Uutta Seelantia lukutaidottomille

Otin tänä aamuna kameran mukaan kun autojonossa seisominen on niin tylsää. En kyllä itse lähtisi moottoritielle ilman oikeaa sivupeiliä. Ratin takana oli tosi väsyneen näköinen tyttö, jonka hyvää hyvyyttäni rajasin kuvan ulkopuolelle. Koulussa kerrottiin, että ensi maanantaina on se päivä, kun täytyy virallisesti laittaa nimi alle, jos aikoo jatkaa kurssia. Luulin jo allekirjoittaneeni ties mitkä paperit, mutta ilmeisesti valinnanvaraa vielä on. Haluavat kuulemma varmistua siitä, että opiskelijat ovat täysin selvillä kurssin sisällöstä ja opiskelutahdista ennen kuin ryhtyvät urakkaan. Saa nähdä tippuuko kukaan tässä vaiheessa kyydistä.

Sadan ihmisen joukosta on jo noussut esille muutama tyyppi, joiden pään ympärille haluaisin aina luennon aluksi pyöritellä ilmastointiteippiä. Yksi on paksu intialaismies, joka nousee pystyyn kuin tatti sateella joka kerta kun opiskelijat saavat esittää kysymyksiä. Sen puheesta ei saa mitään selvää, sen enempää aksentista kuin asiastakaan. Toinen rasite on löysähuulinen paikallinen mies, joka puhuu vaikkei saisi puheenvuoroa, ja mielellään koko porukan puolesta. Tuntuu, että sen pitää ylittää muut äänellään jopa nauramisessa. Luokkakaverit alkavat olla kypsiä näihin hahmoihin ja heidän puheenvuorojensa aikana esiintyy jo yleistä älämölöä. Kaikeksi onneksi kumpikaan näistä hepuista ei ole omassa ryhmässäni ja olen tutustunut muutamaan todella miellyttävään ihmiseen. Eilen oivalsimme yhden ryhmäläiseni kanssa, että meillä on lähes samanlainen maku elokuvien suhteen. Vielä uskomattomamman asiasta tekee se, että kysymyksessä on finninaamainen 19-vuotias poika. No, ei se nyt romanttisista komedioista tykkää sentään. Ainakaan myönnä. Mutta olen tyytyväinen, koska yritän kovasti löytää muita käsikirjoittajia, joiden kanssa vaihtaa tekstejä ja antaa palautetta molemmin puolin. Täytyy vaan miettiä, luottaako niin kovasti että antaa toiselle mahdollisuuden vohkia ideansa.

Tässä Katrin lähettämässä kuvassa olemme tiistaina grillaamassa Katrin ja Brettin talon takapihalla. Takapiha on oikeastaan Brettin työpaikan takapiha, eikä siis vastaa perinteistä lähiömiljöötä Aucklandissa. Mutta jos asvaltin tilalle vaihtaisi nurtsin, niin siinäpä se melkein olisi. Sami haluaa vielä mainita, että ruoka oli erinomaista. Yhdyn edelliseen puhujaa, sanan joka merkityksessä (hehheee).