4.5.06

Viisi parasta

Tänään oli ihan kiva päivä. Tässä viisi hyvää syytä:
1. Tukka ei näyttänyt ollenkaan pahalta vaikka jätin sen pesemättä, kun aamulla väsytti.
2. Sain tehtyä mukavasti töitä ja hyvää, rehellistä palautetta.
3. Naapuri hukkasi avaimensa ja hengasi meillä. Oli kiva jutella.
4. Käytin muutamaa englanninkielen sanaa, joita en edes tiennyt osaavani.
5. Sami teki sellaisia kanavartaita, että sukat pyöri jaloissa.

Haastan teidät kaikki jakamaan päivänne parhaat palat, viisi kohokohtaa. Siksi, että onnellinen elämä muodostuu mitättömistä asioista ja koska kukaan ei jaksa lukea pitkiä lätinöitä. Tämä meemi ei ole mistään kopioitu, mutta joku on takuulla keksinyt saman jo vuonna hiiri ja henkselit. Kaikki kunnia tuolle pionäärille.

7 comments :

  1. - Opinnäytetyön seminaari oli ja meni ihan hyvin

    - Junassa ravintolavaunussa ulos katsellessa yksi pilvi näytti ihan hassulta lohikärmeksen päältä millä oli siivet (?) hymyilin koko matkan muutenkin koska oli hyvä olo.

    - Koululla kaunis vaihto-oppilas tyttönen hymyili minulle maailman kauneinta hymyä KAKSI kertaa ohi kävellessään

    - Juhlin työn päättymistä hyvän kaverini kanssa läheisessä baarissa missä tuli ensin korvia särkevää eksperimentaalista surinaa ja sitten hyvää musaa :)

    - Tänään myös näin koululla tyttöä jonka olen ristinyt Maailman Ihanimmaksi Tytöksi.

    - Sain paljon halauksia ja onnitteluja!

    tämän kirjoitti Sami! Piä hauskaa Enniseni! :)

    ReplyDelete
  2. Nappasin meemin omaan blogiini. :)

    ReplyDelete
  3. Vai olet sinä lopulta valmistunut! Valtaisat onnittelut myös valtameren takaa ja iso halaus!!!

    ReplyDelete
  4. Sea: Kiva että kelpasi. Tarkoitus ei varsinaisesti ollut aloittaa loputonta nettikiertistä, mutta haitanneeko tuo... Hauska nähdä tuo lause "tämä meemi ei ole mistään kopioitu" kopioituna eri sivuille :D

    ReplyDelete
  5. juups tai 16.6 on virallinen valmistumispäivä vasta että en mie ihan vielä :)

    mulla on outo olo kun ei tarvitse tehä enää mitään.. lähen elokuviin illalla enkä koe huonoa omatuntoa asiasta! uskomatonta!

    ReplyDelete
  6. otin haasteen vastaan, vaikka ei tullut hirveen erikoisia iloja. kävin blogissasi ensi kertaa, se vaikutti mukavalta. Hauskaa kevättä ja kesää.

    ReplyDelete
  7. tai siis talvea tai mitä ikinä...

    ReplyDelete