Vintti pimeenä kun päreet paloi

Tiistaina talvimyrsky riepotteli Aucklandia. Puunoksa romahti naapurin auton päälle ja seitsemältä illalla menivät sähköt. Hiippailin pilkkopimeässä alakertaan etsimään Samia, joka oli ulkona nauhoittamassa luonnon ääniä. Sami palasi sisälle ja minä kumosin vesilasin keskelle ruokapöytää. Kun etsin rättiä jolla siivota jälkeni, naapurin Gary ilmestyi ovelle taskulampun kanssa. Laitoimme pari kynttilää palamaan, söimme kylmiä snackseja ja pelasimme Settlers-lautapeliä. Parin kolmen tunnin päästä sisällä oli jo suurin piirtein yhtä kylmä kuin ulkona. Naapuri meni nukkumaan ja lähdimme Samin kanssa iltakävelylle tutkimaan sähkökatkoksen laajuutta ja myrskyn jälkiä. Parin korttelin päässä Shellillä valot olivat jo päällä ihan normaalisti. Jatkoimme siitä Markuksen uuteen majataloon, jossa ei oikeastaan saisi käydä vieraita kymmenen jälkeen illalla. Luimme peukkupaikkoja Raamatusta ja puhuimme vanhoista suomalaisista sananlaskuista. Otsikossa Markuksen hieno esimerkki. Toinen hyvä oli 'sopu sijaa antaa, rakkaus raajat levittää'. En tiennyt että sitäkin on aikanaan sensuroitu. En siis päätynyt tekemään koko iltana mitään, mitä olin suunnitellut, mutta oli ihan kivaa.

Ei saisi, mutta joskus oikein toivoo, että elämän rutiinin katkaisisi jokin odottamaton. Vaikka juna ajaisi meidän talon läpi. Olen ihan varma, että tsunamikin toi ihmisiä lähemmäksi toisiaan (niitä, jotka eivät kuolleet). Vaikkei kukaan virallisesti toivo mitään luonnonkatastrofia tai sotaa, sellaiset varmasti antavat elämään lisämerkitystä. Ei ainakaan voi surkutella tylsistymistään kaiken yltäkylläisyyden äärellä. Ihminen menee keskimäärin ihan pilalle, kun kaikki on hyvin. Onneksi on epätodennäinen elokuvantekijän ura, jonka eteen voi venyä ja ponnistella.

Eilen tein pitemmän työpäivän, ja tänään töitä ei sitten ollutkaan. Typerä asiakas ei lähettänyt kuvia ja tekstejä ajoissa, joten hommat seisovat niin kauan kunnes materiaalia tulee. Huomenna toivottavasti, muuten saan vain kolme vaivaista päivää töitä tällä viikolla. Sillä maksaa hädin tuskin pari jättimäistä led-valokannua ja kannettavan akun. Ruokaahan meidän firmalle tehdyillä rahoilla ei saa, kun itselleen palkan maksaminen on verotuksellisesti kestämätön ratkaisu. Hankalaa, monimutkaista, ääh. Onneksi on suomen opintotuki, jonka saa vaihdettua paremmalla kurssilla kun jaksaa vielä vähän aikaa odottaa.

Ensi sunnuntaina tapaan tuottajan kanssa muutaman halukkaan näyttelijän lyhytfilmiäni varten. En meinaa uskoa, miten vieraat ammattilaiset tarjoutuvat tekemään ilmaista työtä ja tutut ovat vielä innokkaammin mukana. Vielä enemmän ihmetyttää, miten moni nainen on vapaaehtoisesti tarjoutunut näyttelemään 'Ugly woman' -sivuosaa. Lähettävät kuvia ja vakuuttavat voivansa olla tarvittaessa vielä paljon rumempia. Ilmeisesti Aucklandin elokuvarintamalla ei tapahdu juuri nyt mitään muuta mielenkiintoista. Tai sitten ihmiset ihan oikeasti pitävät käsikirjoituksesta (niin kuin väittävät). Sami on säveltänyt aivan ihanan biisin leffan loppukohtaukseen. Nyt pitäisi saada lyriikat valmiiksi ja laulut nauhoitettua. Amelia (jonka kuva oli edellisessä jutussa) on luvannut laulaa. Saa nähdä, ehkä tästä tulee jotain...

Sunnuntai valokuvina

Tänään kävimme tuottajani ja Samin kanssa katsomassa kuvauspaikkoja Wintergardenissa. Illalla kävelin kotoa iltakirkkoon ja pysähdyin katsomaan kaupungin valoja Hopetounin sillalta. Kirkossa parasta (ja ainoa minkä enää muistan) oli Amelian ja Joelin yhteisesiintyminen. Naisella on hieno, pehmeä ääni. Siinä näette, iso valikoima valokuvia kertoo enemmän kuin muutama huonosti valittu sana.