Viimeisimpiä edesottamuksia

Tapahtui edellisessä jaksossa: Opiskelin viikon elokuva-alaa ja innostuin siitä lisää. Lähetin oleskelulupahakemukset ja väliaikaisen työluvan hakemukset kaikkine liitteineen ja lippulappuineen. Ryhdyin laskemaan päiviä siihen, kunnes nykyinen työlupani umpeutuu ja joudun lopettamaan työnteon (tai mikä todennäköisempää, ryhtymään vapaaehtoiseksi). Vietin hiljaisen viikonlopun, kävelin kaukaisempaan markettiin ostamaan ruisjauhoja ja lupasin taas itselleni liikkua enemmän seuraavalla viikolla.

Tällä viikolla olen heilunut kuin heinämies. Tiistai-iltana juoksin jumpasta suoraan kirkolle pyörittelemään 500 lihapullaa köyhille perheille, keskiviikkona leivoin karjalanpiirakoita ja tänään tein töitä seitsemään asti illalla vain istuakseni sen jälkeen bussipysäkillä 25 minuuttia ja bussissa toisen mokoman. En muista mitä tein maanantaina - varmaan pesin pyykkiä kun se kerran roikkuu tuossa telineessä. Korealainen ystäväni Hisu (oikeesti Heesook) piti minulle seuraa kun tein karjalanpiirakoita. Hisun kielitaito ei ole mikään raudanluja, joten kommunikaatiomme perustuu lähinnä saman sukupolven kulttuurista riippumattomaan kollektiiviseen kokemuskenttään (täyttä harhaa). Piirakoista tuli ihan hyviä, vaikka en laittanut puuroon tarpeeksi suolaa. Vein lihomisen pelossa kaikki ylimääräiset tänään työpaikalle. Becs kaatoi valkeana nauhana suolaa päälle ja kehui hyväksi.

Tänään vaikutti siltä, että oleskelulupahakemus on nytkähtänyt eteenpäin. Aamupäivällä alakerran tytöt kertoivat, että joku oli soitellut Immigration-virastosta ja kysellyt työsuhteestani. Iltapäivällä sama ihminen soitti vielä minulle, ja pyysi toimittamaan lisätietoja sisaruksista. Sanoi että mitä nopeammin toimin, sitä pikemmin saadaan hakemus käsiteltyä. No, minä vedin henkeä ja kaivoin sukulaisten numerot esiin toiselta sim-kortilta. Herätin anopin aamukuudelta kesämökillä. Se juoksi suoraan sängystä alasti pihalle kun ei ollut kenttää. En tiedä, miksi edes harkitsin soittavani Samille, joka ei muista edes kummipoikansa syntymäpäivää. Anoppi kun osaa lastensa syntymäajat, puolisot ja toiset nimet unissaankin, ja lisäksi tietysti rajattoman määrän oheistarinoita ja kuulumisia. Mutta päästin appivanhukset takaisin nukkumaan ja lähetin pyydetyn word-dokkarin intialaiselle maahanmuuttovirkailijalle.

Kun olen ruisjauhon makuun päässyt, päätin tehdä myös ruisleipää. Aloitin tiistaina kuusi päivää kestävän bakteerinkasvatuksen, jonka seurauksena en tarvitse hiivaa taikinajuuren avuksi. Tänään jauhokimppu tuoksahti jo kirpeän happamalle (aika perverssi haju itse asiassa), kuten ohjeen mukaan kuuluikin, ja laitoin sen jääkaappiin. Huomenna siihen saisi sitten sekoittaa piimää, en vain ole vielä keksinyt millä sen korvaisin. Ehkä joku muukin hapanmaitotuote käy?

Huomenna tapaan serkun kaverin siskon ja pääsen puhumaan suomea! Uuden-Seelannin näkökulmasta serkun kaverin sisko on käytännössä samaa perhettä, Suomessa ei varmaan oltaisi koskaan tavattu. Tervetuloa Aucklandiin joka tapauksessa! Uuden-Seelannin näkökulmasta kaikki suomalaiset myös näyttävät sisaruksilta tai muuten olevan samaa perhettä (aina kun valokuvia näyttää niin sanovat samaa). Kuinkahan ämpäripäistä kansaa me muuten oikeasti ollaan? Onko ihan tervettä, ettei koko suvussa ole kuin suomalaisia niin pitkälle kuin historiaa jaksaa kaivella... On ikäänkuin puhdasverisiä geenivirheitä.