Sosiaalinen viikko

Viime viikonlopun aikana kyllästyin makaamaan itsekseni uusilla sohvilla ja päätin virkistää sosiaalista elämääni. Minulla on paha tapa luisua totaaliseen passiivisuuteen ja valitella sitten itseäni säälien, kun kukaan ei soita tai järjestä mitään. Aloitin aktiivisen viikon jo viime sunnuntaina järjestämällä yllätyssynttärit seurakunnasta tutulle pariskunnalle. Kävin oikein ruokakaupassa lahjaostoksilla. Sally sai paketin sukkia ja Grant värisevän hammasharjan. En ollut koskaan ennen järjestänyt juhlia, joissa ripustetaan ilmapalloja seinälle ja huudetaan 'surprise!!' kun vieraat astuvat ovesta sisään.

Maanantai-iltana kävimme yllätysvierailulla Katrin ja Brettin luona. Lainasin suomalaiselta ystävältäni New Zealand Road Rules -kirjan, jota olen yrittänyt opiskella teoriakoetta varten. Koska olen ollut maassa yli vuoden, en saa enää lain mukaan ajaa autolla ennen kuin olen läpäissyt 60 dollarin monivalintatestin. Kirjassa on toistaiseksi ollut hyvin hyödyllistä tietoa mm. siitä, miten jalka kannattaa nostaa kaasulta ennen kuin painaa jarrua.

Tiistaina Rachel ja Jonny tulivat pitkästä aikaa käymään. Olivia-vauva oli juuri saanut rokotuksen ja huusi kuin eläin. Nukuttamiseen meni (kuulemma poikkeuksellisesti) yli 45 minuuttia, jonka jälkeen olimme kaikki niin väsyneitä, että vihelsimme lautapelin poikki 8 pisteestä ja minä voitin (muuten en olisi ikimaailmassa voittanut, kun se on aikamoinen strategiapeli, jossa ostetaan ja vaihdetaan lampaita, viljaa, puuta, tiiliä ja kiveä).

Keskiviikkona naapurin Kat opetti minua leipomaan omenapiirakkaa - siis sellaista hienoa amerikkalaista, joka on sileän taikinakuoren alla. Minä opetin sille suomea. Kat on niin nopea oppimaan, että alkaa jo vähän arveluttaa, mitä sille kannattaa sanoa. Olen yhden kerran maininnut sanan 'nahjus' (työnhakua välttelevän Samin epävirallinen lempinimi) ja Kat käyttää sitä jo letkeästi englanninkielisissä lauseissa, hyvin osuvissa asiayhteyksissä. Otin kuitenkin ylevän tavoitteen ja opetin sille Mika Waltarin runon 'Juna vapisee jalkojen alla'. Siinä oli hyviä esimerkkejä suomenkielen muuttuvista lauserakenteista ja oppituntia täydensi tietysti Don Huonojen biisi (siis siitä runosta). Päämääränäni on täydentää naapurin tyttöjen suomenkielistä lauluvalikoimaa (Aurinko paistaa ja vettä sataa & joku toinen kamala, jota en ollut ikinä kuullut). Seuraavaksi opetan Päivänsäde ja menninkäinen. Kunhan on jonkinlaista laatua eikä jotain kauheita rallatuksia. Onko ideoita?

Torstaina ei ollut tarkoitus tehdä mitään, mutta kävin kuitenkin kuntosalilla ja lähdin sen jälkeen samaisen naapurin kanssa kävelylenkille. Kat tekee väitöskirjaa jostain merenelävistä ja opin lenkin aikana mielenkiintoisia seikkoja mm. mustekalojen älykkyydestä ja siitä, miten oisterin kopistelevat kuoriaan paniikissa. Senkin opin, että hait iskevät ihmiseen vain silloin, kun luulevat sitä hylkeeksi. Teoriassa ylipainoiset (erityisesti omenavartaloiset) ihmiset joutuvat siis herkemmin hainruoaksi kuin laihat. Käytännössä hait tekevät virhearvioinnin yleensä surffilaudan muodon perusteella. Samoin kädet sivuille painettuna uivat sukeltajat näyttävät usein hylkeiltä hain yksinkertaisissa näköelimissä. Kuulostaa älyttömältä, mutta hain tavatessaan uimarin kannattaisi sananmukaisesti 'antautua' kädet levällään, jotta yhdennäköisyys hylkeen kanssa olisi mahdollisimman vähäinen.

Perjantaina ei ollut myöskään tarkoitus tehdä mitään ja tällä kertaa se onnistui aika hyvin. Sami ja Brett lähtivät katsomaan Toolia kesän suurimpaan musiikkitapahtumaan Big Day Out'iin. Katri tuli seurakseni tappamaan aikaa. Kävimme hakemassa thairuokaa ja katsoimme pari elokuvaa. Kun miehet vihdoin saapuivat konsertista äänentoiston tasoa valittaen, heräsin vaivoin tv:n äärestä. Uusilla sohvilla saa kyllä mukavan asennon.

Tänään kävin aamujumpassa ja yritän henkisesti valmistautua vielä yhteen sosiaaliseen koitokseen. Huomenna pitäisi lähteä seurakunnan porukan kanssa Waiukun mustalle hiekkarannalle grillaamaan. Kävi ilmi, että tuo ranta on sama, jossa kävimme vanhempien kanssa ja jossa aikaisemmin vierailin Sallyn kanssa kahdestaan. Jotenkin se vaan viimeksi näytti erilaiselta. Saa nähdä jos kävisin siellä ensimmäistä kertaa uimassa. Nyt alkaa olla jo niin lämmin, että merivesikin kelpaa. Kun viikko sitten eksyin kotimatkalla ja päädyin Pt Chevalierin hiekkarannalle, vesi oli lämpimämpää kuin ilma. Yritin vilvoitella tunnin kävelyn jälkeen vedessä kahlaamalla, mutta veden lämpö nosti vain hien pintaan. Kahlasin sadan metrin päähän rannasta, mutta vesi ulottui edelleen alle polviin ja 50 metrin päässä uiskenteli parivuotiaita lapsia. Piti kääntyä takaisin, mutta ainakaan merivesi ei enää hirvitä. Ja kun hailtakin voi varjeltua käsiä levittelemällä niin kai sitä pitäisi uskaltaa uimaan.

En oikein tiedä, mitä ajatella tästä sosiaalisemmasta elämäntyylistä. Nautin ystävien seurasta, mutta tämän viikon tahdilla aikaa ei jäisi enää kuntoiluun, lukemiseen ja kirjoittamiseen. Pari kolme tapaamista viikossa varmaan riittäisi, mutta eihän sitä voi ajatella vain omasta näkökulmastaan. Kiireisiä ystäviä tulee nähtyä harvemmin ja todella kiireisiä ei juuri lainkaan. Ystävyyden luomiseen täytyy käyttää aikaa ja energiaa. Pitäisikö ystävyyssuhteita suunnitella pitkälle tulevaisuuteen niin kuin parisuhdetta? Olen pitkään elänyt siinä harhassa, että asiat jotenkin lutviutuvat itsekseen. Lopputuloksena minulla ei ole kuin niitä ystäviä, jotka pitävät omasta puolestaan sinnikäästi yhteyttä ja näkevät vaivaa. Luulen oppineeni jotain, mutta en vielä oikein tiedä, miten soveltaa sitä käytäntöön. Aion ainakin pitää enemmän yhteyttä, lakata huolehtimasta siitä, kumpi soitti viimeksi tai kumman luona viimeksi tavattiin. Aion vastedes käsitellä ystävyyssuhteita pieninä, platonisina parisuhteina. En ole yhtään parempi ihminen, mutta voin olla parempi ystävä niille, jotka ovat vielä maisemissa.