Sami täytti perjantaina 30. Me juhlittiin sitä italialaisessa ravintolassa neljän kaverin kanssa, joista kaksi olin saanut varta vasten kutsuttua. Huterista valmisteluista huolimatta (tai ehkä niistä johtuen) ilta oli mukava. Samikin tyytyväinen, vaikken kurotellut lähellekään Samin järjestämien synttäreiden tasoa. Ei se kuulemma odota minulta mitään erityistä - paino sanalla minulta. Kävi kuitenkin niin, että pöytäseurue sattui puhumaan koko illan matkustamisesta. Minuun iski reissukuume ja kun maanantaikin oli vapaata, houkuttelin Samin viikonloppumatkalle.
Sunnuntaina saimme vuokrattua halvan nissanin, viittasimme kintaalla hotellivarauksille ynnä muille nyhveröiden valmisteluille ja lähdimme ajelemaan kohti etelää. Ensimmäinen etappi oli Hamiltonin keskustan juustokakkukauppa, jonka kahvilaan Sami olisi voinut jäädä pariksi päiväksi. Kun pääsimme Rotoruan rikinkatkuiseen kylpyläkaupunkiin, oli jo pimeä. Etsimme parhaan kylpylän ja ostimme liput aikuisten puolelle. Siellä sai lillua ulkona tähtitaivaan alla 42-asteisessa vedessä ja haistella ympärilleen. Kaupunki haisee kananmunapierulle 24 tuntia vuorokaudessa. Paikalliset ovat kuulemma tottuneet maankuoren ilmavaivoihin. Miltäköhän neutraalimpi ulkoilma haisee, jos on totutellut alituiseen pierunhajuun?
Majotuimme mukavassa hotellissa ja jatkoimme aamulla matkaa vielä etelämmäksi Lake Taupolle. Matkalla pysähdyimme kurkistamaan kiehuvaan mutalammikkoon, joita alueella on monta. Tällä saarella on kiusallisen tietoinen maankuoren alla kiehuvasta laavasta. Sami halusi nähdä LOTR Mount Doomin, eli TSH:n Tuomiovuoren. Kuvauspaikkana toimineen vuoren oikea nimi oli jokin maorinkielinen viritys, jota en muista. Yritimme päästä lähemmäksi vuorta kävelemällä retkeilyreittiä. Maasto nousi tasaisesti, mutta vuorta ei näkynyt kasvillisuuden seasta. Muuten metsä oli kyllä satumainen, samanlaista viidakkoa kuin King Kongissa. Linnut pitivät ihmellistä ääntä ja kosken vesi oli aivan kirkasta. Jossain vaiheessa käännyimme takaisin, kun korviani paleli niin kovasti. Kesän vihreys ja talven kylmyys on outo yhdistelmä.
Halusin todistaa tehneeni tämän reissun ja otin kuvia itsestäni eri näköalapaikoilla. Samista se oli noloa. Kun kuvaan itseäni, kuvissa on aina jotain puutarhatonttumaista. Niin kuin Amelie-leffassa. Ehkä rupean lähettämään näitä räpsyjä postikortteina kotisuomeen.
Sami täytti perjantaina 30. Me juhlittiin sitä italialaisessa ravintolassa neljän kaverin kanssa, joista kaksi olin saanut varta vasten kutsuttua. Huterista valmisteluista huolimatta (tai ehkä niistä johtuen) ilta oli mukava. Samikin tyytyväinen, vaikken kurotellut lähellekään Samin järjestämien synttäreiden tasoa. Ei se kuulemma odota minulta mitään erityistä - paino sanalla minulta. Kävi kuitenkin niin, että pöytäseurue sattui puhumaan koko illan matkustamisesta. Minuun iski reissukuume ja kun maanantaikin oli vapaata, houkuttelin Samin viikonloppumatkalle.
Sunnuntaina saimme vuokrattua halvan nissanin, viittasimme kintaalla hotellivarauksille ynnä muille nyhveröiden valmisteluille ja lähdimme ajelemaan kohti etelää. Ensimmäinen etappi oli Hamiltonin keskustan juustokakkukauppa, jonka kahvilaan Sami olisi voinut jäädä pariksi päiväksi. Kun pääsimme Rotoruan rikinkatkuiseen kylpyläkaupunkiin, oli jo pimeä. Etsimme parhaan kylpylän ja ostimme liput aikuisten puolelle. Siellä sai lillua ulkona tähtitaivaan alla 42-asteisessa vedessä ja haistella ympärilleen. Kaupunki haisee kananmunapierulle 24 tuntia vuorokaudessa. Paikalliset ovat kuulemma tottuneet maankuoren ilmavaivoihin. Miltäköhän neutraalimpi ulkoilma haisee, jos on totutellut alituiseen pierunhajuun?
Majotuimme mukavassa hotellissa ja jatkoimme aamulla matkaa vielä etelämmäksi Lake Taupolle. Matkalla pysähdyimme kurkistamaan kiehuvaan mutalammikkoon, joita alueella on monta. Tällä saarella on kiusallisen tietoinen maankuoren alla kiehuvasta laavasta. Sami halusi nähdä LOTR Mount Doomin, eli TSH:n Tuomiovuoren. Kuvauspaikkana toimineen vuoren oikea nimi oli jokin maorinkielinen viritys, jota en muista. Yritimme päästä lähemmäksi vuorta kävelemällä retkeilyreittiä. Maasto nousi tasaisesti, mutta vuorta ei näkynyt kasvillisuuden seasta. Muuten metsä oli kyllä satumainen, samanlaista viidakkoa kuin King Kongissa. Linnut pitivät ihmellistä ääntä ja kosken vesi oli aivan kirkasta. Jossain vaiheessa käännyimme takaisin, kun korviani paleli niin kovasti. Kesän vihreys ja talven kylmyys on outo yhdistelmä.
Halusin todistaa tehneeni tämän reissun ja otin kuvia itsestäni eri näköalapaikoilla. Samista se oli noloa. Kun kuvaan itseäni, kuvissa on aina jotain puutarhatonttumaista. Niin kuin Amelie-leffassa. Ehkä rupean lähettämään näitä räpsyjä postikortteina kotisuomeen.
Upeita kuvia. Enni, olet hyvinvoivan näköinen!
ReplyDeleteEn ole lihonut, se on vaan tuo pään asento :)
ReplyDelete