Sain Kelalta samana päivänä kaksi kirjettä. Ensimmäisessä sanottiin, että en ole Suomen sosiaaliturvan piirissä, sillä muutin pois maasta vuoden 2006 alussa. Toisessa sanottiin, että olen Suomen sosiaaliturvan piirissä, sillä muutin takaisin tämän vuoden huhtikuussa. On se mukavaa, että kansalainen pääsee näin osallistumaan viraston työntekijän ajatusprosessiin, ei pelkästään kuulemaan sen lopputuloksen. Näitä kahta edeltävässä kirjeessä todettiin, että sosiaaliturvaan kuulumiseni oli epäselvää, joten olen onnellinen että viranomainen on nyt löytänyt rauhan ja varmuuden.
Ulkona on kaunis ilma, mutta en koe mitään entisestä elämästä tuttua pakkoa rynnätä ottamaan aurinkoa. Suomalaisten kesästä nauttimisessa on pieni epätoivon pohjavire: Se loppuu ihan kohta! Mitä jos lomani aikana sataa? Onko matka varattu? Ehditäänkö varmasti tarpeeksi monta kertaa mökille? Ehdinkö ruskettua? Ehdinkö varmasti uimaan ennen kuin Jaakko viskaa kylmän kiven tai tulee sinilevää? Juhannuksen jälkeen päivä alkaa taas lyhentyä...
Mulla on kivaa, koska auringonpaiste on vain toissijainen asia. Se on mukava näyttämö, mutta olen täällä vain talvea paossa. Harmittaa, etten pääse Seelantiin yhtään aiemmin. En ehdi nähdä magnoliapuiden kukkivan elokuussa. Mutta ensi jouluna käristän taas varpaitani mustalla hiekkarannalla ja tuskailen kuumuutta. Kuumuuden tuskaileminen on ihanaa. Niin syvällä on kuitenkin se suomalainen lyhyen kesän hätä minussakin, että tuskailu ei ole kovin vakavaa. Suomalaisena kasvaa koko elämänsä sellaisessa lämmmön ja lauhkean ilman puutteessa, ettei siitä saa enää koskaan tarpeekseen. Suomihan asutettiin alun perin vain siksi, että etelän ja idän uppiniskaisimmat yksilöt tarvitsivat omaa tilaa eikä muualle enää mahtunut. Sieltä se kansan luonnekin siivilöityi näiden erakoituvien uudisraivaajien noustessa aina pohjoisemmaksi. Nämä ihmiset valitsivat mieluummin pitkän kylmän talven ja karun maan kuin elivät sukujensa keskellä leudommassa ilmastossa: sovussa, sosiaalisesti ja henkilökohtaisesta tilantarpeestaan tinkien.
Sanokaa nyt ettei se näin mennyt. Tämä nerokas teoria saa minut tuntemaan entistä suurempaa vieraantumista omista juuristani. Minua ärsyttää, että nämä esi-isät tekivät päätöksiä, jotka vaikuttavat minunkin elämääni. Itse olisin voinut valita toisin.
Moi
ReplyDeleteItse lähden Uuteen-Seelantiin elokuussa yli puoleksi vuodeksi. Ja miltei täsmälleen samoista syistä kuin sinäkin lähdit. En ole ennen tänne mitään kommentoinut, mutta pakko vihdoinkin laittaa pieni kiitos kirjoittamistasi pohdinnoista. Joka kerta kun kirjoitat jonkun uuden näkemyksen Suomesta tai NZ:sta niin varmistun aina lisää siitä kuinka hyvin tulen viihtymään siellä.
Kiitos kommentista! Toivottavasti tosiaan viihdyt Seelannissa. Ja pidä varasi, moni puoleksi vuodeksi lähtenyt on jäänyt sille tielle :)
ReplyDeleteJa valitsitkin toisin. Vaikka meillä kaikilla on juuremme, eivät ne kuitenkaan deterministisesti määrittele koko elämämme suuntaa... Vai?
ReplyDelete"Sanokaa nyt ettei se näin mennyt."
ReplyDeleteNo sanotaan ny sit, oma mielipiteeni: Ennen Suomessa oli paljon lämpimämpää. Tammet kasvoivat Lappia myöten. Se lämpö alkoi hyytyä 5000 vuotta sitten. Mammuttien perässähän sitä ensimmäiset tulivat. Ja tänne jäätiin. Olemme niiden jälkeläisiä, jotka halusivat säilyä metsästäjinä eli osasivat sen parhaiten. Sitten tuli kylmä ja alko vituttaan. (Miks me tänne tultiin!?) ;)