Viikonloppuna olimme ystävien häissä. Katrin blogista voi käydä katsomassa, miltä siellä näytti. Koko seremonia ja juhla tapahtui yhdessä paikassa ja tunnelma oli tiivis, koska ulkona satoi koko päivän. Sain tapojeni vastaisesti Katrin hääpuvun valmiiksi hyvissä ajoin ennen häitä, eikä meikin ja puvun silittämisten kanssakaan tullut hääaamuna mitään kummempia ysköksiä. Oli kyllä mukava siivota ompelupöytä ja tuhannet langanpätkät pois kun puku oli paketissa. Ompelutyö kun venyi sen verran pitkäksi, että Sami ehti jo hengittää jonkin verran lankaa.
Tulevan 6 kk Suomen vierailun yksityiskohdat alkavat selvitä. Viime viikolla löysimme tutuntutun kautta kämpän Vallilasta, 15.4. alkaen. En ole koskaan asunut niin idässä pk-seudulla, mutta paikka vaikuttaa ihan mukavalta. Olimme valmistautuneet survomaan itsemme johonkin tyypillisistä 14 neliön yksiöstä, mutta löysimmekin 50m2! Nyt yritämme vuokrata Aucklandin asuntoamme puoleksi vuodeksi kalustettuna eteenpäin. Halusin mennä asiassa oikeaa reittiä, joten vuokravälittäjä lähetti viestini omistajalle, joka nyt pohtii asiaa sanakirjan kanssa (koska ei osaa Englantia). Jos alivuokralaisuus tai muu järjestely ei onnistu, pistämme kaikki tavarat myyntiin ja palaamme maahan taas nomadeina lokakuussa. Sami on jo tyytyväisenä myymässä kaikkea. Ei mullakaan tähän tavaraan mitään tunnesuhdetta ole. Lähinnä harmittaa aloittaa taas ihan alusta - sisustaminen voi olla kivaakin, mutta kattiloiden, vessaharjojen ja tyynyliinojen hankkiminen vain aikaa vievää juoksentelua. Puhumattakaan niistä eroon pääsemisestä...
Tuntuu mukavalta ajatella tulevaa Suomen kesää, vaikkei sirkkojen siritys ole hiljennyt vielä täälläkään. Yöt ovat kuitenkin jo satunnaisesti kylmempiä, joten syksyn voi tavallaan haistaa. Katsoin jotain ajankohtaisohjelmaa netistä, ja jotenkin hätkähdin Suomen maiseman värittömyyttä (ja lumettomuutta). Kun on yli kaksi vuotta katsellut jatkuvaa vihreyttä ja vuorotellen kukkivia puita ja pensaita, kotimaan harmaanruskea taajama tuntuu kuin ahdistusta käsittelevältä tilataideteokselta - ikäänkuin sillä olisi vertauskuvallinen merkitys ja koko juttu olisi suunniteltu säväyttämään julmuudellaan.
Aloitin viime viikolla taas kuntosaliharjoittelun. Kun liittyy parin vuoden aikana kolmannen kerran samalle salille (neljännen kerran kuntosalille), tuntuu jotenkin pöljältä kiertää niitä laitteita läpi ja kuunnella opastusta. Aaaa, täällä ovat siis pukuhuoneet. Juu, verenpaine on hyvä, ei ole lääkitystä eikä sydämeni todennäköisesti vielä vanhuuttaan jätätä. Piirsin raksit samoihin ruutuihin kuin edelliselläkin kerralla ja mietin, että työntekijä on ollut talossa vähemmän aikaa kuin minä - siis on/off, mutta kuitenkin. Ensimmäisellä kerralla liittyessäni kuntosaliohjaaja oli Latviasta, toisella kerralla taisi olla samoalainen. Tämänkertainen argentiinalaistyttö oli oikein mukava ja täyttelen hänen mielikseen harjoituskorttia ja keikun mahdollisimman paljon jumppapallon päällä. Sain YMCA:n jäsenyyden tällä kertaa lahjana Samilta, kun olin hinkunut liittymistä kalliille hienostelusalille, jossa on kylpylä. YMCA:ssa on kyllä sauna, mutta sinne pitää kulkea pimeää käytävää seiniä hapuillen, ellei joku ole jo vaihtanut lamppua. Eikä missään ole peilejä, ettei silkkipuseroissaan 'urheileville' mummoille tule paha mieli, kun huomaavat hikitahrat kainalossaan. Mutta toisaalta voin läpsiä aviomieheni takapuolta kun se hölköttää juoksumatolla.
Loppuhuomautuksena - ellei teistä uskollisista lukijoistani joku ole vielä liittynyt Uneton48 Facebook-ryhmään, tehkää se pikimmiten. Yritämme saada niin paljon nimiä hankkeen taakse kuin mahdollista ja jokainen uusi liittyjä piristää päivääni aivan uskomattoman paljon. Pienestä se on kiinni :)
No comments :
Post a Comment