29.7.08

L'Ombelico del Mondo

Yksi bloggaamisen häiritsevimpiä puolia on jatkuva itsestään puhuminen. Ei siksi, että en haluaisi puhua itsestäni. Rakastan itseäni ja olen itsestäni loputtoman kiinnostunut. Se mikä häiritsee, on itsekiinnostukseni ja arvomaailmani ristiriita. Toimiakseni epäitsekkäästi minun on kaivettava katseeni omasta navastani ja keskityttävä toiseen ihmiseen. Pelkkä hiljaa oleminenkaan ei riitä. Minun on osattava kuunnella niin hyvin, että oma egoni hiljalleen kutistuu pienemmäksi ja menettää osittain merkityksensä. Yllättävää kyllä tällaiset utopistiset ohikiitävät hetket ovat antoisia, juuri siksi että niissä ei ole kysymys minusta.

Itsestäni puhuminen ruokkii ensisijaisesti turhamaisuuttani. Eikä vaarana ole vain parhailla puolillaan pullistelu, sillä oma haukku haisee vielä kehuakin enemmän. Keinotekoinen itsensä solvaaminen, läskiensä puristelu, heikkouksiensa paisuttelu, epätäydellisyyden epätoivo ja sitten tämän tilan lääkitseminen ulkopuolisilla kehuilla on sosiaalisesti hyväksytty mutta sairas piirileikki, joka vain kääntää katseeni ja korvani yhä tiukemmin sisäänpäin.

On aika vetää pää pois perseestä (suora käännös uusiseelantilaisesta sanonnasta) ja suunnata huomio muihin ihmisiin.

Heitän siis haasteen: Ajattele ihmistä, jonka kanssa olet viimeksi jutellut ja vastaa seuraaviin kysymyksiin:
1. Minkälaiset kasvot hänellä on?
2. Miten hän puhuu?
3. Miten hän liikkuu?
4. Mikä hänen mielentilansa oli?

Ollakseni reilu, vastaan itse samoihin kysymyksiin. Ja koska siskoni soitti kesken tämän blogipäivityksen, hän pääsee ruodittavaksi:

1. Siskolla on pyörehköt kasvot ja jostain sukupolvien takaa periytynyt kaunis suppusuu. Hänen hammasrivinsä on aikuisiällä täydelliseksi oiottu ja valkaistu, nenä rauhallisen suora ja hieman kulmikas. Vihertävissä silmissä on tarkkaavainen katse ja kulmat ovat voimakkaat. Kasvoissa on mielenkiintoisena sekoituksena herkkyyttä ja vahvuutta. Kokonaisuutena piirteet ovat sopusuhtaiset ja kunnioitusta herättävän uljaat, kuin kaunis laiva tai patsas. Jos jokin asia liikuttaa siskoani suuresti, hänen niskansa jännittyy, sieraimet alkavat väristä ja silmiin syttyy kiiltävä loimu.

2. Siskoni puhuu tuumailevan pehmeästi, kiirehtimättä hengityksensä edelle. Hän ääntää sanat kauniisti loppuun asti, vältellen kausiluontoisia muoti-ilmauksia. Sisällöltään puhe on täsmällistä ja ilmaisevaa. Tunnetilojen vaihtelu kuuluu taustalla, mutta hän ei korosta niitä venyttelemällä vokaaleja tai suhauttelemalla ässiään. Siskoni ei kiroile. Hän myötäilee puhettani usein sanomalla "niin" tai pelkästään suu kiinni "mmmm", kuin hengittäisi tuon keskimatalan tasaisen äänen jostain kurkunpään ja nenäontelon kohtauspaikasta.

3. Siskoni elekieli on korutonta ja olemuksesta henkii tiettyä kurinalaisuutta ja tyyneyttä. Kädet vaikuttavat hiukan raskailta ja olkapäät kääntyvät aavistuksen sisäänpäin. Sisko korjaa kuitenkin ryhtiään usein pienellä rintakehän liikkeellä eikä anna leukansa pudota kovin alas. Hänen askelensa on kevyt, paino tavallista enemmän päkiöillä. Jalkaterät osoittavat hiukan ulospäin.

4. Siskoni vaikutti väsyneeltä mutta tyytyväiseltä. Äänensävy tavoitteli huoletonta vaikka siitä kuulsi pieni varovaisuus. Suomalainen yksityisyyden kunnioittaminen ja perhesiteiden läheisyys olivat ristiriidassa: Ettei vain häiritsisi. Toisaalta puheessa oli lämmin päättäväisyys. Siskolleni läheisten rakastaminen ei ole pelkkä tunne vaan selviä valintoja. Aina kun on mahdollista, täytyy antaa aikaa. Ja tietysti päivittää vaatekaapin sisältö vaihtelemalla päittäin kaikkea mihin olemme kyllästyneet.

No comments :

Post a Comment