Lähtöjuhlat

Viimeistä työpäivääni TEAR Fundilla juhlistettiin tänään, kaksi päivää etuajassa. Tämä sopi paremmin kiireisten työkavereiden aikatauluun ja minun puolestani se oli aivan yksi ja sama. Pyysin, etteivät järjestäisi sitä perinteistä tönkköä tee-kakku-sipsi-kokoontumista, jossa jokainen vuorotellen sanoo jotain kaunista ja epäuskottavaa. Tämä ei kuulemma tullut kuuloonkaan eräälle vanhemmista rouvista, joka ei itse loppujen lopuksi edes saapunut vaatimaansa teetilaisuuteen.

Ennen teenjuotia kävimme oman osaston kesken lounaalla. Mary on onnellisesti poissa tämän viikon, joten tunnelma oli kevyt. Lupasin viime viikolla surkeana itkevälle Rebekah'lle, että puhun Mary-ongelmasta toimitusjohtaja Stevelle ennen lähtöäni. Kävi ilmi, että Steve on johtokunnan määräämällä pakkolomalla lähtööni asti. Pidin kuitenkin lupaukseni ja kirjoitin sille sähköpostia. Steve vastasi, että tiesi ongelmasta, mutta ei tiennyt sen vakavuudesta tai laajuudesta. Hän kiitti moneen kertaan viestistäni ja lupasi puuttua asiaan. Myös oma esimieheni on siirtynyt tiukemmalle linjalle Maryn vaatimusten suhteen. Tästä suivaantuneena Mary siis otti tämän viikon lomaa ja takasi minulle rauhalliset viimeiset päivät. On mukavampi lähteä, kun tiedän että Rebekah ei ole enää alakynnessä ja Mary-ongelma toimitusjohtajan tiedossa. Kuulin tänään karmean elämänviisauden: "Some people serve no particular purpose in life, but they still bring a smile to your face when you push them down the stairs." Ei liity mitenkään edelliseen.

Sain teekekkereillä kaksi lahjaa ja kortin. Toisessa paketissa oli opiskelutarvikkeita ja toisessa t-paita printillä: "Before you ask, my accent is Finnish". Olivat tehneet itse kortinkin. Rebekah oli askarrellut Photoshopilla minun naamani Peter Jacksonille ja kääntänyt lauseen 'We are sad to say goodbye' suomeksi nettisanakirjan avulla: Me aari haikea jotta sananvalta hyvästi. Mihin tässä ihmistä enää tarvitaan, kun kone suoltaa niin näppärää suomenkieltä! Olin ihan vaikeana, kun ihmiset ylistivät työtäni ja saavutuksiani. Rebekah puhui siitä, miten kovasti arvostaa ystävyyttäni ja rehellisyyttäni ja miten kovasti minua tulee ikävä (tässä vaiheessa hän purskahti itkuun). Katselin vain ihmisiä ihmeissäni ja totesin, ettei teeskentelytutkani piipittänyt lainkaan. Saa nähdä tuleeko paha ikävä, kun perjantaina nostan kuolevat huonekasvit kainalooni ja kävelen viimeistä kertaa ovesta ulos.