Kauniita nuoria miehiä

Ei ollut opiskelu tällaista kun viimeksi sitä harrastin. Perjantaina opettelimme maskeerauksen perusteita. Vielä ei päästy hygieniaa ja siihen liittyviä varotoimia pitemmälle. Käytiin läpi ammattimaisen työskentelyn lähtökohdat, miten niinkin intiimissä tilanteessa kuin vieraan ihmisen naamaa laittaessa voittaa luottamuksen. Sitten harjoiteltiin. Pestävänä oleminen oli huomattavasti hankalampaa kuin toisen kasvojen putsaus. En taaskaan saanut tyttöparia (tyttöjä on vähemmän, jopa maskeeraustunnilla) ja haparoiva nuorimies sohi naamaani pyyhkeellä ja pumpulipuikoilla. Sitten se kutsui kaverinsa katsomaan lopputulosta ja yhdessä nojautuivat tuuman päähän poskestani kiistelemään, onko siinä vielä ripsivärin jäänteitä vai ei. Onneksi molemmilla oli kauniit ruskeat silmät. Tällä alalla oppii tiivistämään fyysistä reviiriään. Halvempaa se näin on kuin muuttamalla Tokioon.

Lauantai meni aamusta iltaan kouluhommissa. Ajoin aamukymmeneksi luokkakaverin kämpälle, jossa rakennettiin kuvauspaikan pienoismallia Art Department -kotitehtävää varten. Saavuin paikalle kuin täti moonika raahaten paria muovikassillista ja koria täynnä askartelutavaraa. Huolettomat pojannassikat toivat mukanaan pari lyijykynää per nenä. Onneksi yhdellä pojista on kylttejä työkseen painava isä ja saatiin sitä kautta varsinaiset pohjamateriaalit. En muista rakentaneeni pienoismalleja sitten lapsuuden legotalojen. Parvekkeella tuli kuuma ja sirkat huusivat kuin pienet leikkuupuimurit. Ryhmän kaksi muuta naistapuolista jäsentä eivät päässeet paikalle (toisella oli menoa, toinen on nelikymppinen alkoholisti), joten minä pistin pojat töihin. Paikka oli kuin joulupukin paja. Tontut tulivat vuorotellen kysymään, onko tämä hyvä ja onko tämä väri jees. Ne maalasivat rintsikoiden irrotettavista täytteistä kauniita koristetyynyjä. Nauroin, kun eihän pojat tietysti tienneet, mistä pikku suikulatyynyt ovat kotoisin. Tunsin itseni nelikymppiseksi. Onneksi en ole alkoholisoitunut.

Kauniiden nuorten miesten lisäksi kurssilla on kyllä muutama mukava nainenkin. Torstaina olen menossa naisten kanssa johonkin tilaisuuteen, jossa näytetään naisten ohjaamia lyhytfilmejä ja verkostoidutaan alan naisten kanssa. Jossain vaiheessa olen luvannut järjestää myös suomalaisen elokuvaillan, todennäköisesti ihan naisten kesken. Haluaisin näyttää Kivenpyörittäjän kylän, mutta kuulin ettei sitä ole saatavilla englanninkielisellä tekstityksellä (korjatkaa jos olen väärässä!). No, kyllä Kaurismäkikin hätätilanteessa käy, vaikka ärsyttää selitellä että 'Ei, Suomi ei ole pysähtynyt 70-luvulle, se on vaan tän ohjaajan näkemys'. Nousukausi pitäisi myös saada jostain...