Sisuskalut sekaisin

Olen ollut jo kaksi päivää poissa koulusta. Maanantaina alkoivat omituiset mahavaivat. Joka kerta kun söin jotain, mahaa alkoi polttaa kamalasti. Tiistai-iltana tärisin kylmissäni kahden peiton alla ja pelkäsin nielaista palastakaan ettei suusta nousisi lieskat. Ei ole kuumemittaria, mutta Sami väitti että otsani oli lämmin. Keskiviikkona jätin siis menemättä kouluun. Olisin ollut stylist-vuorossa, joka käytännössä tarkoittaa aina samaa samojen ihmisten meikkaamista, kun meikkaajia ei ole koskaan tarpeeksi. Tänään jätin toisen meikkausvuoron väliin. Vähän hävettää kun olen yleensä niin tunnollinen. Tiistai-iltana harkitsin lääkärillä käymistä ja googletin vaivojani kahdella kielellä. Tulin siihen tulokseen, että minulla on viruspohjainen gastritis - vatsaflunssa, johon lääkäri suuressa viisaudessaan voisi määrätä lepoa ja nesteiden nauttimista. Lääkärin sana olisi ehkä painanut enemmän kuin omani, koska en ole pysytellyt aivan sängyn pohjalla päivääkään.

Lääkärillä käyminen olisikin ollut hankalampi juttu. Koska en ole vielä hakenut paikallista 'kela-korttia' (community service card), en saa opiskelija-alennusta vakituisesta lääkärikeskuksestani. Kortin hakeminen taas on vaivalloista - täytyy lähettää seitsemänsivuinen lomake, passit ja muita dokumentteja Wellingtoniin. Lomakkeesta pitäisi ilmetä viime vuoden tulot ja se, että olemme riittävän köyhiä alennuskortin haltijoiksi. Täytin paperit ja jätin ne tuohon pöydälle pyörimään. Kysyin asiaa koululta ja selvisi, että saisin alennushinnat automaattisesti toisesta lääkärikeskuksessa, jonka kanssa heillä on sopimus. Soitin sinne, mutta en saanut aikaa. Myöhemmin tajusin, että jos siirrän kirjani toiseen lääkärikeskukseen, en saa koskaan pattia poistatettua käsivarrestani. Ensimmäinen poistokerta jätti aivan samankokoisen patin ja lupasivat yrittää uudestaan ilmaiseksi. Kunhan vain saisin ajan varattua. Että on hankalaa.

Tänään mahaan ei sattunut enää kuin hetkittäin ruokailun jälkeen. Onneksi kuukautiset alkoivat, että saattoi sitten sattua yhtä aikaa joka puolelle. Miten sitä osaisi elää ilman kipua? Eihän elämässä olisi mitään sisältöä! Vaikka olen vanha ja raihnainen, yritin koko päivän keksiä ideoita ja lopulta ryhdyin kirjoittamaan yhtä seuraavan kauden käsikirjoituksista. Tänään sain sähköpostilla myös listat käytössä olevista näyttelijöistä. Näyttelijäpuolen ihmiset olivat ilmeisesti käyneet vähiin, kun puolet näyttelijöistä oli meidän FTV:n harrastelijoita. Löysin oman nimeni kahteen kertaan. En saisi sanoa tätä, mutta näytteleminen on hauskaa ja helppoa verrattuna ohjaamiseen (ei kun se on prosessi, raastava prosessi!!!) Vaikeinta on puhua englantia täysin sujuvasti ja muistaa pitkät rimpsut vuorosanoja. Eläytyminen on psyykkisesti raskasta, mutta kun siihen kerran heittäytyy niin sillähän pääsee. Eipäs... ylivoimaisesti vaikeinta on näytellä huonon käsikirjoituksen pohjalta. Tuntuu pahalta sanoa vuorosanoja, jotka ovat ilmeisiä, typeriä ja tarpeettomia. Ja niitähän opiskelijaprojekteissa riittää.

Mietin tänään, miksi ystävystyn koulussa helpommin poikien kuin tyttöjen kanssa (vai pitäisikö niitä kutsua miehiksi ja naisiksi?). Jezin teorian mukaan vaikutan välillä vähän kylmältä, koska olen kylmästä maasta. Niinpä tietysti, joten naiset kavahtavat kylmyyttäni ja pitävät etäisyyttä. Luulen, että suurin syy on lopulta tarjonnassa. Naispuoliset ovat vähemmistöä, ei ole mistä valita. 18-vuotiaat elävät niin omassa maailmassaan, puhuvat oudoista bändeistä, muodista ja huumeista. Onneksi on Petrina ja pari muuta vanhempaa minun lisäksi.

Tänä viikonloppuna sisko valmistuu maisteriksi. Nyt olen virallisesti perheeni huonoiten koulutettu jäsen. Luuseri, joka ei ole käynyt yliopistolla kuin kahvilla ja vessassa :) Mahtavat onnittelut siskolle!