Ensimmäinen työpäiväni TEAR Fundissa ei muistuttanut mitään aikaisemmin työelämässä koettua, ainakaan tässä ammatissa. Ehkä hyvin hyvin etäisesti ensimmäistä päivääni leiriohjaajana ameriikassa, johtuen lähinnä aamuhartaudesta. Virsiä ei laulettu, mutta vieraileva Wycliffen raamatunkääntäjä piti lähes tunnin mittaisen esitelmän kaikkine powerpointeineen ja videoineen.
En nyt haluaisi puhaltaa omaan torveeni (niin kuin täällä sanotaan) mutta kristityt työkaverini ovat huomattavasti aidompia, rehellisempiä ja vähemmän keskittyneitä omaan ulkonäköönsä. Olin jo niin tottunut mainostoimistojen jokapäiväiseen muotinäytökseen ja vaikeasti tulkittaviin kieroiluihin, että melkein säikähdin ihmisten outoa läpinäkyvyyttä. On virkistävää nähdä muutakin kuin menestystään löyhkäävien harjoiteltuja esityksiä.
Lähin työkaverini, raskaana oleva markkinointiassistentti Rachel oli myös flunssassa. Tosin Rachelin tauti oli sen verran tuore, että patistin sen puolilta päivin kotiin lepäämään. Pojat tuli vitsailemaan mun konttorituolista, kun kaikki siinä aikaisemmin istuneet (peräti kaksi naista) ovat tulleet lyhyen ajan sisällä raskaaksi. Perverssit jutut uskovaisilla poijilla. Saa nähdä miten käy. En tiedä kumpi on todennäköisempää - se, että tuoli hedelmöittää minut vai että aviomieheni haluaa hankkia lapsia. Onneksi ei ole mikään vauvakuume.
<<< kristityt työkaverini ovat huomattavasti aidompia, rehellisempiä ja vähemmän keskittyneitä omaan ulkonäköönsä. Olin jo niin tottunut mainostoimistojen jokapäiväiseen muotinäytökseen >>>
ReplyDeleteAhaa. Siis tästä (muihin vertaamisesta) johtuu blogisi aiemmissa postauksissa olevat toistuvat viittaukset kaloreihin ja milloin mihinkin oman ulkonäön ruotimiseen.