Our time in Finland is coming to an end, again. I feel adrift, unwilling to travel, unable to stay, unfocused with everything that I should be doing. The early summer has been the coldest in 50 years, they say. Lucky me! Finland is really trying to freeze us out. I can handle the weather though, surprisingly. It's the cold muteness that I'm still not acclimated to.
I feel like an idiot trying to make eye contact with other parents in the park, co-travellers in the tram or even the cashier in the shop. Some people are warm and lovely, but many avert their eyes or look downright scared. I know what they're thinking. In Finnish terms, I'm acting like a creep. A desperate, needy freak, possibly mentally unstable. What people don't realise is that I'm not looking to make friends with every person in the street. I'm just looking for that tiny little acknowledgement that I'm used to. It makes me feel at ease. When people constantly look away, I start to feel like they are conspiring against me, or like I don't exist.
On another subject - when did leaving for a long trip become so dull??
I've always loved leaving, going overseas for an adventure. It has a special flavour to it, that half-scary half-wonderful anticipation. But when you're leaving a place where you once lived and going back to where you now live, it's not nearly as exciting. You know exactly what you will find. You old stuff, old routines and more cold and rain. I miss New Zealand friends, but I will also miss the friends and family I have to leave behind. It's bittersweet and confusing as always. I'm running against time, trying to meet everyone I still want to meet and do everything I still want to do... like buy a whole lot of Finnish paperbacks from op shops, find souvenirs...
We also have a little holiday coming up. On the way back, we will spend a week in Vancouver. I've always thought one of the best things about a holiday is the expecting of it. I love planning, online research and packing. I can't remember the last time I've actually had time to do that. Our holidays are often the unplanned kind - little layovers and stolen days in between life in two countries - life that is filled with non-stop work and social commitments until the very moment we step through the sliding doors of the airport. The best I can do is to book accommodation and remember passports. I'll figure out the rest when we get there.
I miss that old feeling of 'travel butterflies' in my stomach. How can I get it back?
26.6.15
13.6.15
Yksittäiset Uneton48-palautteet
Olen perinteisesti (siis kerran aikaisemmin) postannut yksittäiset Uneton48-elokuvien palautteet tänne blogiini. Tänä vuonna ne menivät suoraan Unettoman sivuille, jotta saatiin sinne näytöskohtainen kommenttiplugari ja selkeämpi rakenne. Eli sieltä voi käydä katsomassa...
Aika monta päivää siihen meni, kun katsoi ja kommentoi noin 120 lyhäriä. Nyt on vähän takki tyhjä ja Sami syyttää mua perheen laiminlyömisestä, ihan aiheesta. No, keräilen itteni, nautin Suomen alkavasta kesästä ja palaan päivittelemään.
Aika monta päivää siihen meni, kun katsoi ja kommentoi noin 120 lyhäriä. Nyt on vähän takki tyhjä ja Sami syyttää mua perheen laiminlyömisestä, ihan aiheesta. No, keräilen itteni, nautin Suomen alkavasta kesästä ja palaan päivittelemään.
2.6.15
Vuoden 2015 Uneton48-leffoista
Tämän vuoden Uneton48-leffojen tarjonta on taas ihanan kirjavaa. Kurkistus suomalaisten sielunmaailmaan ja samalla matka mielikuvituksen tuolle puolen. En ole vielä katsonut lähimainkaan kaikkia, mutta muistiinpanoja on kertynyt viiden näytöksen verran ja jatkan katselua läppäriltä. Tässä vaiheessa ajattelin kuitenkin pistää ylös yleisiä huomioita.
Olen niitä harvoja, jotka ovat nähneet lähes kaikki Uneton48-elokuvat vuodesta 2008. Moni asia on seitsemässä vuodessa muuttunut. Tekninen jälki on parantunut. Ideat ovat ehkä hitusen rohkeampia ja kunnianhimoisempia. Harva tekee turvallisia valintoja. Myös loppuratkaisuissa näkyi tänä vuonna enemmän ylläreitä.
Suurin muutos on kuitenkin se, että tipun jatkuvasti kärryiltä. En tiedä, onko tarinankerronta muuttunut kryptisemmäksi vai olenko vain itse hidastunut. Joka tapauksessa moni sinänsä mielenkiintoisen tuntuinen ja kaunis leffa jätti jälkeensä pienen päänsäryn ja kasan kysymyksiä.
On ymmärrettävää, että elokuvantekijät pelkäävät itsensä toistamista, asioiden alleviivaamista, “on the nose” dialogia ja muita seliseli-henkisen, teatterista valkokankaalle siirtyneen elokuvakerronnan helmasyntejä. Näitähän näkee edelleen Hollywood-tuotannoissa. Vähänkään monimutkaisempi setup vaatii yhden tyhmän roolihenkilön, jonka tehtävä on kysellä loputtomasti kysymyksiä asiantuntijoilta. Näin saadaan tarvittava informaatio välitettyä katsojille ja tarina voi alkaa. Unettomassa tämä vaihe on usein (ehkä taiteen, ehkä kiireen nimissä) jätetty kokonaan pois. Vaikka alkuasetelma olisi tulevaisuuteen sijoittuva utopia, jossa vallitsevat erilaiset fysiikan lait, kukaan ei selitä mitään.
Monitulkintaisuus ei juuri koskaan herätä minussa vahvoja tunteita, ainoastaan lievää ärtymystä. Tunteakseni jotain minun täytyy tulkita elokuva jollain tavalla – valita yksi monista tulkinnoista. Jos valinnalleni ei ole vahvoja perusteita, alan epäillä vain ymmärtäneeni koko jutun väärin. Keissi jää ikään kuin auki, enkä pääse tuntemaan yhtään mitään. Minä haluan tuntea!! Tehkää elokuvia, jotka saavat minut tuntemaan jotain!
Usein viihdyn paremmin niiden teknisesti paljon heikompien leffojen seurassa, jotka kertovat häpeilemättä tarinaa kaikilla mahdollisilla tavoilla - dialogilla, musiikilla ja voice overilla. Minulta ei saa miinuspisteitä ymmärrettävyydestä :) Joskus tekijöiden vilpittömyys, ikään kuin sielu, välittyy teknisten ja tarinankerronnan heikkouksien läpi. Kuin joku pudottaisi päiväkirjan syliini. Sitä ei kyetty verhoamaan tekniseen hifistelyyn tai kulttielokuvista lainattuihin tyylikeinoihin. Syntyi hauras, suora yhteys. Uneton48 magic.
Leffateatterinäytöksissä Uneton48-leffojen katselu on siitä hienoa, että pääsee elokuvan jälkeen kysymään kysymyksiä. Joskus tekijät kertovat, mistä leffassa oli kyse. Välillä fiilikseni leffan suhteen muuttuvat jälkikäteen, kun alan oivaltaa näkemääni. Välillä selviää, ettei tekijöillä mitään punaista lankaa ollutkaan, pistivät vain kivoja kuvia peräkkäin. Netin kautta katsellessa leffateatterin vuoropuhelu katoaa ja jäljelle jää vain se leffa. Toisaalta sen leffan voi pysäyttää, hakea uuden kupin kahvia, kelata taaksepäin. Kokemus on joka tapauksessa täysin erilainen ja vaikuttaa varmasti osaltaan siihen, minkälainen fiilis elokuvasta jää.
Omalla tavallaan Uneton48-leffat ovat kuitenkin aina viihdyttäviä. Salaperäisimmätkin taidepläjäykset poikkeavat tyypillisestä TV-sisällöstä sen verran vahvasti, että tuntee aivojensa virkistyvän. Uneton48-pätkien pähkäileminen tekee varmasti hyvää. Vähän niin kuin sanaristikot, avantouinti tai se kun seuraa sivusta itseään fiksumpien keskustelua ja pelaa buzzword-bingoa.
Työstän parhaillaan leffakohtaista palautetta näkemistäni tämänvuotisista ja yritän katsoa lisää leffoja sitä mukaa kun ehdin. Kiitos taas rakkaat osallistujat, i.e. unettomat!
Btw. FINALISTEJA VOI KATSOA JA ÄÄNESTÄÄ TÄÄLLÄ
Olen niitä harvoja, jotka ovat nähneet lähes kaikki Uneton48-elokuvat vuodesta 2008. Moni asia on seitsemässä vuodessa muuttunut. Tekninen jälki on parantunut. Ideat ovat ehkä hitusen rohkeampia ja kunnianhimoisempia. Harva tekee turvallisia valintoja. Myös loppuratkaisuissa näkyi tänä vuonna enemmän ylläreitä.
Arvoituksellisuutta
Suurin muutos on kuitenkin se, että tipun jatkuvasti kärryiltä. En tiedä, onko tarinankerronta muuttunut kryptisemmäksi vai olenko vain itse hidastunut. Joka tapauksessa moni sinänsä mielenkiintoisen tuntuinen ja kaunis leffa jätti jälkeensä pienen päänsäryn ja kasan kysymyksiä.
On ymmärrettävää, että elokuvantekijät pelkäävät itsensä toistamista, asioiden alleviivaamista, “on the nose” dialogia ja muita seliseli-henkisen, teatterista valkokankaalle siirtyneen elokuvakerronnan helmasyntejä. Näitähän näkee edelleen Hollywood-tuotannoissa. Vähänkään monimutkaisempi setup vaatii yhden tyhmän roolihenkilön, jonka tehtävä on kysellä loputtomasti kysymyksiä asiantuntijoilta. Näin saadaan tarvittava informaatio välitettyä katsojille ja tarina voi alkaa. Unettomassa tämä vaihe on usein (ehkä taiteen, ehkä kiireen nimissä) jätetty kokonaan pois. Vaikka alkuasetelma olisi tulevaisuuteen sijoittuva utopia, jossa vallitsevat erilaiset fysiikan lait, kukaan ei selitä mitään.
Tulkintoja, tunteita ja taikaa
Monitulkintaisuus ei juuri koskaan herätä minussa vahvoja tunteita, ainoastaan lievää ärtymystä. Tunteakseni jotain minun täytyy tulkita elokuva jollain tavalla – valita yksi monista tulkinnoista. Jos valinnalleni ei ole vahvoja perusteita, alan epäillä vain ymmärtäneeni koko jutun väärin. Keissi jää ikään kuin auki, enkä pääse tuntemaan yhtään mitään. Minä haluan tuntea!! Tehkää elokuvia, jotka saavat minut tuntemaan jotain!
Usein viihdyn paremmin niiden teknisesti paljon heikompien leffojen seurassa, jotka kertovat häpeilemättä tarinaa kaikilla mahdollisilla tavoilla - dialogilla, musiikilla ja voice overilla. Minulta ei saa miinuspisteitä ymmärrettävyydestä :) Joskus tekijöiden vilpittömyys, ikään kuin sielu, välittyy teknisten ja tarinankerronnan heikkouksien läpi. Kuin joku pudottaisi päiväkirjan syliini. Sitä ei kyetty verhoamaan tekniseen hifistelyyn tai kulttielokuvista lainattuihin tyylikeinoihin. Syntyi hauras, suora yhteys. Uneton48 magic.
Leffakokemuksia
Leffateatterinäytöksissä Uneton48-leffojen katselu on siitä hienoa, että pääsee elokuvan jälkeen kysymään kysymyksiä. Joskus tekijät kertovat, mistä leffassa oli kyse. Välillä fiilikseni leffan suhteen muuttuvat jälkikäteen, kun alan oivaltaa näkemääni. Välillä selviää, ettei tekijöillä mitään punaista lankaa ollutkaan, pistivät vain kivoja kuvia peräkkäin. Netin kautta katsellessa leffateatterin vuoropuhelu katoaa ja jäljelle jää vain se leffa. Toisaalta sen leffan voi pysäyttää, hakea uuden kupin kahvia, kelata taaksepäin. Kokemus on joka tapauksessa täysin erilainen ja vaikuttaa varmasti osaltaan siihen, minkälainen fiilis elokuvasta jää.
Aivojumppaa
Omalla tavallaan Uneton48-leffat ovat kuitenkin aina viihdyttäviä. Salaperäisimmätkin taidepläjäykset poikkeavat tyypillisestä TV-sisällöstä sen verran vahvasti, että tuntee aivojensa virkistyvän. Uneton48-pätkien pähkäileminen tekee varmasti hyvää. Vähän niin kuin sanaristikot, avantouinti tai se kun seuraa sivusta itseään fiksumpien keskustelua ja pelaa buzzword-bingoa.
Työstän parhaillaan leffakohtaista palautetta näkemistäni tämänvuotisista ja yritän katsoa lisää leffoja sitä mukaa kun ehdin. Kiitos taas rakkaat osallistujat, i.e. unettomat!
Btw. FINALISTEJA VOI KATSOA JA ÄÄNESTÄÄ TÄÄLLÄ
Subscribe to:
Posts
(
Atom
)