Näin on mennyt toinen peräkkäinen pitkä viikonloppu, tosin työttömänä hengailevalle aika yhdentekevä. Paitsi tietysti työnhaun kannalta ei kovin tuloksellista aikaa, kun kaikki yritysten päätöksentekijät purjehtivat, kalastavat ja loikovat mökeillään. Olen kuitenkin saanut jonkinlaisen työhaastattelun sovittua huomisaamuksi. En tiedä, onko taaskin kysymys uteliaisuudesta vai todellisista palkkausaikeista mutta pianhan sen selviää. Tämä on kuitenkin yritys, josta olen todella kiinnostunut. Nyt pitäisi myös cv-kirjeitteni olla perillä niissä 30 yrityksessä, joihin niitä askartelin. Postista nimittäin soitettiin, että olin laittanut liian vähän postimerkkejä. Lähettivät palautuskuoren, jossa pitää postittaa heille 9 dollarin edestä postimerkkejä. Kirjeet on kuitenkin toimitettu perille, mikä osoittaa jonkinlaista inhimillisyyttä postin osalta. En tosin osaa odottaa kirjeisiin mitään erityistä vastausta. Sähköposteihinkin on vastattu aika laiskasti.
Koska työnhaun osalta ei ollut muuta tehtävissä (eikä oikein jaksanut kiinnostaakaan) viikonloppu meni mukavasti. Kävimme Mission Bayn suositulla rannalla parin suomalaisen kaverin kanssa. Muut pelasivat rantalentistä ja minä vahdin tavaroita - eli makasin auringossa ja olin lukevinani kirjaa. Uuden-Seelannin kohdalla otsonikerros on hyvin vähäinen ja auringon sanotaan polttavan kymmenessä minuutissa. Makasin rannalla kaksi tuntia, enkä saanut edes pientä punoitusta aikaan. Joko aurinkorasva oli todella tehokasta tai sitten ihoni on immuuni säteilylle. Rusketuksen hankkiminen perinteisellä tavalla on joka tapauksessa pitkäveteistä puuhaa.
Sunnuntaina kävimme ensimmäisen kerran Elim-seurakunnan kahvila-kirkossa (Cafe Church). Jumalanpalvelus muistutti kovasti suomaista Helluntaiseurakunnann nuorteniltaa (joissa olen käynyt ehkä kahdesti :). Kävijät olivat huomattavasti nuorempia kuin Metodisti-kirkossa, jota testasimme ensimmäisenä viikonloppuna. Tunnelma oli kahvilamainen, ihmiset istuivat pienissä pöydissä ja joku oli tehnyt sushia, hedelmätikkuja ja pieniä kermamunkkejä (yam!). Saarna olisi voinut olla mistä tahansa herätysliikkeen piiristä. Tilaisuuden jälkeen mukava kiwi-pariskunta vei meidät syömään läheiseen yöravintola-kahvilaan (niitä jotka ovat aina auki). Kiwien ystävällisyys ei ainakaan vaikuta yhtä keinotekoiselta kuin amerikkalaisten. Toivon, että saisimme ystäviä näistä ja muista seurakuntalaisista. Seurakunnassa on myös englannin keskusteluryhmä ynnämuuta toimintaa johon ajattelin osallistua.
Auckland on valtavan kansainvälinen kaupunki, mutta seurakunta oli varmaan ensimmäinen paikka, jossa näin eri rotuiset ihmiset juttelemassa (ystävinä) keskenään. Yleensä aasialaiset, maorit ja eurooppalaiset liikkuvat omissa piireissään, käyvät omissa kaupoissaan ja puhuvat omaa kieltään. Tapasimme myös ihanan 5-kymppisen nigeriläispariskunnan. Uudessa-Seelannissa ei ilmeisesti oli paljoakaan afrikkalaisia (verrattuna aasialaisinvaasioon), ja heistäkin suurin osa valkoisia etelä-afrikkalaisia. Mutta tuntui hyvältä löytää seurakunta, joka ei ole rodullisesti pelottavan yhtenäinen. Jos vaikka outo persjalkainen, mongoloideista polveutuva suomalainenkin sopisi mukaan.
No comments :
Post a Comment