Sata ja yksi

Huomasin, että tämä on sadasensimmäinen kirjoitukseni. Mikähän rajapyykki sekin sitten on.

Olen juoksennellut viikon verran pää höyryten paikasta toiseen. Töissä aika ei riitä mihinkään ja töiden jälkeen loppuvat voimat jo ennen nukkuma-aikaa. Tarkoituksena oli järjestellä asiat hyvälle mallille ensin vanhempieni saapumista ja sitten yhteistä eteläsaaren reissua varten. Todellisuudessa en päässyt äitä ja isiä edes lentokentälle vastaan, kun vietin iltapäivän kuvaten työn puitteissa paikallista gospelmuusikkoa. Pyysin kaivinkoneen kuskia avuksi ja saimme sen istumaan kauhaan - tuli ihan hyvä kuva.

Ennen vanhempien tuloa sain kuitenkin harjoiteltua autolla ajoa ja tutustuttua naapureihin. Seinän takana asuu amerikkalais-kiwi pariskunta sekä väliaikaisesti naisen amerikkalainen sisko. Molemmat naiset ovat monilahjakkaita kielineroja ja mies joku leppoisa perusinsinööri. Illallisen aikana selvisi, että myös suomi kuuluu naapurinnaisten kielivalikoimaan. Sanavarasto oli lähinnä lastenleireillä opittua, mörrimöykkyjä, kultakutreja ja muuta hyödyllistä. Molemmat ovat opettaneet amerikkalaislapsille saksaa ja oppineet suomen alkeet joltakin Laurilta.

Viikonloppuna nuohosimme sitten vanhempien kanssa paikalliset nähtävyydet, kuten lähikatujen naapureiden hienot istutukset, kaupungin ostoskadut, ruokapaikat ja tietysti Skytowerin maisemat. Sunnuntaina saimme lounasvieraiksi entisen työkaverini Rachelin miehensä ja vauvansa kanssa. Vanhemmat napsivat valokuvia digitaaliajan hengästyttävällä vauhdilla ja illat ovatkin kuluneet niiden purkamiseen ja ihasteluun.

Huomisaamuna lennämme Christchurchiin ja ajamme pohjoiseen Kaikouraan katselemaan valaita. Yöksi menemme jonnekin kuumia lähteitä pulppuilevaan pikkukylään. En tiedä, pääsenkö kylpemään, kun kävin tänään lääkärissä poistattamassa pienen patin käsivarrestani. Se leikattiin irti, haava ommeltiin kiinni ja nyt koko käsi jomottaa kankeana. Patti ei ollut mitenkään pahalaatuinen, ja olisi vanhempieni mukaan poistunut itsestään noni-mehulla (jos uskoa riittää). Kuka nyt maksaa 200 dollaria harmittoman muhkuran leikkaamisesta, varsinkin kun ei saa kahteen päivään kastella käsivartta. Tyhmyydestä sakotetaan, eikä edes Visa kelvannut.