48 tuntiin mahtuu kaikenlaista. Viimevuotinen art directorin rooli oli kuin takapihan haravoimista verrattuna viime viikonlopun haasteisiin. Perjantai-iltana kuudelta juoksimme Petrinan kanssa läheiselle keilaklubille. Ahtauduimme parinsadan muun sekaan odottamaan, että pääsimme vetämään genren hatusta. Meille lankesi 'Romance/Coming of age'. Seitsemältä koko porukka päästettiin pihalle, juoksemaan ryhmätapaamisiinsa ja soittelemaan toisilleen. Kotona odottivat Sami ja editoija Mike. Jez ja Gavin tulivat vähän myöhemmin. Aivojen raksutuksen melkein kuuli, kun ideoita kehiteltiin, testattiin ja paisuteltiin vuorotellen.
Myöhemmin illalla alkoi kiivas käsikirjoittaminen. Jez muotoili ensimmäiset kaksi kohtausta ja kaatui sänkyyn jo yhdeltä yöllä. Minä jatkoin kirjoittamista ja sain koottua koko tarinan rungon. Yritin herättää kirjoituskaveria, mutta siitä ei ollut mihinkään. Yritin nukkua, mutta aivoni kiehuivat ylikierroksilla - ihan kuin se filmi olisi jo pyörinyt silmieni edessä. Nousin suosiolla muokkaamaan käsikirjoitusta. Puoli seitsemältä herätin Jezin ja pakotin sen koneen ääreen muokkaamaan dialogia. Jez tiivisti tarinaa ja lisäsi muutaman vitsin. Puoli kahdeltatoista sain lopulta viimeisen version irti sen näpeistä ja ryhdyin tekemään otoslistaa. Kameramiehestä ei ollut apua, mutta tuottaja-Petrina ja muut juoksivat etsimässä kuvauspaikkoja, art director Deone ajeli hankkimassa rekvisiittaa ja suunnitteli näyttelijöiden vaatetusta. Kun näyttelijät saapuivat kello yhden jälkeen, osat oli jaettu ja tunnin päästä oltiin kuvaamassa ensimmäistä ulkokohtausta läheisessä puistossa. Tästä eteenpäin juostiin kuvauspaikasta toiseen tuli perseen alla. Paikkaa vaihtaessa toimitimme kuvattua materiaalia editoijille. Pimeän tultua kuvasimme vielä ilta/yö -kohtauksia sisällä ja ulkona. Kaikki ei tietenkään mennyt niinkuin suunniteltiin: kameramies unohti vara-akun, kameramies unohti kytkeä audiomikserin kameraan, kameramies ei osannut käyttää kameran säätöjä hämärässä sisätilassa ja (yllätys yllätys) kameramies ei tarkistanut äänen tasoa kamerasta. Kyllähän me muutkin sählättiin - minä varsinkin. Seuraavana päivänä kameramies vaihdettiin kameranaiseen, joka oli aivan loistava. Yhdeltätoista lauantai-iltana romahdin nukkumaan. Minun koisiessani Sami yritti pelastaa huonolaatuista äänitystä ja editoijat keksivät peittää kuvaan pilkistävän boomin tarinan aiheeseen sopivalla saukolla. Nukkuessani Petrina teki armeijahenkisen aikataulun sunnuntaiksi.
Sunnuntaina kuvasimme edellisen päivän pieleenmenneitä otoksia ja lisää uusia. Puolilta päivin loputkin materiaalit oli saatu kasaan ja pääsin katsomaan jo editoituja pätkiä. Sami oli onnistunut pelastamaan ääniraidan aivan ihmeellisesti ja tarina tuntui toimivan. Kaikki olivat väsyneitä ja jutut sen mukaisia. Kun lopullinen leikkaus saatiin kasaan ja musiikit lisättyä, oli vielä melkein tunti aikaa. Ei olisi tarvinnut kuin siirtää tuotos takaisin mini-DV-kasetille. Helppo juttu, testattu etukäteen kolmeen kertaan.
EI ONNISTU.
Puoli tuntia jäljellä. Vaihdamme kameraa ja kasettia.
EI TOIMI.
Vartti jäljellä. Sinne keilahallille ajaa viidessä minuutissa. Kokeillaan eri asetuksia...
KUN EI TOIMI NIIN EI TOIMI.
Tässä vaiheessa lähdin kävelyllä. Pelkäsin oksentavani editointikoneen päälle. Filmi vietiin lopulta myöhässä ja se piti postittaa seuraavana päivänä kilpailun järjestäjälle. Itkin sunnuntaina tunnin ja mietin, miten voisin lopettaa itseni. Editoija uhkasi puolileikillään hirttäytyä mäkin johtoon. Kunnon kiwi can do -asenteella koko ryhmä mietti, miten sääntöjä voisi kiertää tai vääntää niin, että pääsisimme mukaan kilpailuun. Myöhästyneet filmit näytetään kyllä leffateatterissa, mutta ne eivät voi voittaa palkintoja. Myöhemmin kuulin, että vain kolmannes Aucklandin 180 tiimistä oli toimittanut kasettinsa ajoissa. Ehkä tänä vuonna oli ilmassa jotain.
Kun selvisin ensimmäisestä pettymyksen aallosta, luin maanantaiaamuna kilpailun nettisivulta, että filmin olisi voinut toimittaa hätätapauksessa DVD:llä. Jos mahdollista, kävin vieläkin surkeammissa tunnelmissa.
Vähitellen pääsin jaloilleni, nukuin univelkani pois ja totesin, ettei kaikki ollut turhaa. Tutustuin moniin aivan mahtaviin ihmisiin ja näin miten heistä kukin työskenteli. Opin paljon omista voimistani ja heikkouksistani. Tuo edellinen kuulostaa aivan hirveältä lässytykseltä, mutta odottakaas kun menen yksityiskohtiin: Olen hermoheikko stressaaja, vaistonvarainen ja loputtoman omatoiminen. Paineen alaisena pääni napsahtelee, mutta arvostelen ensisijaisesti itseäni. En tuhlaa aikaani tunteiden puimiseen vaan ärsyyntyneenäkin jatkan hommia kuin jyrä. Pystyn olemaan samanaikaisesti hellä ja tavattoman vaativainen. Hermostun, jos joku astuu varpailleni. Odotan muilta samanlaista panosta kuin itseltäni ja petyn hyvin helposti. Petyn myös helposti itseeni. Tämä kaikki selvisi 48 tunnissa. Suosittelen kaikille, jotka ovat harkinneet psykoanalyysin teettämistä.
48 tunnin aikana löysin myös muutaman ihmisen, joiden kanssa haluaisin jatkossa työskennellä. Yksi tärkeimmistä on oma aviomieheni. Sami on ainoa, johon voin luottaa äänen nauhoituksessa ja kun se vielä osaa muokata ja säveltää ja ties mitä niin mulle ovat kaikki kateellisia.
Maanantaina kävin juttelemassa kaikille tiimin jäsenille, jotka eivät vielä tienneet nauhan myöhästymistä. Sain halauksia ihanilta näyttelijöiltä ja myötätuntoa myös muita koulukavereilta. Moni muukin oli myöhästynyt. Heti tiistaina oli koulun puolesta uusi kuvaushomma. Saavuin aamulla kuvauspaikalle vieläkin sekopäisen väsyneenä ja ryhdyin ohjaamaan ympäriinsä löysivää kuvausryhmää. Kun kuvauspaikka näytti vielä taistelutantereelta, paikalle saapui tietysti ohjaajaopettaja tarkkailemaan työni laatua. Yritin herätä ja saada homman luistamaan, mutta en oikein saavuttanut omaa tasoani. Raahauduin illalla kotiin itseeni kyllästyneenä ja ahdistuneena. Ajattelin, etten koskaan opi. En koskaan saavuta sellaista rutiinia ja taitoja joita kuvauspaikalla tarvitaan. Seuraavana aamuna tapasin opettajan ja seisahduin odottamaan nuhteita eilisestä. Jälleen kerran muiden opiskelijoiden suunnaton avuttomuus toimi edukseni. Vaikka en kelvannut itselleni, olin ollut kuulemma ainoa, jolla oli jonkinlainen käsitys siitä, mitä olin tekemässä. En minä ole mikään hyvä, muut ovat vaan niin paskoja. Eilen sain editoitua tiistaina kuvatun dialogin ja siitä tuli todella hauska. Huomenna katsotaan ja arvostellaan. Illalla meillä on myös 48hour screening koko porukalle Petrinan luona. Toivottavasti siitä jää parempi jälkimaku kuin itse kilpailusta...
15.5.07
Hengissä vielä
Lopetin ensin kirjoittamisen kun ei huvittanut avautua. Mietin että ties ketkä tätäkin sivua lukevat ja mitä minun elämäni niille kuuluu. Nyt kun asiat ovat asettuneet jonkinlaisiin uomiin, ei enää ehdi kirjoittaa mitään. Olen yhä hengissä ja yritän saada jotain tallennettua, erityisesti ensi viikolopun 48-tunnin filmikisan jälkeen.
Pääasiassa koulu sujuu mainoisti ja tekeleeni ovat yksi toisensa jälkeen parempia. Avioliitto on taas jonkinlaisella tolalla, käytyään hyvinkin nihkeissä tunnelmissa. Äitienpäivän muistin liian myöhään enkä anna sitä varmaan koskaan itselleni anteeksi. En ole eläissäni ollut yhtä väsynyt, innostunut ja totaalisen sitoutunut siihen mitä teen. Jos en saa loppuelämääni tehdä elokuvia, vietän sen haaveillen elokuvien teosta. Odotan jo koulun loppumista ja sitä, että saan järjestellä elämäni uudestaan - keskittyä olennaiseen luennoilla juoksemisen sijaan.
Pääasiassa koulu sujuu mainoisti ja tekeleeni ovat yksi toisensa jälkeen parempia. Avioliitto on taas jonkinlaisella tolalla, käytyään hyvinkin nihkeissä tunnelmissa. Äitienpäivän muistin liian myöhään enkä anna sitä varmaan koskaan itselleni anteeksi. En ole eläissäni ollut yhtä väsynyt, innostunut ja totaalisen sitoutunut siihen mitä teen. Jos en saa loppuelämääni tehdä elokuvia, vietän sen haaveillen elokuvien teosta. Odotan jo koulun loppumista ja sitä, että saan järjestellä elämäni uudestaan - keskittyä olennaiseen luennoilla juoksemisen sijaan.
15.4.07
Töissä on tylsää
Olin ihan unohtanut, miten epäsosiaalista ja rasittavaa graafinen suunnittelu on. Tein tällä viikolla neljä hyvin palkattua työpäivää pienessä design-firmassa. Koska tehtäväni oli tuurata vakituista suunnittelijaa, jouduin sukeltamaan sen oudosti organisoituun tiedostokokoelmaan, kuuntelemaan sen asiakkaita puhelimessa ja vastaamaan sen sähköposteihin. Ei käynyt kateeksi tuon naisen elämä.
Nyt on viimeinen lomapäivä ennen kuin koulu taas alkaa. Yksi koulutehtävä on vielä tekemättä, mutta eiköhän sen vielä ehdi raapaista kasaan. Koulutehtävien lisäksi taitan TEAR Fundin lehteä. Määrittelin itselleni saman tuntipalkan kuin sieltä design-firmasta, ajattelin sillä pääseväni koko hommasta mutta en päässyt. Aloitin jo lehden taittamisen. Työ on kyllä mukavampaa kuin design-firmassa, kun saa tehdä omalla koneella ja kotona. Saa nähdä miten tiukaksi aikataulu käy kun koulu alkaa ja design-työt vievät kaikki illat ja viikonloput. Ei ainakaan tarvitse miettiä mitä kaikella vapaa-ajallaan tekisi. Ja kun homma on ohi, pitäisi olla rahaa vaikka lähteä reissuun ensi lomalla, jos ei tuhlaa kaikkea ennen sitä.
Eilen autoin Petrinan miestä järjestämään Petrinalle yllätyssynttärit. Kutsuin koulukavereita, joista noin kuusi lopulta pääsi paikalle. Yhden piti vielä häipyä ennen kuin Petrina tuli kotiin. Onnistuimme kuitenkin yllättämään jollain tavalla. Katosta roikkui ilmapalloja, joka paikassa oli värikkäitä nauhoja ja vierailla juhlahatut. Kun Petu astui sisään, hyppäsimme klassisesti kaikki huonekalujen takaa kiljuen 'surprise!' ja puhaltaen sellaisiin järkyttäviin juhlapilleihin. Juhlat olivat loppujen lopuksi oikein mukavat. Jopa Sami sanoi viihtyneensä, osittain siksi että yksi paikalle saapuneista luokkakavereistani oli audio engineer samantyyppisellä musiikkimaulla.
Annoimme Petrinalle lahjaksi Finlandia-vodkapullon, kun se nyt on ainoa suomalainen asia, jonka voi ostaa lauantaina iltakuuden jälkeen matkan varrelta. Viinakaupassa oli mukava myyjä, joka paketoi pullon parhaansa mukaan johonkin joulupapereihin. Sami kysyi siltä, miksi kaupan ovensuussa seisoi pyörillä liikuteltava hirsipuu. Mies vitsaili aikansa varkaiden hirttämisellä ja totesi sitten: "Well, the owner is American ya know". Sehän selittää kaiken? Puu olikin lopulta suurikokoinen juomapeli. Hirrestä roikkui naru, jonka päässä oli pieni rengas. Sitä humalaiset sitten pökkivät ja yrittävät saada renkaan kilahtamaan varressa olevaan koukkuun. On touhua.
Tässä kuvassa olen pääsiäisenä rannalla jossain Länsi-Aucklandissa. Päivä oli ihanan aurinkoinen. Ostimme Samin kanssa subit ja istuimme likakaivon kannelle syömään. Sitten makasimme rantaportailla ja minä lauloin kaikki pääsiäislaulut jotka muistin. Sanat tahtoi mennä vähän oman pään mukaan, mutta tunnelma oli kohdallaan. Joulun helteet tuntuivat omituiselta, mutta Pääsiäisenä pitää paistaa aurinko.
Nyt on viimeinen lomapäivä ennen kuin koulu taas alkaa. Yksi koulutehtävä on vielä tekemättä, mutta eiköhän sen vielä ehdi raapaista kasaan. Koulutehtävien lisäksi taitan TEAR Fundin lehteä. Määrittelin itselleni saman tuntipalkan kuin sieltä design-firmasta, ajattelin sillä pääseväni koko hommasta mutta en päässyt. Aloitin jo lehden taittamisen. Työ on kyllä mukavampaa kuin design-firmassa, kun saa tehdä omalla koneella ja kotona. Saa nähdä miten tiukaksi aikataulu käy kun koulu alkaa ja design-työt vievät kaikki illat ja viikonloput. Ei ainakaan tarvitse miettiä mitä kaikella vapaa-ajallaan tekisi. Ja kun homma on ohi, pitäisi olla rahaa vaikka lähteä reissuun ensi lomalla, jos ei tuhlaa kaikkea ennen sitä.
Eilen autoin Petrinan miestä järjestämään Petrinalle yllätyssynttärit. Kutsuin koulukavereita, joista noin kuusi lopulta pääsi paikalle. Yhden piti vielä häipyä ennen kuin Petrina tuli kotiin. Onnistuimme kuitenkin yllättämään jollain tavalla. Katosta roikkui ilmapalloja, joka paikassa oli värikkäitä nauhoja ja vierailla juhlahatut. Kun Petu astui sisään, hyppäsimme klassisesti kaikki huonekalujen takaa kiljuen 'surprise!' ja puhaltaen sellaisiin järkyttäviin juhlapilleihin. Juhlat olivat loppujen lopuksi oikein mukavat. Jopa Sami sanoi viihtyneensä, osittain siksi että yksi paikalle saapuneista luokkakavereistani oli audio engineer samantyyppisellä musiikkimaulla.
Annoimme Petrinalle lahjaksi Finlandia-vodkapullon, kun se nyt on ainoa suomalainen asia, jonka voi ostaa lauantaina iltakuuden jälkeen matkan varrelta. Viinakaupassa oli mukava myyjä, joka paketoi pullon parhaansa mukaan johonkin joulupapereihin. Sami kysyi siltä, miksi kaupan ovensuussa seisoi pyörillä liikuteltava hirsipuu. Mies vitsaili aikansa varkaiden hirttämisellä ja totesi sitten: "Well, the owner is American ya know". Sehän selittää kaiken? Puu olikin lopulta suurikokoinen juomapeli. Hirrestä roikkui naru, jonka päässä oli pieni rengas. Sitä humalaiset sitten pökkivät ja yrittävät saada renkaan kilahtamaan varressa olevaan koukkuun. On touhua.
Tässä kuvassa olen pääsiäisenä rannalla jossain Länsi-Aucklandissa. Päivä oli ihanan aurinkoinen. Ostimme Samin kanssa subit ja istuimme likakaivon kannelle syömään. Sitten makasimme rantaportailla ja minä lauloin kaikki pääsiäislaulut jotka muistin. Sanat tahtoi mennä vähän oman pään mukaan, mutta tunnelma oli kohdallaan. Joulun helteet tuntuivat omituiselta, mutta Pääsiäisenä pitää paistaa aurinko.
8.4.07
Kristus nousi kuolleista!
Sinne meni minunkin synnit taas kerran. Koulu on ohi viikoksi, enkä ole vieläkään aivan selvillä miten tämän loma-ajan käytän. Oli puhetta työstä design-firmassa, mutta siitä ei ole kuulunut mitään kun on pääsiäinen. TEAR Fundille pitäisi tehdä lehteä, jonka artikkelit eivät ole vielä valmiina. No siitähän ei tule mitään.
Piilotimme eilisiltana pieniä suklaamunia ympäri asuntoa. Maistoin yhtä ja syljin pois. En halua edes löytää niitä pallukoita, homehtuvat varmaan piiloissaan ensi pääsiäiseen. Olen nukkunut perjantaista asti varmaan 20 tuntia vuorokaudessa, nukkunut tai nuokkunut. Torstaina meillä oli koulussa naamiaiset. Tai tarkemmin sanottuna jokaisen piti pukeutua elokuvahahmoksi tai ei pääsisi läpi designkurssista. Edellisenä iltana yritin pienentää asuani sopivaksi naapurin ompelukoneella. Kone ei toiminut lopulta tikkiäkään sotkematta, yhdeksän jälkeen illalla otin neulan käteen ja yhdeltä yöllä mekko oli valmis. Seuraavana aamuna heräsin kuuden jälkeen laittamaan tukkaa ja puoleen päivään mennessä olin Elle Woods / Legally Blonde tekokynsineni. Hankin pienen pehmolelukoiran, jolle tein paidan vaaleanpunaisesta sukasta. Kengissä oli korkoa jotain 12 cm ja kävely meni luonnostaan töpöttelyksi. Laittaisin valokuvan, jos olisin kaikessa kiireessä muistanut ottaa kameran mukaan. Muut kyllä räpsivät sen verran että varmaan niitä löytyy kun koulu taas alkaa. Puolet ihmisistä luulivat, että olin Paris Hilton. Kyllä otti päähän. Ystäväni Petrina pukeutui Elle Woodsin nörtiksi lakiopiskelijakaveriksi, mutta myöhemmin tajusimme että se näytti ihan Ugly Bettyltä. Se kuulosti paremmalta, joten vaihdoimme nimeä kesken päivän.
Nyt saan viikon muistella, minkälaista elämäni oli ennen filmiopintoja. En pidä siitä erityisesti. On mukava rentoutua vähäksi aikaa (tai saa nyt nähdä), mutta ajatus tietokoneen ääressä kököttämisestä ja siitä, että näen vain paria ihmistä päivittäin, äh! Minusta on tulossa sosiaalinen otus. Olen jo sopinut lounaita ja tapaamisia ensi viikolle, etten ihan näivety. Kirjoittamiseen on nyt paremmin aikaa, mikä on kyllä ihanaa. Annoin lyhytfilmin käsikirjoitukseni (jota juuri kukaan ei ole vielä lukenut) tällä viikolla ohjaajapuolen opettajalle. En löytänyt sitä koululta torstaina, joten saan odottaa palautetta vielä viikon. Pesäpallopätkä näytettiin koulussa tiistaina ja se sain hyvää palautetta. Koko pelin koukerot eivät kahdessa minuutissa selvinneet, mutta se ei ollut tarkoituskaan. Ensi lukukauden työryhmät ovat kasassa. Minut siirrettiin viime hetkellä ryhmästä toiseen. Olin aivan innoissani, kun sain samalla yhden parhaista editoijista ja paremmat kameramiehet. Seuraava projekti on kahvimainos, jota varten olen jo kirjoittelemassa ideoita.
Piilotimme eilisiltana pieniä suklaamunia ympäri asuntoa. Maistoin yhtä ja syljin pois. En halua edes löytää niitä pallukoita, homehtuvat varmaan piiloissaan ensi pääsiäiseen. Olen nukkunut perjantaista asti varmaan 20 tuntia vuorokaudessa, nukkunut tai nuokkunut. Torstaina meillä oli koulussa naamiaiset. Tai tarkemmin sanottuna jokaisen piti pukeutua elokuvahahmoksi tai ei pääsisi läpi designkurssista. Edellisenä iltana yritin pienentää asuani sopivaksi naapurin ompelukoneella. Kone ei toiminut lopulta tikkiäkään sotkematta, yhdeksän jälkeen illalla otin neulan käteen ja yhdeltä yöllä mekko oli valmis. Seuraavana aamuna heräsin kuuden jälkeen laittamaan tukkaa ja puoleen päivään mennessä olin Elle Woods / Legally Blonde tekokynsineni. Hankin pienen pehmolelukoiran, jolle tein paidan vaaleanpunaisesta sukasta. Kengissä oli korkoa jotain 12 cm ja kävely meni luonnostaan töpöttelyksi. Laittaisin valokuvan, jos olisin kaikessa kiireessä muistanut ottaa kameran mukaan. Muut kyllä räpsivät sen verran että varmaan niitä löytyy kun koulu taas alkaa. Puolet ihmisistä luulivat, että olin Paris Hilton. Kyllä otti päähän. Ystäväni Petrina pukeutui Elle Woodsin nörtiksi lakiopiskelijakaveriksi, mutta myöhemmin tajusimme että se näytti ihan Ugly Bettyltä. Se kuulosti paremmalta, joten vaihdoimme nimeä kesken päivän.
Nyt saan viikon muistella, minkälaista elämäni oli ennen filmiopintoja. En pidä siitä erityisesti. On mukava rentoutua vähäksi aikaa (tai saa nyt nähdä), mutta ajatus tietokoneen ääressä kököttämisestä ja siitä, että näen vain paria ihmistä päivittäin, äh! Minusta on tulossa sosiaalinen otus. Olen jo sopinut lounaita ja tapaamisia ensi viikolle, etten ihan näivety. Kirjoittamiseen on nyt paremmin aikaa, mikä on kyllä ihanaa. Annoin lyhytfilmin käsikirjoitukseni (jota juuri kukaan ei ole vielä lukenut) tällä viikolla ohjaajapuolen opettajalle. En löytänyt sitä koululta torstaina, joten saan odottaa palautetta vielä viikon. Pesäpallopätkä näytettiin koulussa tiistaina ja se sain hyvää palautetta. Koko pelin koukerot eivät kahdessa minuutissa selvinneet, mutta se ei ollut tarkoituskaan. Ensi lukukauden työryhmät ovat kasassa. Minut siirrettiin viime hetkellä ryhmästä toiseen. Olin aivan innoissani, kun sain samalla yhden parhaista editoijista ja paremmat kameramiehet. Seuraava projekti on kahvimainos, jota varten olen jo kirjoittelemassa ideoita.
Subscribe to:
Posts
(
Atom
)