Rillipäät on rumia

Pyysin Samia ottamaan musta kuvan, kun se raahasi kameraa mukana kauppareissulla. En ole mitenkään erityisen järkyttynyt lopputuloksesta, mutta muutamaa ajatus kyllä heräsi. Mietin, että minun olisi ehkä aika luopua muovisankaisista laseista, jotka olivat kai jo viisi vuotta sitten out. Eikä oikeastaan muodin vuoksi vaan siksi, että ne valuvat itsepintaisesti nokanvartta pitkin ja kehysten yläkaari halkaisee näkökenttäni/silmäni puoliksi. Ainakin valokuvassa se näyttää aika oudolta. Mietin myös, pitäisikö opetella laittamaan tukkaa muutenkin kuin kiinni.

Kävimme tänään tutustumassa 48hours -filmiryhmään ja katsomassa näyttelijöiden koe-esiintymiset. Sami innostui äänimiesten hommasta ja sai samantien tärkeän tehtävän piuhojen kannattelijana. Minä istuin ja lätisin niitänäitä ydinporukan kanssa. Pari kolme näyttelijää oli ylitse muiden. Suurimmalla osalla oli kokemusta pienistä sivuosista Uuden-Seelannin ns. kansalliselokuvissa Lord of the Rings, Narnia ja King Kong. Palasimme kaupunkiin samalla bussilla yhden näyttelijätytön kanssa, joka paljastui pian ruotsalaiseksi. Tosin oli asunut Briteissä ja täällä viimeiset 11 vuotta.

Hermostuttaa vähän ajatus, että pitäisi pystyä taikomaan jostain hienoja peruukkeja tai historiallisia asuja. Riippuen elokuvan tyylilajista (joka siis arvotaan kisan alussa), vastuullani on metsästää kaiken maailman lavasteita, kuvauspaikkoja ja visuaalista sälää. Täytynee ajoissa ryhtyä luomaan hyväksikäytettävien ihmisten verkostoa. Uudessa maassa on paljon vaikeampaa, pitää aloittaa tyhjästä kun ei ole mitään perhetuttuja ym. Ja aikaa on enää neljä viikkoa.

Huomenna töihin. Kurkku on vieläkin vähän kipeä ja väsyttää. Nukuin parin tunnin päiväunet kun tulimme kotiin ja kohta taidan käydä lopullisesti petiin. Toivottavasti olo vähän korjaantuu aamuun mennessä.