Matka Amerikan halki on nyt taitekohdassa. Paikannimillä, maisemilla tai muilla nähtävyyksillä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Ne vaikuttavat kyllä tunnelmaan ja herättävät aistimuksia, mutta ensisijaisesti olen matkalla oman mieleni syvyyksiin.Parempi näin, vaikka jossain pohjalla tuntuu vielä heikko häpäsignaali siitä, etten ole toiminut kunnon turistin tavoin, juossut museoissa ja näyttelyissä tai edes jaksanut tutustua kunnolla paikalliseen tarjontaan.
Olen käynyt matkan aikana läpi kaikkea sitä, mitä olen aina pitänyt luonteeni heikkouksina. Olen kysellyt itseltäni ja Jumalalta, miksi minun pitää olla niin paljon muita kehnompi, herkkänahkainen, sekopäinen ja hankala. Kaipaan kyllä virikkeitä ja uusia kokemuksia, mutta tarvitsen samalla enemmän yksityisyyttä, omaa aikaa ja itsenäisyyttä kuin budjettimatkaillessa on mahdollista. Ahdistun, reagoin ärhäkästi kaikkeen minkä koen arvosteluna, loukkaan muita vimmoissani ja sitten itkeskelen sitä ja pohdin tuntikausia, mikä on vikana, pyytelen anteeksi. Karkailen ahkerasti ties minne, että voisin olla omissa oloissani. Sami suuttuu, kun en ota muita huomioon liikkeissäni ja sanoissani.
Kun olin taas vellonut häpeässä ja itsesyytöksissä jonkun tunnin, ryhdyin tutkimaan asiaa summan mutikassa googlaillen. Päädyin ensin lukemaan kaikenlaisista persoonallisuuden häiriöistä, joihin oli tarjolla jos jonkinlaista luita rappeuttavaa pilleriä. Näillä lääkkeillä minustakin saataisiin vihdoin tasainen, vahva ja helppo. Sellainen kuin tässä yhteiskunnassa pitäisi olla.
Jossain vaiheessa päädyin sitten lukemaan 'yliherkästä persoonallisuudesta' (highly sensitive personality). Jonkin tutkimuksen mukaan 15-20% koko maailman väestöstä kuuluu tähän oikulliseen ryhmään. Taiteilijoista huomattavasti suurempi osuus. Arvelin koko jutun olevan taas yksi höpönlöpö persoonallisuusteoria, mutta asiasta löytyi sen verran neurologista tutkimustietoa, että siinä saattaa olla perää. Ehkä aivoni ovat todellakin erilaiset.
Asiaan ensimmäisenä perehtyneen amerikkalaislääkäri Elaine Aronin mukaan yliherkkyys ei siis ole sairaus tai ongelma, johon tarvittaisiin lääkkeitä. Yliherkkä ihminen vain tarvitsee usein enemmän tilaa ja omaa aikaa aistiärsykkeiden käsittelyyn. Visuaalinen aivolohko on voimakkaampi ja informaatiota tulee helposti ahmittua yksityiskohtiaan myöten enemmän kuin pitkälliseen pureskeluun taipuvainen mieli jaksaa työstää. Yliherkät ovat alttiita vaikutteille, olivat ne sitten kuvia, ääniä, hajuja, korjaavaa palautetta tai hienovaraisia vihjeitä toisten käytöksessä. Noin 70% yliherkistä on introvertteja, loput 30% ekstrovertteja. Jälkimmäiseen kuuluvana voin vahvistaa, että yhdistelmä on kovin hämmentävä. Kaipaa jännitystä ja seuraa, mutta helposti tukehtuu virikkeisiin ja erityisesti omalle reviirille tunkeviin ihmisiin. Sitä mitä on hetki sitten kaivannut, kohta jo vihaa.
Se, että tukalissa tilanteissa toimii väärin, on tietenkin oma vika. Ketään ei ole oikeutta loukata vaikka olo olisi miten paha. Ymmärrän, että ihminen joka ei tunnista itsessään edellä mainittuja piirteitä, voi helposti pitää tätä selittelynä, jolla yritetään oikeuttaa väärät toimintamallit. Siitä ei ole kysymys, eivätkä vähemmän herkät ihmiset välttämättä edes ymmärrä sen syyllisyyden määrää, jonka herkempien ihmisten erilaisuus heissä itsessään herättää. Nyky-yhteiskunta on luotu vahvoille ja paksunahkaisille. Herkempien täytyy näytellä, ettei mikään tunnu missään. Ja kun ei jaksa näytellä, saa hävetä.
Olen kuitenkin huomannut, että voin stressitilanteessa estää itseäni toimimasta tyhmästi vain puuttumalla asiaan riittävän ajoissa. Tilan tarve ja aivojen kuormitus täytyy tunnistaa jo paljon ennen kuin otsasuoni alkaa tykyttää. Sekin auttaa, että ymmärtää mistä on kyse. Pahinta on itsensä ahtaminen vääränlaiseen muottiin - se että yrittää väen väkisin toimia niin kuin muut. Olen pitkään rukoillut, että Jumala muuttaisi persoonallisuuteni erilaiseksi, että olisin helpompi ja suurpiirteisempi niin Samin ei tarvitsisi kestää minua tällaisena.
Herkkyyteen liittyy myös positiivisia puolia, joista voi lukea lisää alla olevista linkeistä. Niistä en kehtaa tässä mainostaa, sillä vaikka olenkin muuten innoissani uusista oivalluksista, tuntuu silti nololta myöntää olevansa yliherkkä. Vaikka en enää tunnekaan olevani aivan yksin, olen silti enemmistön näkökulmasta viallinen. En voi edetä urallani (no mulla nyt ei mitään uraa edes ole, mutta teoriassa), en viihdy seurakunnassa enkä muutenkaan tunnu sopivan mihinkään toisten sorvaamaan malliin, joka tekisi minusta helpomman ja siten rakastettavamman muiden silmissä.
Onneksi voin purkaa luovuuttani erinäisiin asioihin. Jos olen tarpeeksi hyvä, minut hyväksytään lopulta "luova hullu" kategoriaan.
Elaine Aronin sivusto
www.highlysensitivepeople.com
Kristityn herkkiksen sivusto
Artikkeli taiteilijoiden hulluudesta
