REDRUM

Leppoisan sairaspäivän jälkeen palasin perjantaina työpaikalle niiskuttamaan. Suureksi yllätyksekseni flunssa ei ollut ollenkaan niin paha kuin pelkäsin. Tänään sen selkä on taittunut, luulen. Ehkä on sittenkin viisasta jäädä kotiin heti kun nenä alkaa vuotaa. Yleensä huhkin töissä ainakin päivän kaksi ja flunssa muuttuu pahemmaksi (sehän rimmaa).

Selkärangattoman oloinen esimieheni oli ilmeisesti miettinyt uutta istumajärjestystä pari päivää. Puolilta päivin istuimme keskustelemaan joulukampanjasta. Hän rykäisi, katsoi tiiviisti jotain kohtaa vastaisella seinällä ja sanoi: "About the new office plan... I think you should move to the empty room. This room is very echoey, it doesn't work as I thought. And you're clearly unhappy." Joskus on siis hyvä olla "clearly unhappy" sen sijaan, että hymyilisi väkihymyä ja näyttelisi hyvin sopeutuvaista. Olen aivan varma, että kuka tahansa uusista avotoimiston asukkaista olisi mieluummin muuttanut tyhjään huoneeseen.

Mielialani nousi kattoon, hypin tasajalkaa ja kannoin tavarani uuteen huoneeseen alle kymmenessä minuutissa. Rachel tuli hakemaan minut lounaalle valtavan 9-kuukautisen mahansa kanssa (T-paidassa, jossa luki Mind the bump). Lounastimme kauniissa puutarhakeskuksessa ja ostin kaksi hienoa, raidallista kasvia uuteen toimistooni. Parasta suljettavan oven lisäksi on ehkä yksi paloautonpunainen seinä, jota vasten pistin työpöytäni. Kun olin saanut kasvini ja tavarani järjestykseen, raahasin työkavereita yksi kerrallaan katsomaan ihanaa toimistoani ja messusin loppupäivän siitä, miten onnellinen olenkaan! Tunnelma silmin nähden keveni ja säikyimmätkin uskalsivat taas puhua minulle kun musta pilvi oli väistynyt pääni päältä.

Luulen, että uusi työhuoneeni (redrum) on toimitusjohtajan tekosia. Hän ilmaantui aamulla työpöytäni eteen ja kysyi, milloin aviomieheni palaa Suomesta. "Keskiviikkona? Ota ainakin kaksi päivää vapaata!" Minä siihen, että tottakai, jos vaan raaskin kun otin jo yhden palkattoman sairapäivän. Mutta Steve ilmoitti järjestävänsä asian, no worries. Yksi vapaapäivä ei kuulemma mitenkään riitä kuulumisten vaihtoon.

Eli nyt minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni oma työhuone (isokin vielä) ja saan kaksi päivää palkallista vapaata ihan vaan mieheni kanssa hengaamiseen. En ole kovettanut nahkaani, enkä oppinut pitämään itseäni aisoissa. Ehkä kuljen ihan väärällä asenteella, ehkä minun pitäisi oppia olemaan kuin kaikki muutkin. Mutta juuri nyt en välitä edes yrittää :)