Uneton48!!!

Aihetta pieneen juhlaan - Uneton48-lyhärikisan nettisivu on vihdoin julkaistu: www.uneton48.com

Homma on vielä yleisön näkökulmasta aivan alkumetreillä, mutta nyt tuntuu että jonkinlainen rajapyykki on saavutettu. Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka matkalla olisi kuinka hankaluuksia, tämä viedään kunnialla loppuun asti. Ei sillä tavalla 'läpi harmaan kiven' vaan täysin hyvillä mielin.

Olen edelleen täysin vakuuttunut ideasta. 48 tunnin elokuvantekoon jää koukkuun. Innostus, oppiminen, riitely, yhdessä nauraminen, tutustuminen itseensä ja toisiin - kaikki on potenssiin 10 tuon viikonlopun aikana. Ne kaverit, joiden kanssa on kilpaillut, tuntee aivan eri tavalla kuin muut. Se leikkaaja joka nukkui sängyssäni, se tuottaja joka lohdutti kun itkin myöhästymistä. Ja tietysti niiden elokuvien katsominen. Haluaisin osallistua Uuden-Seelannin kilpailuun tänäkin vuonna, ettei yhtään kertaa jäisi väliin.

Joten rakkaat ja uskolliset lukijani, jos joku teistä istuu joutilaan rahan (markkinointibudjetin) päällä, haluan lähestyä teitä Uneton48 -sponsoripaketilla! Pahoittelut äkillisestä mainoskatkosta...

Miksi kukaan täysijärkinen lähtisi toteuttamaan moista jättiprojektia? Täällä auringonpaisteessa pää pehmenee ja sitä alkaa kuvitella, että asioita voi ihan oikeasti tehdä - sen sijaan että arvostelisi muiden yrityksiä kotisohvalta. En syytä enää Suomea. Jostain syystä vain kävi niin onnellisesti, että pipo lakkasi kiristämästä kun pääsin sieltä pois. Vähän hirvittää, ilmestyykö pipo takaisin paikalleen kun tulen Suomessa käymään. Jotenkin sitä ajattelee, että Suomessa on se 'oikea' todellisuus. Täällä etelässä kaikki nurkat on pyöristetty, elämän karvaat totuudet makeutettu kohteliaisuuksilla ja jotenkin elämä on 30% lomaa vaikka tekisi töitä vuorokauden ympäri. Ja kuitenkin tilastojen valossa Suomi ei ole juuri sen tuotteliaampi. Ehkä pipon kireydellä ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

Tänään oivalsin bisneksiä miettiessäni jotenkin käsitteen tasolla, miten kaikki ovat vain ihmisiä. Ja toisaalta koko maailma pyörii ihmisten ympärillä, meitä varten. Asiat ovat olemassa vain ihmisten kautta. Asiat eivät keskustele, vaikka joku poliitikko niin haluaa väittää. Jos ihmiset katoavat, ei tänne jää asioita pyörimään. Kaikki menettää merkityksensä, jos sitä ei rakasta kukaan. Joskus suljen silmäni ja voin kuvitella Jumalan katsovan meitä pitkällä linssillä. Ympäristöllä ei ole mitään merkitystä, se saa olla sumea. Kasvit ja eläimet ovat ihan kivoja, mutta vasta luotuaan ihmisen Jumala päätti pitää maailman. Kasveihin se olisi kyllästynyt, eläimiinkin ajan mittaan ja varmaan aloittanut alusta. Luominen on kuitenkin tosi kivaa. Mutta Jumala rakastui ihmiseen ja antoi meidän olla. Halusi nähdä miten käy, rakastaako ihminen takaisin vai ei.

Kämppis lähtee tänään reissuun ja olo vähän haikea kun ei tiedä milloin taas nähdään. Tällä hetkellä meitä on väliaikaisesti neljän suomalaisen pieni siirtokunta Aucklandin yläluokkaisessa lähiössä - minä, Sami, Jutta ja Jutan kaveri Antti. Huomenna jäämme vain minä ja Sami. Söin tänään Fazerin sinistä, luin MeNaisia ja tajusin osaavani ekan säkeistön jostain kotiseutulaulusta, joka alkaa 'Suloisessa Suomessamme...'.