnteko jatkuu kotona tilanteen mukaan. Jos on vieraita, esimerkiksi entinen kämppiksemme Chris, katsotaan elokuvaa, arvostellaan elokuvaa, kokataan, syödään... Tuntuu siltä kuin näkisin entistä kämppistä enemmän nyt, kun se ei enää asu meillä. Jos se nyt on mahdollista. Joskus se jää yöksikin. Onneksi meillä on nyt raivattu iso, mukava vierashuone, kun olohuone saatiin siirrettyä toiseen päähän taloa.
Eihän tämä mitään arkea ole. Olen sitä paitsi esittänyt vain tapahtumien raamit, niiden sisällä tapahtuu kaikenlaista. Suunnitellaan tulevaa dokumenttiprojektia, haaveillaan ja intoillaan, riidellään, unohdetaan viedä roskikset tienvarteen maanantai-iltana, rikotaan Petrinan viinilaseja, unohdetaan pyykit koneeseen, yritetään vähentää kahvinjuontia, pelataan sanapeliä scrabble-namikoilla, otetaan pilakuvia Jominen (uusi kämppis) kameralla, Sami säveltää musiikkia ja nauhoittaa mielenkiintoisia ääniä, minä maalaan keltaista tauluani, etsin Trademesta halpaa huoneenjakajaa, unohdan aina ottaa ekokassin mukaan kauppareissulle, käyn itkemässä ja nauramassa näyttelijäkurssillani ja etsin kadonneita lohikäärmetohveleita huonekalujen alta.
Mutta eikös arki ole juuri sitä, mikä tapahtuu juhlapäivien välillä, oli se sitten mitä tahansa?
Yläpuolella olevissa kuvissa näkyy: Öinen palmu lähipuistossa, lohikäärmetohvelit, toinen työhuoneemme eli Esquires-kahvila, Sami, Chris ja sanapeli, näkymä kadulta (meidän talo on tosin puskien takana), onnistunut neljän kirjaimen block (ei ole muuten ihan helppoa), meidän lähiristeys yöllä ja hieno hetki rannalla Mt Maunganuissa (Sami halaa Chrisia, Jomine seisoo keskellä). Yritän mennä vielä erikseen kuvaamaan pyydetyistä aiheista, nämä ovat vain arkistojen uumenista - mitä nyt sattui löytymään tähän hätään.
Kun tarkemmin ajattelee, meidän arki on kyllä yhtä juhlaa. Tällä ei ole sinänsä mitään tekemistä Uuden Seelannin kanssa, vaan ihan muiden elämänvalintojen. Lähes joka aamu herään ilman herätyskelloa tai muita apuvälineitä. Käväisen koneella katsomassa, onko tullut postia asiakkailta tai muuta tärkeää. Tämän jälkeen keittämään puuroa ja kahvia, valitsemaan jokin Friends-DVD tai muu tv-sarja, jota voimme katsoa syöden aamupalaa olohuoneen sohvalla. Aamulla on aikaa tehdä myös munakasta tai leipoa voisarvia, jos mieli tekee. Raamatunluvun ja vessanpöntöllä haaveilun jälkeen siirryn työhuoneeseen ja teen jonkin aikaa töitä. Kun olen lähettänyt asiakkaalle jonkin pdf:n tai pari (yleensä uusia versioita meneillä olevista töistä), vaihdetaan pyjamat johonkin soveliaampaan, pakataan kuntosalikamppeet kassiin ja lähdetään kahville. Tällä hetkellä istun kahvilassa ja ryystän pehmeänmakuista flat white-lientäni, huitoen välillä cityvarpusia kauemmaksi. Kahvilassa on kiva kirjoittaa, täällä en viitsi tehdä mitään design-hommia. Istun, rukoilen ystävien, perheen ja kaikkien mieleen pälkähtävien asioiden puolesta, juttelen Jumalalle ja välillä Samille. Kirjoitan hölmöjä kommentteja ihmisten facebook-sivuille ja skypettelen Dachin tai Petrinan kanssa. Pysyy ainakin päivittäinen yhteys Mumbaihin yllä :)
Kahvila ei tietysti kuulu jokaiseen päivään, mutta aina välillä on päästävä kotitoimiston ulkopuolelle. Kuntosali taas kuuluu lähes jokaiseen päivään, kuten myös kuuma poreallas ja sauna. Tänään teen ihan tavallisen kuntosalitreenin ja nyt otin mukaani myös nappikuulokkeet, niin voin katsoa tv:tä kuntopyörän päällä. Kotonahan meillä ei tavallinen tv näy, kun ei ole antennia. Kuntopyörää enemmän nautin kyllä joogasta, pilateksesta ja tanssista. Tanssitunnilla mulla on koko ajan hymy naamalla, sellainen hölmö virne, ihan tahattomasti. Siitäkin huolimatta, että välillä toikkaroin siellä hyvinkin vapaalla tyylillä.
Illalla työnteko jatkuu kotona tilanteen mukaan. Jos on vieraita, esimerkiksi entinen kämppiksemme Chris, katsotaan elokuvaa, arvostellaan elokuvaa, kokataan, syödään... Tuntuu siltä kuin näkisin entistä kämppistä enemmän nyt, kun se ei enää asu meillä. Jos se nyt on mahdollista. Joskus se jää yöksikin. Onneksi meillä on nyt raivattu iso, mukava vierashuone, kun olohuone saatiin siirrettyä toiseen päähän taloa.
Eihän tämä mitään arkea ole. Olen sitä paitsi esittänyt vain tapahtumien raamit, niiden sisällä tapahtuu kaikenlaista. Suunnitellaan tulevaa dokumenttiprojektia, haaveillaan ja intoillaan, riidellään, unohdetaan viedä roskikset tienvarteen maanantai-iltana, rikotaan Petrinan viinilaseja, unohdetaan pyykit koneeseen, yritetään vähentää kahvinjuontia, pelataan sanapeliä scrabble-namikoilla, otetaan pilakuvia Jominen (uusi kämppis) kameralla, Sami säveltää musiikkia ja nauhoittaa mielenkiintoisia ääniä, minä maalaan keltaista tauluani, etsin Trademesta halpaa huoneenjakajaa, unohdan aina ottaa ekokassin mukaan kauppareissulle, käyn itkemässä ja nauramassa näyttelijäkurssillani ja etsin kadonneita lohikäärmetohveleita huonekalujen alta.
Mutta eikös arki ole juuri sitä, mikä tapahtuu juhlapäivien välillä, oli se sitten mitä tahansa?
Yläpuolella olevissa kuvissa näkyy: Öinen palmu lähipuistossa, lohikäärmetohvelit, toinen työhuoneemme eli Esquires-kahvila, Sami, Chris ja sanapeli, näkymä kadulta (meidän talo on tosin puskien takana), onnistunut neljän kirjaimen block (ei ole muuten ihan helppoa), meidän lähiristeys yöllä ja hieno hetki rannalla Mt Maunganuissa (Sami halaa Chrisia, Jomine seisoo keskellä). Yritän mennä vielä erikseen kuvaamaan pyydetyistä aiheista, nämä ovat vain arkistojen uumenista - mitä nyt sattui löytymään tähän hätään.
13.9.09
Episode 200 - toivekonsertti
Tämä on kahdessadas kirjoitukseni, joten sen kunniaksi kirjallis-kuvallinen toivekonsertti. Vastaa seuraaviin kysymyksiin:
1. Mistä asiasta haluaisit lukea?
2. Mistä haluaisit nähdä valokuvan?
Jos kolme ihmistä pyytää kuvaa tai kirjoitusta samasta aiheesta, lupaan toteuttaa sen. Muussa tapauksessa toimin oman fiiliksen mukaan. Saatan kirjoittaa tai sitten en. Aina kannattaa kokeilla! Kuva- ja tekstitoiveen ei tarvitse olla samasta aiheesta. Meikä ei ole mikään journalisti, joten kaikki on mahdollista :)
Kiitos kaikille mukana roikkuneille viimeisistä kolmesta ja puolesta vuodesta! Luv ya!
1. Mistä asiasta haluaisit lukea?
2. Mistä haluaisit nähdä valokuvan?
Jos kolme ihmistä pyytää kuvaa tai kirjoitusta samasta aiheesta, lupaan toteuttaa sen. Muussa tapauksessa toimin oman fiiliksen mukaan. Saatan kirjoittaa tai sitten en. Aina kannattaa kokeilla! Kuva- ja tekstitoiveen ei tarvitse olla samasta aiheesta. Meikä ei ole mikään journalisti, joten kaikki on mahdollista :)
Kiitos kaikille mukana roikkuneille viimeisistä kolmesta ja puolesta vuodesta! Luv ya!
30.8.09
Rääppeitä
Tämä päivitys on koottu hajanaisista ajatuksista, niinsanotuista rääppeistä. Kun välillä herää sellaisia kysymyksiä ja ajatuksenpuolikkaita, jotka eivät omillaan riitä pitemmäksi pakinaksi. Joko ole aiheesta enempää sanottavaa, tai sitten ei jaksa jatkaa ajatusta pitemmälle ja se pyyhkiytyy uuden tieltä. Nyt sukellan siis lähipäivien arkistoihin ja siivoan sieltä esiin... Tämä on aika jännittävää, sillä en itsekään tiedä, mitä sieltä löytyy.
Rääpeaatoksia:
Afrikkalainen Watoto -lapsikuoro tulee vuotuiselle Uuden-Seelannin kiertueelle ja kämppiksen aloitteesta tarjouduimme majoittamaan kaksi kuorolaista sekä heidän huoltajansa viikonlopun ajan. Saatekirjeessä luki: "Please provide all three billets with breakfast on the Sunday morning. They eat anything that is set before them apparently." Hymyilytti.
Maalasimme perjantaina työhuoneen persikanväriset seinät vaaleanharmaiksi. Maalausvaihe kesti noin 1,5 tuntia, sitä edeltävä teippaaminen, huonekalujen siirto ja siivous ainakin 6 tuntia.
St Paul's anglikaanikirkossa oli tänä aamuna keskustelupaneeli aiheesta: Is Christianity a moral straightjacket?
Maalaan isoa keltaista taulua, jonka aihe on "epäselvä mielikuva". Ruokailuhuoneessa ja keittiössä leijuu pysyvä tärpätinhaju. Työhuonekin haisee vielä maalille.
Juttelen Jumalalle usein vessanpöntöllä. Valaistuneita ajatuksia ja hirsipuun pelaamista varten meillä on pöntön vastaisella seinällä liitutaulu.
Kun menee tanssitunnille ja pelkää olevansa kaikkein huonoin, sitä yleensä etsii paikan takarivistä, osuu jonkin tolpan taakse eikä näe mitä ohjaaja tekee.
Luin eilen illalla Jaakobin kirjeen ja masennuin siitä puoleksi tunniksi. Rukoilin ja rahoituin ja myöhemmin löysin vanhan kunnon Olavi Peltolan kotisivut ja Jaakobin kirjettä käsittelevän tekstin: http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/ut/ut4b.html
Meillä on ruokailuhuoneessa kaksi isoa ruokapöytää, kuusi tuolia, baarijakkara ja kaksi sohvaa. Syömme kaikki ateriat olohuoneen sohvalla.
Pidän muotoonleikatuista pensaista, jotka näyttävät kaukaa vihreiltä pehmoleluilta.
Minulla ei ole ollut kunnon työpaikkaa kahteen ja puoleen vuoteen. Elämäni on jännittävää. Mitä enemmän olen rahallisesti kusessa ja vailla minkäänlaista varmuutta tai tulevaisuudensuunnitelmaa, sitä enemmän rukoilen ja sitä paremmin minulla menee. Hengellisesti, taloudellisesti ja kaikin puolin.
Rakastan sitä, miltä upouudet sukat tuntuvat jaloissa. Jostain syystä ne eivät tunnu samalta enää myöhemmin, taika häviää heti ensimmäisessä pesussa.
Nyt saa riittää, tähän voi onneksi lisätä mitä tahansa myöhemmin. hehhee
Rääpeaatoksia:
Afrikkalainen Watoto -lapsikuoro tulee vuotuiselle Uuden-Seelannin kiertueelle ja kämppiksen aloitteesta tarjouduimme majoittamaan kaksi kuorolaista sekä heidän huoltajansa viikonlopun ajan. Saatekirjeessä luki: "Please provide all three billets with breakfast on the Sunday morning. They eat anything that is set before them apparently." Hymyilytti.
Maalasimme perjantaina työhuoneen persikanväriset seinät vaaleanharmaiksi. Maalausvaihe kesti noin 1,5 tuntia, sitä edeltävä teippaaminen, huonekalujen siirto ja siivous ainakin 6 tuntia.
St Paul's anglikaanikirkossa oli tänä aamuna keskustelupaneeli aiheesta: Is Christianity a moral straightjacket?
Maalaan isoa keltaista taulua, jonka aihe on "epäselvä mielikuva". Ruokailuhuoneessa ja keittiössä leijuu pysyvä tärpätinhaju. Työhuonekin haisee vielä maalille.
Juttelen Jumalalle usein vessanpöntöllä. Valaistuneita ajatuksia ja hirsipuun pelaamista varten meillä on pöntön vastaisella seinällä liitutaulu.
Kun menee tanssitunnille ja pelkää olevansa kaikkein huonoin, sitä yleensä etsii paikan takarivistä, osuu jonkin tolpan taakse eikä näe mitä ohjaaja tekee.
Luin eilen illalla Jaakobin kirjeen ja masennuin siitä puoleksi tunniksi. Rukoilin ja rahoituin ja myöhemmin löysin vanhan kunnon Olavi Peltolan kotisivut ja Jaakobin kirjettä käsittelevän tekstin: http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/ut/ut4b.html
Meillä on ruokailuhuoneessa kaksi isoa ruokapöytää, kuusi tuolia, baarijakkara ja kaksi sohvaa. Syömme kaikki ateriat olohuoneen sohvalla.
Pidän muotoonleikatuista pensaista, jotka näyttävät kaukaa vihreiltä pehmoleluilta.
Minulla ei ole ollut kunnon työpaikkaa kahteen ja puoleen vuoteen. Elämäni on jännittävää. Mitä enemmän olen rahallisesti kusessa ja vailla minkäänlaista varmuutta tai tulevaisuudensuunnitelmaa, sitä enemmän rukoilen ja sitä paremmin minulla menee. Hengellisesti, taloudellisesti ja kaikin puolin.
Rakastan sitä, miltä upouudet sukat tuntuvat jaloissa. Jostain syystä ne eivät tunnu samalta enää myöhemmin, taika häviää heti ensimmäisessä pesussa.
Nyt saa riittää, tähän voi onneksi lisätä mitä tahansa myöhemmin. hehhee
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)