Pohjoissaaren pohjoiskärkeen

Kun Auckland alkoi tuntua tutulta, päätimme lisätä elämään jännitystä vuokraamalla auton. Lähdimme perjantaina, ruuhka-aikaan, ajelemaan päämäärättömästi pohjoista kohti. Sami ajoi ensimmäistä kertaa elämässään automaattivaihteisella autolla vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Liikenteeseen tottui muutamassa tunnissa, ainakin kyydissä istuen. Pysähdyimme Whangarain pikkukaupungissa ja menimme syömään paikalliseen sporttibaari-tavernaan. Sami tilasi 20 senttiä korkean hampurilaisen, josta minä päädyin syömään osan. Yövyimme tienvarsimotellissa, jonka pihalla kölli ehkä rumin ja lihavin koskaan näkemäni eläin. Possun kuva löytyy pohjoissaari -kuvagalleriasta (linkit oikealla).

Seuraavana päivänä poimimme kyytiin englantilaisen liftarin, jonka nimen molemmat unohdimme saman tien. Arvostelimme puolet matka-ajasta yhdessä Amerikkaa ja meillä oli oikein hauskaa. Mies oli matkalla Omapere -nimiseen pikkukylään länsirannikolla, joten päätimme ajaa sinne. Omaperestä löytyi valtavan kaunis ranta ja näköalapaikka. Mäennyppylällä tuuli niin, että silmät lepattivat. Ajoimme hyvin neuvottua reittiä lautalle, joka oikaisi matkaa pohjoiseen. Pohjoisessa päädyimme Awanuin kylään ja majoituimme hienompaan motelliin, jonka takapihalla oli uima-allas. Vastaanotossa meitä palveli nainen, joka oli asunut pitkään Hollannissa. Hän arvosteli tiukasti ihmisiä, jotka käyttävät luottokorttia ruokaostoksiin. Huokaisin mielessäni helpotuksesta, etten kuulu näihin ihmisiin, koska en olisi jaksanut puolustaa itseäni. Kannoimme kassit huoneeseen ja menimme uima-altaalle loikomaan.

Illemmalla ostimme eväitä ja ajoimme aivan saaren pohjoiskärkeen katsomaan auringonlaskua. Olimme myöhästyä auringonlaskusta, kun ajoimme vahingossa ensin hiekkadyyneille. Korkeimmalla mäennyppylällä tuuli jälleen kovasti, jopa enemmän kuin Omaperessä. Vaikka valo alkoi vähentyä, näimme kahden eri sävyisen meren kohtaavan majakan luona, kuten turistioppaissa luvattiin. Tasmanian meri oli hiukan vihertävämpi, ainakin minun silmissäni.

Seuraavana päivänä päätimme ajaa suoraan takaisin Aucklandiin ja välttyä näin maksamasta yhden yön majoituksesta. Jostain matkan varrelta poimimme taas liftarin kyytiin. Tällä kertaa kyseessä oli paikallinen oliivinviljelijä / kirjanpitäjä, jonka auto oli hajonnut. Mies kertoi poskettomia tarinoita matkoiltaan ympäri maailmaa. Jälleen arvostelimme yhdessä Amerikkaa. Mies jäi Paihian risteykseen odottamaan uutta kyytiä ja me poikkesimme katsomaaan paikallista turistirysää, tarkoituksena mennä miniristeilylle saaristoon. Kuten saavuimme Paihiaan, aloin olla kuukautiskivuista pyörtymässä, joten Sami jätti minut autoon ja lähti paikalliseen baariin evästämään. Kun tokenin, risteilylaiva oli jo lähtenyt emmekä jääneet odottamaan toista. Ajoimme takaisin Aucklandiin ja hyödynsimme vuokra-autoa vielä seuraavana päivänä tekemällä ruokaostoksia kauempana sijaitsevassa Pac'n Savessa (paikallinen Lidl).