17.3.06

Kiinalainen kakku

Tänä aamuna heräsin jo puoli seitsemältä että ehdin hakea kakut ennen työpäivän alkua. Kävelin pieneen Parnellissa sijaitsevaan leipomoon, josta olin tilannut kaksi täytekakkua edellisenä päivänä. Kyseinen leipomo oli näitä kiinalaisia paikkoja, joissa ei koskaan voi olla varma ymmärtääkö asiakaspalvelija asiakkaan puhetta. Jos ymmärtää, hän hymyilee ja nyökyttelee. Jos ei ymmärrä, hän hymyilee ja nyökyttelee. Ja niinhän siinä kävi, että tilaamani kaksi kakkua oli lastattu päällekkäin 20 senttiä korkeaksi torniksi. Kakun pyöreä laki kurkisti leivoslaatikosta kuin kalju, jolle on sivelty 2mm kermavaahtoa.

No minä selitin, että tarvitsen kaksi kakkua. Päädyin ostamaan valmiin porkkanakakun. Pyysin tekemään oudosta tornikakusta syntymäpäiväkakun näköisen. Koristelemaan tai jotain. Kakku vietiin pois ja kymmenen minuutin päästä se tuotiin takaisin litteälakisena, kalju oli leikattu pois. Kesti vielä hikiset viisi minuuttia saada neuvoteltua päälle muutama turaus kermavaahtoa ja pieniä säilykekirsikoita.

Kakut kelpasivat työkavereille ihmeen hyvin. Päivä oli muilta osin kiireinen ja raastava. Olin liian hidas (typerä tietokoneeni vielä hitaampi) ja ihan pihalla. Sain vain toisen kahdesta luonnoksesta ajoissa valmiiksi enkä edes pitänyt siitä. En tajua täkäläistä keksipakettien designia. Lääkkeet, viinipullot, terveystuotteet ja oliivipurkit ovat aika lähellä suomalaista/eurooppalaista, mutta keksiosasto on jotain aivan muuta. En tiedä miten kauan vie, että saan aivoni viritettyä kiwi-asentoon näiden tyyliseikkojen suhteen. Saas nähdä onko työpaikkaa enää ensi viikon jälkeen muutenkaan...

Sami juttelee naapurin kanssa parvekkeella keksien kaloreista ja läskeistä. Taidan mennä mukaan.

3 comments :

  1. Kohta varmaan Sami tuo sinulle sänkyyn kahvit (tai vihreää teetä) kiinalaisen kakun kera - ja niin syntymäpäivä alkaa komeasti!

    Kotiväki elää täällä mukana synttäritunnelmissa...Täällä kello on kohta 8 illalla (jostain syystä tietokone signeeraa ihan väärän ajan).

    Juttusi, Enni, tässä blogissa ovat läpeensä mainiota luettavaa: hauskoja, rehellisiä, eksoottisia, tarkkoja havaintoja ja yllättäviä rinnastuksia sisältäviä. Ei ihme, että näillä on lukijoita...

    ReplyDelete
  2. This comment has been removed by a blog administrator.

    ReplyDelete
  3. Kiitos!! En tajua itsekään päiväystä. Aika on ilmeisesti täkäläinen, mutta päivä yhden jäljessä. Täytyy varmaan tarkistella blogin asetuksia.

    Sami tarjosi juuri aamiaisen ja kohta lähdetään katsomaan pingviinejä Kelly Tarlton's underwater worldiin. Jatkosta en tiedä, se on yllätys... hih :)

    ReplyDelete