Pohjoissaaren pohjoiskärkeen

Kun Auckland alkoi tuntua tutulta, päätimme lisätä elämään jännitystä vuokraamalla auton. Lähdimme perjantaina, ruuhka-aikaan, ajelemaan päämäärättömästi pohjoista kohti. Sami ajoi ensimmäistä kertaa elämässään automaattivaihteisella autolla vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Liikenteeseen tottui muutamassa tunnissa, ainakin kyydissä istuen. Pysähdyimme Whangarain pikkukaupungissa ja menimme syömään paikalliseen sporttibaari-tavernaan. Sami tilasi 20 senttiä korkean hampurilaisen, josta minä päädyin syömään osan. Yövyimme tienvarsimotellissa, jonka pihalla kölli ehkä rumin ja lihavin koskaan näkemäni eläin. Possun kuva löytyy pohjoissaari -kuvagalleriasta (linkit oikealla).

Seuraavana päivänä poimimme kyytiin englantilaisen liftarin, jonka nimen molemmat unohdimme saman tien. Arvostelimme puolet matka-ajasta yhdessä Amerikkaa ja meillä oli oikein hauskaa. Mies oli matkalla Omapere -nimiseen pikkukylään länsirannikolla, joten päätimme ajaa sinne. Omaperestä löytyi valtavan kaunis ranta ja näköalapaikka. Mäennyppylällä tuuli niin, että silmät lepattivat. Ajoimme hyvin neuvottua reittiä lautalle, joka oikaisi matkaa pohjoiseen. Pohjoisessa päädyimme Awanuin kylään ja majoituimme hienompaan motelliin, jonka takapihalla oli uima-allas. Vastaanotossa meitä palveli nainen, joka oli asunut pitkään Hollannissa. Hän arvosteli tiukasti ihmisiä, jotka käyttävät luottokorttia ruokaostoksiin. Huokaisin mielessäni helpotuksesta, etten kuulu näihin ihmisiin, koska en olisi jaksanut puolustaa itseäni. Kannoimme kassit huoneeseen ja menimme uima-altaalle loikomaan.

Illemmalla ostimme eväitä ja ajoimme aivan saaren pohjoiskärkeen katsomaan auringonlaskua. Olimme myöhästyä auringonlaskusta, kun ajoimme vahingossa ensin hiekkadyyneille. Korkeimmalla mäennyppylällä tuuli jälleen kovasti, jopa enemmän kuin Omaperessä. Vaikka valo alkoi vähentyä, näimme kahden eri sävyisen meren kohtaavan majakan luona, kuten turistioppaissa luvattiin. Tasmanian meri oli hiukan vihertävämpi, ainakin minun silmissäni.

Seuraavana päivänä päätimme ajaa suoraan takaisin Aucklandiin ja välttyä näin maksamasta yhden yön majoituksesta. Jostain matkan varrelta poimimme taas liftarin kyytiin. Tällä kertaa kyseessä oli paikallinen oliivinviljelijä / kirjanpitäjä, jonka auto oli hajonnut. Mies kertoi poskettomia tarinoita matkoiltaan ympäri maailmaa. Jälleen arvostelimme yhdessä Amerikkaa. Mies jäi Paihian risteykseen odottamaan uutta kyytiä ja me poikkesimme katsomaaan paikallista turistirysää, tarkoituksena mennä miniristeilylle saaristoon. Kuten saavuimme Paihiaan, aloin olla kuukautiskivuista pyörtymässä, joten Sami jätti minut autoon ja lähti paikalliseen baariin evästämään. Kun tokenin, risteilylaiva oli jo lähtenyt emmekä jääneet odottamaan toista. Ajoimme takaisin Aucklandiin ja hyödynsimme vuokra-autoa vielä seuraavana päivänä tekemällä ruokaostoksia kauempana sijaitsevassa Pac'n Savessa (paikallinen Lidl).

Täysin kalustettu vuokra-asunto

Asunto on pieni, mutta lähes puolet seinistä on ikkunapinta-alaa. Tuntuu hiukan omituiselta katsoa alas ikkunasta, joka ulottuu lattianrajaan asti. Alla häämöttää rumien varastorakennusten vesivaurioisia kattoja, mutta maisema paranee kun leukaansa nostaa korkeammalle.

Koska vuokrasimme asunnon täysin kalustettuna, meidän ei tarvinnut hankkia lautasia, pyyhkeitä eikä edes hammastahnaa. Toisaalta ei ole mitään valinnanvaraa tavaroiden ulkonäön ja tyylin suhteen. Ehkä visuaalinen tarkkaavaisuuteni on heikentynyt, mutta minusta kämppä näyttää olevan kaikin puolin ok. En ole jaksanut edes silittää verhoja. Kokolattiamatto on miellyttävä varpaiden alla ja keittiö on paremmin varusteltu kuin taannoisessa Ikkalan omakotitalossa (jonka varustelusta olen kyllä itse vastuussa). Ensimmäinen yönä olisin halunnut vain hypellä ympyrää ja halailla seiniä. Nyt arkielämä on osoittanut pieniä puutteita ja alkaa tuntua, että kaikilla muilla on vähän halvempi vuokra. Kolmen kuukauden vuokrasopimuksen päätyttyä voimme tarvittaessa muuttaa. Jos läheinen rakennustyömaa valmistuu/hiljenee ennen sitä, en tiedä haluanko tästä mihinkään lähteä.

Ilma on lämmin ja hautovan kostea. Ikkunoita ja parvekkeen ovea täytyy pitää auki ympäri vuorokauden ja silti iho muuttuu nihkeäksi puoli tuntia suihkussa käynnin jälkeen. Jos urheilee kovasti, esimerkiksi kävelee portaita alas, hiki nousee heti pintaan. Sami hikoilee tuttuun tapaan vaikka istuisi vain tv:n ääressä. Tavallaan hikoileminen on hienoa. Suomessa en hikoile edes jumpassa ensimmäisen puolen tunnin aikana. Hikoileminen saa kaiken heilumisen tuntumaan tehokkaammalta.

Päiväkirjamerkintöjä Aucklandista

Juhlallisesti avaan kertomukseni pallon toiselta puolelta. Muutimme 6. tammikuuta mieheni Samin kanssa Aucklandiin, Uuteen-Seelantiin. Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat ohi. Olemme asettuneet aivan kaupungin keskustaan, kohtuullisen kalliiseen täysin kalustettuun vuokra-asuntoon. Olemme avanneet pankkitilin, hankkineet kirjastokortin ym. elämän edellytykset. Viime päivinä olen keskittynyt työnhakuun. Näistä ja muista vaiheista ajattelin kirjoittaa tässä päiväkirjassa. Aiheet valitsen täysin oman kiinnostukseni mukaan, mutta kysymyksiä saa esittää.

Tässä FAQ. Näihin kysymyksiin en aio enää erikseen vastata:
1. Miksi lähdit Suomesta?
- Halusin saada uusia näkökulmia Suomeen, Eurooppaan, omaan työhöni ja elämääni. Kyllä, Suomi on mukiinmenevä maa, jossa on hyvät elämän edellytykset ilmastoa lukuunottamatta. Ei siinä sen kummempaa.
2. Miksi lähdit juuri Uuteen-Seelantiin?
- Englanninkielisistä maista Britanniassa on tungosta, Etelä-Afrikassa väkivaltaista, USA:ssa lihoo ja Australiassa paistuu helteessä. Uusi-Seelanti on puhdas, neutraali ja turvallinen. Ilmasto on ympäri vuoden siedettävä.
3. Aiotko palata Suomeen?
- En tiedä, en ainakaan tiedä milloin. Riippuu työnsaannista, toimeentulosta ja muusta viihtymisestä. Ja miehestäni.