Yritykseni lukea päivittäin Raamattua on kärsinyt säännöllisesti tappiota. Olen kuitenkin löytänyt uudestaan päivän sanan netin välityksellä. Kun sen kiskaisee kolmena käännöksenä, saattaa innostua ainakin kerran viikossa lukemaan vähän lisääkin alkuperäisestä lähteestä. Viime sunnuntaina seurakunnassa oli vieraileva puhuja Shirley Carpenter, pieni mustalaisnainen jenkeistä. Hänen puheensa herätti pitkään uinuneen ajatuksen siitä, mihin aion elämäni käyttää.
Ehkä joillekin passaa käyttää elämänsä vaikka autojen maalaamiseen tai hiekkapuhaltamiseen. Eihän siinä ole mitään väärää. Eikä pitäisi olla keksipakettien suunnittelemisessakaan. Jos ei oteta huomioon väestön lihomista ja syytetä mainostoimistoja osavastuullisina herkkujen myynnin kasvusta. Mutta rehellistä työtä se kuitenkin on eikä mitään mafiaa. Minua vain vaivaa jatkuvasti se, että suunnittelen ulkokuoren enkä sisältöä. Tämä ei tarkoita, että haluaisin suunnitella itse keksejä. Haluaisin vain löytää jotain sisällökkäämpää tekemistä. Tähän voisi nyt ehdotella kaikkea sairaanhoitajasta puutarhuriin, mutta itse asiassa tiedän ihan tarkkaan mitä haluaisin tehdä. Haluaisin käsikirjoittaa, ohjata ja leikata filmejä. Elokuvia ja dokumentteja. Alan vähitellen tajuta, että pakkausten suunnittelu ei vie minua yhtään lähemmäksi tätä unelmaa. Minua vaivaa suunnattomasti ajatus, että elämäni valuu parhaillaan hukkaan. Näen vaivaa päästäkseni eteenpäin, vaikken ole edes kääntynyt oikeaan suuntaan.
Jos ryhdyn opiskelemaan täällä, kaikki rahamme menevät vuoden tutkintoon ja elämiseen. Koska Samilla ei vielä ole edes työpaikkaa, ajattelin ensin osallistua vaikka viikon kurssille. Seuraava olisi heinäkuussa. No, nyt täytyy laittaa aamupalaa ja lähteä töihin. Ehkä tänään kertovat, haluavatko minun jatkavan hommia ensi viikolla.
7.3.06
3.3.06
Se on täytetty!
Ylevästä otsikosta huolimatta kysymys on Census2006 lomakkeesta. Tai oikeastaan kolmesta lomakkeesta. Täällä on jo viikkotolkulla pyörinyt tv-kampanja, jossa ystävällisesti patistetaan ihmisiä yhteistyöhön paikallisen tilastokeskuksen kanssa: "We're going to grow, so we need to know". Mutta vasta kun ovelle koputettiin, aloin ymmärtää miten massiivisesta tiedonkeruuoperaatiosta on kyse. Vaikka emme ole Uuden-Seelannin kansalaisia, laki velvoittaa meidät täyttämään kolme kyselylomaketta - kaksi henkilökohtaista ja yhden yhteistaloutta koskevan. Kokemukseni mukaan Suomessa ei edes pankkilainaa varten tarvitse tehdä yhtä pikkutarkkaa selvitystä.
Eipä siitä mihinkään olisi voinut paeta, kun lomakkeet oikein tuodaan ovelle asti. Jos niitä ei käy täyttämässä netissä (kuten ehätin tekemään), paperit tullaan henkilökohtaisesti keräämään pois parin viikon päästä. Lomakkeessa on myös kohta, jossa voi ilmiantaa kämppäkaverin tai puolison, joka ei aio täyttää omaa lomakettaan. Tämä kaikki kuulostaa äkkiseltään isonveljen valvonnalta, eikä tietysti kaukana olekaan. Mutta kun kävelee ruuhka-aikaan Queen Streetillä ja näkee aasialaisten maahanmuuttajien valtavan invaasion (tähän verrattuna Suomessa ei tapahdu kuin vähäistä MAASTAmuuttoa), voi hyvin ymmärtää miksi ihmisistä täytyy pitää vähän lukua. Huhu kertoo, että tänne tullaan Kiinasta vartavasten synnyttämään. Vauvan kansalaisuuden turvin koko suku voikin sitten anoa oleskelulupaa ja asettua taloksi. (Huom! Minulla ei ole mitään kiinalaisia ja heidän herttaista kuminauhakieltään vastaan. Mielestäni kiinalaiset naiset ovat keskimääräistä kauniimpia, miehet lyhenläntiä ja mitättömän näköisiä).
Tänään on satanut vettä koko päivän. Kampaukseni meni pilalle jo aamuvarhaisella, kun en hoksannut ottaa sateenvarjoa. Töissä oli hiljaista. Muffinssiaamiainen oli tällä kertaa pannukakkuja ja hedelmiä. Niille jotka eivät tiedä, voin vielä kertoa että Bomfunk MCs (tai miten se nyt kirjoitetaan) esiintyy huomenna tuossa viereisellä kadulla. Ei olla menossa kun ei kiinnosta, mutta sunnuntaina bändi tulee ilmeisesti käymään Suomen messustandilla paikallisilla kulttuurifestareilla. Ystävämme Mari on jo pullottanut 25 litraa simaa kyseisiä festareita varten, joten täytyyhän se päästä näkemään. Tiedossa on myös pesäpalloa, lihapullia ja sauna.
Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa, etten ole ikinä pitänyt erityisesti pesäpallosta. Muistan hyvin nöyryyttävät huutojaot ja vesisateessa uivan hiekkakentän. Osa koulun oppilaista pelasi puoliammattimaisesti jossain paikallisessa seurassa ja otti joka pelin kuolemantosissaan. Liikuntatunneilla nyt ei muutenkaan hauskaa pidetty, mutta pesis tihkusateessa oli kyllä pahimmasta päästä. Onneksi aikuisena voi mennä siistille kuntosalille vispaamaan monitoimihärvelillä, eikä kukaan karju silmät kiiluen VÄÄRÄ!
Eipä siitä mihinkään olisi voinut paeta, kun lomakkeet oikein tuodaan ovelle asti. Jos niitä ei käy täyttämässä netissä (kuten ehätin tekemään), paperit tullaan henkilökohtaisesti keräämään pois parin viikon päästä. Lomakkeessa on myös kohta, jossa voi ilmiantaa kämppäkaverin tai puolison, joka ei aio täyttää omaa lomakettaan. Tämä kaikki kuulostaa äkkiseltään isonveljen valvonnalta, eikä tietysti kaukana olekaan. Mutta kun kävelee ruuhka-aikaan Queen Streetillä ja näkee aasialaisten maahanmuuttajien valtavan invaasion (tähän verrattuna Suomessa ei tapahdu kuin vähäistä MAASTAmuuttoa), voi hyvin ymmärtää miksi ihmisistä täytyy pitää vähän lukua. Huhu kertoo, että tänne tullaan Kiinasta vartavasten synnyttämään. Vauvan kansalaisuuden turvin koko suku voikin sitten anoa oleskelulupaa ja asettua taloksi. (Huom! Minulla ei ole mitään kiinalaisia ja heidän herttaista kuminauhakieltään vastaan. Mielestäni kiinalaiset naiset ovat keskimääräistä kauniimpia, miehet lyhenläntiä ja mitättömän näköisiä).
Tänään on satanut vettä koko päivän. Kampaukseni meni pilalle jo aamuvarhaisella, kun en hoksannut ottaa sateenvarjoa. Töissä oli hiljaista. Muffinssiaamiainen oli tällä kertaa pannukakkuja ja hedelmiä. Niille jotka eivät tiedä, voin vielä kertoa että Bomfunk MCs (tai miten se nyt kirjoitetaan) esiintyy huomenna tuossa viereisellä kadulla. Ei olla menossa kun ei kiinnosta, mutta sunnuntaina bändi tulee ilmeisesti käymään Suomen messustandilla paikallisilla kulttuurifestareilla. Ystävämme Mari on jo pullottanut 25 litraa simaa kyseisiä festareita varten, joten täytyyhän se päästä näkemään. Tiedossa on myös pesäpalloa, lihapullia ja sauna.
Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa, etten ole ikinä pitänyt erityisesti pesäpallosta. Muistan hyvin nöyryyttävät huutojaot ja vesisateessa uivan hiekkakentän. Osa koulun oppilaista pelasi puoliammattimaisesti jossain paikallisessa seurassa ja otti joka pelin kuolemantosissaan. Liikuntatunneilla nyt ei muutenkaan hauskaa pidetty, mutta pesis tihkusateessa oli kyllä pahimmasta päästä. Onneksi aikuisena voi mennä siistille kuntosalille vispaamaan monitoimihärvelillä, eikä kukaan karju silmät kiiluen VÄÄRÄ!
2.3.06
Historian oppitunti
Kävin Blogilistalla katsomassa, lukeeko kukaan blogiani. ja voi! Minulla on 17 tilaajaa! Koska olen epäsosiaalinen ja epäsuosittu työnarkkari voin sanoa suoralta kädeltä, ettei minulla ole seitsemäätoista ystävää. Vaikka laskisin kaikki kevyemmätkin tuttavuudet ja muutaman sukulaisen niin ei silti ole. Minulla on siis ulkopuolisia tilaajia. Tervehdys teille! Ja koska ulkopuoliset eivät välttämättä tiedä tähän päivään johtaneista vaiheista, tässä elämäni käännekohdat:
1. Opin itsekseni lukemaan viisivuotiaana. Isäni on harmissaan, että lapsuus loppuu liian aikaisin.
2. Ekaluokalla biologiankirjani jää vahingossa kotiin. En voi kuvitellakaan meneväni tunnille ilman sitä. Järjestän kohtauksen, panikoin ja pakotan vanhempani hakemaan sen.
3. Noin kymmenvuotiaana luen kaikki Enid Blytonin kirjat. Haluan ehdottomasti papukaijan.
4. Noin kymmenvuotiaana saan kaksi nymfipapukaijaa. Ne eivät opi puhumaan.
5. 11-vuotiaana päätän ryhtyä kirjailijaksi. Kirjoitan 72-sivuisen kirjan isin Amstrad kuusnepalla. En tiedä, että pisteen jälkeen tulee välilyönti.
6. 13-vuotiaana harkitsen ensimmäisen kerran verkkareiden vaihtamista farkkuihin.
7. 14-vuotiaana seurustelen kaksi viikkoa. Jätän pojan, koska seurustelu tuntuu niin luonnottomalta. Pojasta tulee myöhemmin taikuri.
8. 15-vuotiaana kiipeän yöllä sisään oman huoneeni ikkunasta. Romahdutan samalla kirjoituspöydän ja tiputan kaktuksen lattialle.
9. 16-vuotiaana muutan pois kotoa jotta pääsisin taidelukioon. Leikkaan lehdistä reseptejä ja liimaan ne vihkoon.
10. 17-vuotiaana muokkaan näytelmäkäsikirjoituksen ja esiinnyn puputyttönä teinipojan alitajunnassa. Yleisö on hämmentynyt, mutta lavasteiden takana nauretaan joka vitsille.
11. 18-vuotiaana valvon parinkymmenen leiriläisen nuotiolla Pennsylvanian metsissä. Katson, kun diabeetikot ahtavat napansa täyteen vaahtokarkki-keksi-banaani-suklaa-mössöä.
12. 19-vuotiaana löydän miehen, joka haluaa kiertää maailman. Menemme naimisiin ulkona, tammikuussa ja sataa vettä.
13. 20-vuotiaana päätän opiskella mieluummin Vantaalla graafiseksi suunnittelijaksi kuin Torniossa kuvataiteilijaksi.
14. 21-vuotiaana olen jo tajunnut, ettei kuvataiteilijoilla ole maailmassa mitään virkaa. Pääsen kesägraafikoksi STT:lle.
15. 23-vuotiaana ostan mieheni kanssa vanhan omakotitalon maalta. Sen remontoiminen vie seuraavat kaksi vuotta.
16. 24-vuotiaana valmistun ja saan töitä mainostoimistosta. Ajan Fiat Puntolla yli 40 000 kilometriä.
17. Samoihin aikoihin alan ymmärtää, miksi maaseudulla on paljon vähemmän ihmisiä kuin kaupungissa.
18. 25-vuotiaana päätän mieheni kanssa myydä talon ja muuttaa Uuteen-Seelantiin.
(päivitetty myöhemmin...)
19. 26-vuotiaana työskentelen avustusjärjestön graafikkona ja ymmärrän, ettei edes työn merkityksellisyys riitä. En halua olla graafinen suunnittelija.
20. 27-vuotiaana opiskelen vuoden elokuva-alaa. Se vie mennessään.
21. 28-vuotiaana palaan Suomeen järjestämään 48 tunnin elokuvakilpailun kotimaassa. Saan kuulla muuttuneeni.
18. maaliskuuta 2009 täytän 29 ja minulle saa lähettää Fazerin sinistä!!!
1. Opin itsekseni lukemaan viisivuotiaana. Isäni on harmissaan, että lapsuus loppuu liian aikaisin.
2. Ekaluokalla biologiankirjani jää vahingossa kotiin. En voi kuvitellakaan meneväni tunnille ilman sitä. Järjestän kohtauksen, panikoin ja pakotan vanhempani hakemaan sen.
3. Noin kymmenvuotiaana luen kaikki Enid Blytonin kirjat. Haluan ehdottomasti papukaijan.
4. Noin kymmenvuotiaana saan kaksi nymfipapukaijaa. Ne eivät opi puhumaan.
5. 11-vuotiaana päätän ryhtyä kirjailijaksi. Kirjoitan 72-sivuisen kirjan isin Amstrad kuusnepalla. En tiedä, että pisteen jälkeen tulee välilyönti.
6. 13-vuotiaana harkitsen ensimmäisen kerran verkkareiden vaihtamista farkkuihin.
7. 14-vuotiaana seurustelen kaksi viikkoa. Jätän pojan, koska seurustelu tuntuu niin luonnottomalta. Pojasta tulee myöhemmin taikuri.
8. 15-vuotiaana kiipeän yöllä sisään oman huoneeni ikkunasta. Romahdutan samalla kirjoituspöydän ja tiputan kaktuksen lattialle.
9. 16-vuotiaana muutan pois kotoa jotta pääsisin taidelukioon. Leikkaan lehdistä reseptejä ja liimaan ne vihkoon.
10. 17-vuotiaana muokkaan näytelmäkäsikirjoituksen ja esiinnyn puputyttönä teinipojan alitajunnassa. Yleisö on hämmentynyt, mutta lavasteiden takana nauretaan joka vitsille.
11. 18-vuotiaana valvon parinkymmenen leiriläisen nuotiolla Pennsylvanian metsissä. Katson, kun diabeetikot ahtavat napansa täyteen vaahtokarkki-keksi-banaani-suklaa-mössöä.
12. 19-vuotiaana löydän miehen, joka haluaa kiertää maailman. Menemme naimisiin ulkona, tammikuussa ja sataa vettä.
13. 20-vuotiaana päätän opiskella mieluummin Vantaalla graafiseksi suunnittelijaksi kuin Torniossa kuvataiteilijaksi.
14. 21-vuotiaana olen jo tajunnut, ettei kuvataiteilijoilla ole maailmassa mitään virkaa. Pääsen kesägraafikoksi STT:lle.
15. 23-vuotiaana ostan mieheni kanssa vanhan omakotitalon maalta. Sen remontoiminen vie seuraavat kaksi vuotta.
16. 24-vuotiaana valmistun ja saan töitä mainostoimistosta. Ajan Fiat Puntolla yli 40 000 kilometriä.
17. Samoihin aikoihin alan ymmärtää, miksi maaseudulla on paljon vähemmän ihmisiä kuin kaupungissa.
18. 25-vuotiaana päätän mieheni kanssa myydä talon ja muuttaa Uuteen-Seelantiin.
(päivitetty myöhemmin...)
19. 26-vuotiaana työskentelen avustusjärjestön graafikkona ja ymmärrän, ettei edes työn merkityksellisyys riitä. En halua olla graafinen suunnittelija.
20. 27-vuotiaana opiskelen vuoden elokuva-alaa. Se vie mennessään.
21. 28-vuotiaana palaan Suomeen järjestämään 48 tunnin elokuvakilpailun kotimaassa. Saan kuulla muuttuneeni.
18. maaliskuuta 2009 täytän 29 ja minulle saa lähettää Fazerin sinistä!!!
1.3.06
Mitä ajattelen tänään
Tänä iltana tein tunnin ylitöitä ja tulin puolijuoksua kaupungin läpi raamattupiiriin. Ostin matkalla subin ja söin siinä samalla kun muut kertoivat kuulumisiaan. Ajasta on tullut taas elämäni kallein ja harvinaisin hyödyke. Se ei tunnu riittävän mihinkään. Olen kuitenkin tyytyväinen että menin. Minulla on tapana tehdä asiat joko täydellisesti tai ei ollenkaan. Tätä hienoa elämänviisautta ei kuitenkaan voi soveltaa kristittynä elämiseen. Kun ihmiset kertovat löytämistään raamatunkohdista ja ajatuksistaan, haluaisin vajota maan alle ja lakata yrittämästä. En ole ajatellut varmaan viikkoon ajatellut ainuttakaan henkevää ajatusta. Minkälainen ihminen pyörittää säälittävässä päässään vain muutamaa työhön, parisuhteeseen ja ruokaan liittyvää latteaa asiaa? Minkälainen ihminen ei lainkaan vaivaa päätään Jumalan olemuksella, elämän tarkoituksella tai edes niiden puuttumisella? Jos ei hengellisesti kuollut niin ainakin puutunut. Päätin, että tästä eteenpäin jaan aikani viisaammin. Minulle ei joka tapauksessa makseta ylityöstä. Jos nyt vaikka vartin päivässä lukisi ihan intensiivisesti. Englanninkielisen raamatun lukeminen on siitä hauskaa, että lukiessaan muistaa yhtäkkiä satunnaisia jakeita suomeksi ihan sana sanalta. En todellakaan tiennyt osaavani ulkoa minkäänkielistä raamattua.
Töissä olen piirtänyt sipsipusseja, täytekeksejä ja sen sellaista. Olen tehnyt ihan hyvää työtä ja saanut hyvää palautetta. Ensimmäisen viikon projekti esiteltiin tänään ja asiakas oli tyytyväinen. Oma designini ei varmaankaan tule valituksi, mutta ehkä osia siitä. On harvinaista, että asiakas hyväksyisi yhtään luonnosta sellaisenaan. Lopputulos on aina hybridi. Tuntuu kuitenkin, että ihmiset ovat tulleet jo vähän tutummiksi ja työt sujuvat rennommin.
Telkkarista tulee southpark. Sami kokkasi itselleen hokipurilaisen ja minua väsyttää. Parvekkeen ovi on auki, koska vieläkään ei ole kovin kylmä. Aamulla tosin tuli vilu yöpaidassa, kun ripustin koneeseen unohtuneita pyykkejä. Skytower on vaihtanut iltavalaistuksensa punaisesta sinivihreäksi. Ensi kerralla lupaan kirjoittaa jotain mielenkiintoisempaa. Ja toivottavasti voin raportoida ainakin lyhyen aikavälin raamatunlukutavoitteiden täyttyneen.
Töissä olen piirtänyt sipsipusseja, täytekeksejä ja sen sellaista. Olen tehnyt ihan hyvää työtä ja saanut hyvää palautetta. Ensimmäisen viikon projekti esiteltiin tänään ja asiakas oli tyytyväinen. Oma designini ei varmaankaan tule valituksi, mutta ehkä osia siitä. On harvinaista, että asiakas hyväksyisi yhtään luonnosta sellaisenaan. Lopputulos on aina hybridi. Tuntuu kuitenkin, että ihmiset ovat tulleet jo vähän tutummiksi ja työt sujuvat rennommin.
Telkkarista tulee southpark. Sami kokkasi itselleen hokipurilaisen ja minua väsyttää. Parvekkeen ovi on auki, koska vieläkään ei ole kovin kylmä. Aamulla tosin tuli vilu yöpaidassa, kun ripustin koneeseen unohtuneita pyykkejä. Skytower on vaihtanut iltavalaistuksensa punaisesta sinivihreäksi. Ensi kerralla lupaan kirjoittaa jotain mielenkiintoisempaa. Ja toivottavasti voin raportoida ainakin lyhyen aikavälin raamatunlukutavoitteiden täyttyneen.
Subscribe to:
Posts
(
Atom
)