25.7.10

Puolimatkassa

Road trip jatkuu. Tuntikausien yhtäjaksoisen autoilun päätteeksi olemme vihdoin Denverissä. Minun vaatimuksestani otimme Samin kanssa hotellihuoneen ja Chris meni perhetuttunsa luokse. Tavallaan hävetti olla hankala, mutta olen kaikin puolin hankala muutenkin niin mitäpä tuo pisara meressä. Onneksi hotelli on tosi halpa ja hyvä ja sain lopulta nukuttua. Pää alkoi mennä ajomatkalla aika vahvasti sekaisin. Tiet ovat sellaisia loputtomia pitkiä suoria, joissa saa parin minuutin välein ohittaa rekan. Oikeastaan parempi ajaa ohituskaistaa, varsinkin kun alkaa laiskottaa.

Denver on mukava kaupunki, mukavampi kuin New York tai DC mun mielestä. Täällä on siedettävämpi ilmakin, sellainen sopivan lämmin. Ei siinä että lämpimässä mitään vikaa olisi. Alla muutama kuva New Yorkista. Kuvien purkamisessa menee oma aikansa, joten Denverin kuvat tulevat sitten vähän myöhemmin.








PS. Pahoittelut edellisen kirjoituksen poistamisesta ja kiitokset kaikista kommenteista! Ne lohduttivat kovasti, vaikka tuntui etten mitään sellaista ymmärrystä ansaitsekaan. Paha mikä paha.

No comments :

Post a Comment