Illat ovat sitten tympeitä kun on itsekseen. Jos haluaa nähdä ihmisiä, pitäisi jaksaa soitella ympäriinsä ja laittaa kengät jalkaan ja poistua asunnosta. Just kun on saanut sisälämpötilan mukavasti yli 20 asteen. Kun on käynyt kuntosalilla ja laittanut ruokaa, syönyt ja vetänyt yöpuvun päälle. Kun on niin myöhä, ettei enää viitsi ryhtyä mihinkään, mutta niin aikaista ettei vielä nukuta. Lukea voisi, mutta jostain syystä tympäisee englanninkielinen kirjallisuus (muutakaan nyt ei ole), kun siinä ei ole samanlaisia sävyjä kuin äidinkielessä.
Kahdessa ja puolessa kuukaudessa ei ehdi luoda itselleen tiivistä sinkkuverkostoa jokapäiväiseksi tueksi (onko sinkuilla ylipäätään sellaista?). Kahdessa ja puolessa kuukaudessa ehtii juuri pitkästyä.
Tänään vein töihin itse leipomiani ruisleipäsiä. Yritin viikon verran tehdä sitä taikinajuurta, mutta ei se ikinä kuohunut joten lisäsin hiivaa ja paistoin leivänlätyt sunnuntaina. Ajattelin, että kukaan ei uskaltaisi niitä maistaa mutta otin kuitenkin mukaan. Oli Rachelin läksiäiset ja pöytä notkui kakkuja ja kakkuja (kun ei täällä ole pullaa). Mutta 20 minuutissa kaikki ruisleivät oli syöty ja seniorit olivat löytäneet myös keittiöön jättämäni pari ylimääräistä, jotka ajattelin omiksi eväiksi. Kakusta oli puolet jäljellä vielä iltapäivälläkin. Onneksi jätin muutaman palan kotiin itselleni. Ei oikeastaan haittaa yhtään, ettei se ollut kovin hapanta. Ruis on hyvää.
No comments :
Post a Comment