Privilege of youth

Viikon kestävä tutustumiskurssi elokuvantekoon alkaa olla loppupuolella. Enimmäkseen on tuntunut siltä kuin olisi palannut lukioon tai muinoisille lastenleireille. Suurin osa osallistujista on kirkasotsaisia 17-19 -vuotiaita, joille iskä on maksanut kurssimaksun ja kivan auton jolla pääsee paikan päälle. Nuoret sitten harjoittelevat elokuvantekoa viikon verran ja miettivät, lähtisikö sitä ihan kunnolla opiskelemaan ylppäreiden jälkeen. Ensimmäiset pari päivää uiskentelin teinien seassa kuin kala vedessä. Minähän näytän edelleen raikkaalta ja reippaalta lukiolaiselta. Jossain vaiheessa todellinen ikäni ja juureva elämänkokemukseni kuitenkin paljastui ja olen saanut liudan nuoria ihailijoita. Olen myös tutustunut hyvin sulkeutuneen oloiseen 23-vuotiaaseen matemaatikkonaiseen, joka haluaa kouluttautua elokuva-alalle kunhan on saanut väitöskirjansa valmiiksi (!).

Filmijuttujen kanssa puuhastelu on ollut mukavaa. Kävimme maanantaina tekemässä katuhaastatteluita, tiistaina harjoittelimme esiintymistä kameran edessä ja tänään editoimme maanantain haastattelut. Kameralle puhuminen ei ole helppoa. Tuijottaa herkeämättä mustaa lasisilmää ja kuvitella puhuvansa hyvälle ystävälle. Useimmille iskee tarve nostaa joka lauseen viimeinen sana oktaavia korkeammaksi ja yskäillä luonnottomasti. Sydämeni hakkasi niin kovaa että pää tuntui tutisevan, mutta jostain syystä huomasin pystyväni siihen. Ehkä vaivuin transsiin tai keskittymiseni sai ajan hidastumaan, mutta huomasin puhuvani rauhallisella ja luonnollisella äänellä. Tunsin puhuvani mustasilmäiselle ystävälle. Harjoituksen tarkoituksena oli samalla kertoa itsestään, kunnes ohjaaja katkaisi vuodatuksen näyttämällä merkkiä. Puhuin ja puhuin. Kerroin elämästäni ja matkastani Uuteen-Seelantiin. Mietin, puuttuuko minulta jokin normaali suojelumekanismi, joka estää ihmisiä lörpöttämästä koko elämäänsä tv-kameran edessä. Mietin, miksi minun on niin helppo olla avoin. Onko sekin vain harjoiteltu tapa kohdata maailma, tarkoituksena hämmentää ihmiset riisumaan oma suojakerroksensa. Lopulta ohjaaja huusi thank you. Teinien "My name's David and I've always been passionate about film" -esittelyt kestivät keskimäärin minuutin ja minua nauratti oma esiintymiseni.

Tiistaina sain tietää, että minun täytyy hakea oleskeuluvan lisäksi nopeasti väliaikaista työlupaa, että voin jatkaa työntekoa tämän kuukauden jälkeen. Ähräsin vielä yhden hakemuksen valmiiksi liitteineen ja pällisköine passikuvineen. Perjantaina olen päättänyt postittaa viiden sentin paksuuteen paisuneen nivaskan ja rukoilla parasta. Please do the same!