Uudet sohvat

Lauantaina haimme kotiin Trademe:n kautta ostamani käytetyt sohvat. Trademe on Uuden-Seelannin vastine huuto.net:lle, mutta ehkä samassa asemassa kuin Keltainen Pörssi. Vanhat - rikkinäiset ja haisevat - sohvat piti viedä kaatopaikalle. Entinen naapurimme Jason saapui avolava-autonsa kanssa pihaan juuri kun kyynelet silmissä kiistelin Samin kanssa siivouksesta. Ajelimme peräkkäin moottoritien varrella sijaitsevalle transfer stationille. Auton punnitukset ja maksut vastasivat Suomen käytäntöä, mutta muuten paikka oli kaoottisempi. Sohvat päätyivät sellaisenaan kaikenlaisen tunnistamattoman rojun sekaan. Täällä roskien lajittelun ensisijainen päämäärä tuntuu olevan vaarallisten aineiden erottaminen kaikesta muusta. Tuo kaikki muu sen jälkeen jyrätään sileäksi ja haudataan jonnekin. Muistelin, miten Suomessa vanha ikkuna piti itse rikkoa ja toimittaa lasi eri paikkaan kuin kehykset.

Jotenkin ihmeellisesti ei satanut pisaraakaan vettä, kun kuljetimme uudet sohvat avolavalla kotiin. Saimme ne juuri ja juuri kapeasta sisäänkäynnistä takapihalle ja terassin ovesta sisään. En tiedä, onko makuni muuttunut täällä ollessa, mutta en jostain syystä halunnut sellaisia suoralinjaisia vaaleita design-sohvia. Halusin mukavat ja sylimäiset sohvat, joissa saa hyvän asennon ja tekee mieli istua iltaa ystävien kanssa. Nyt minulla on sohvat, saa nähdä onko niille ystäviä istumaan. Soitin tällä viikolla Rachelille ja sain selville, miksi yhteys oli katkennut. Rachelin äiti oli joutunut sairaalaan sydänpysähdyksen takia. Myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä oli jokin harvinaislaatuinen epilepsia. Ei onneksi kasvi päässä tai muuta kauheaa.

Vietin tylsän, yksinäisen viikonlopun lueskellen kirjoja kotona. Huomenna olen työpaikalla aamuhartausvuorossa, eikä minulla ole mitään viisasta sanottavaa. Ajattelin ensin suositella jotain kirjaa, mutta en ole juuri pitänyt mistään lähiaikoina lukemastani. Päädyn varmaan sanomaan jotain henkilökohtaista ja yltiörehellistä, mikä saa ihmiset kiemurtelemaan tuoleillaan ja välttelemään minua viimeiset kaksi viikkoa.

Mary oli pari päivää sairaslomalla viime viikolla. Rebekah myönsi nolona nauttivansa noista päivistä erityisesti. Täytyy myöntää, että tunnelma keveni heti ja oli mukava kuunnella naurua ja musiikkia (Mary ei halua kuunnella musiikkia, joten sitä voi soittaa vain hänen poissaollessaan) toisesta huoneesta. Tunsin silti oloni ulkopuoliseksi, kun en ehtinyt töiltäni rupattelemaan. Ja vaikka olisi ollut aikaakin, en koskaan kykene täydellisen sulavasti osallistumaan keskusteluihin, jotka vilisevät paikallisia nimiä, kulttuuria, tapahtumia, julkkiksia ja ties mitä. Aistin helposti pienimmänkin tukaluuden, joka syntyy kun ihmiset yrittävät selittää juttujaan minulle. Vitsit näivettyvät ja spontaani hauskuus kuolee. Kuuntelen mieluummin keskustelua taustalla kuin änkeydyn mukaan ja pilaan tunnelman.