Teille, jotka olette asuneet pitkään maailmalla: Paluu kotimaahan on kuin kylmä suihku, jonka vesi jäätyy ilmassa ennen iholle osumistaan. Alkujärkytyksen jälkeen Helsingistä löytyy kyllä paljon hyvää, sen esiin kaivaminen vain vie energiaa ja saa elämän tuntumaan kaksin verroin työläältä. Oliko se näin työlästä ennen ulkomaille muuttoa? Onko Suomi muuttunut raaemmaksi vai onko oma pääni pehmentynyt? En tiedä.
Jo lentokentällä katosivat hymyt ja avoimet katseet. Sieltä ulos astuessa huomasimme auringonkin kadonneen. Huhtikuun kylmyys tuntui siltä, kuin olisimme asuttamassa elinkelvotonta planeettaa, jolla kuolema on vain ajan kysymys. Se hetki avaruudessa, kun happisäiliö irtoaa selästä ja astronautti kelluu hetken painottomuudessa ennen kuolemaa. Asiakaspalvelija ei katsonut silmiin. Kurottelin kasvojen suuntaan, kun en meinannut uskoa. Meidät suljettiin kokonaan ulkopuolelle.
Jaksoimme hymyillä yhden päivän - vastaantulijoille ja tyhjille katseille busseissa. Humalainen vastasi hymyyn. Lapsi katsoi vihaisesti. Autoilijat katsoivat vihaisesti. Mutta ratikassa vanha nainen hymyili huonoilla hampaillaan ja valitti Helsingin joukkoliikenteestä. Kerroimme Aucklandin liikenteestä ja saimme naisen vakuuttumaan siitä, että täällä asiat ovat hienosti. Nainen nousi ratikasta hymyillen leveämmin.
Eilen pääsin näkemään, minkälaista on suomalaisen kokoillan elokuvan kuvauspaikalla. Yllätys oli aikamoinen. Kukaan ei huutanut. Ihmiset puhuivat varovasti, jos lainkaan. Kukaan ei juossut edestakaisin tai läksyttänyt ketään. Kukaan ei nauranut tai liimaillut gaffer-teippiä kenenkään selkään. 'Action!' ja 'Cut!' olivat olkaa hyvä ja kiitos. Ihmiset eivät myöskään mielellään delegoineet. Suomalainen siirtää vaikka vuoren ennen kuin pyytää apua. Assareiden täytyy siis ymmärtää rientää väliin, kun joku kantaa kolmea laatikkoa eikä saa omin avuin ovea auki. Kun en osannut muuten olla avuksi, lupauduin tankkaamaan maskeeraajan auton. Tämä tarkoitti ajamista Helsingin liikenteessä kolmen vuoden tauon jälkeen, oikealla puolella tietä ja manuaalivaihteilla. Selvisin hengissä.
Tänään on tiedossa tapaamisia Uneton48-kilpailuun liittyen ja sitten assarihommia ilta/yö -kuvauksissa. Tajusin tänään, että tarvitsisin kipeästi ainakin yhden markkinointihenkisen avustajan mukaan tiimiin. Jos satut tietämään jonkun Helsingissä asuvan TV- ja elokuva-alaa tuntevan ihmisen, jolla on jonkin verran vapaa-aikaa - pistä viestiä!
Sami lähti tänään ajelemaan Tampereelle päin ensimmäiseen työvuoroonsa lastenkodissa. Tuli kamala haikeus kun jäin itsekseni asuntoon ja suklaakin oli loppunut.
Taidan keittää teetä ja lähteä sitten kaupungille hoitamaan pankkiasioita ennen tapaamisia. Niin paljon on tapahtunut, että täytyy jatkaa seuraavassa numerossa.
