Sami on kipeänä ja mulla on tylsää. Tätä on jatkunut koko viikonlopun siitä asti, kun Sami tuli perjantaina aikaisemmin töistä kotiin. Vaikka olen periaatteessa terve, en saa itsekseni lähdettyä kauppaa ja kirjastoa kauemmaksi. Tänään ajattelin selviytyä kuntosalille.
Maanantaina toivon saavani jotain uutisia työpaikasta. Tätä on odotettu jo niin viheliäisen kauan, että tuntuu vaikealta sanoa ääneen edes odottavansa yhtään mitään. Nyt referenssini on tarkistettu, mutta tiedä sitten minkä syyn keksivät seuraavaksi asian pitkittämiseksi. Yritin pitkään saada jotain järkevää aikaan kun en ole töissä. Nyt olen vihdoin luopunut yrittämästä. Tiedän, että satunnaiset impulssini kestävät kerrallaan yhden päivän, joten en ryhdy enää mihinkään suuritöisempään. Ilman mitään ulkopuolista painetta tai sosiaalisia kontakteja minkään projektin eteenpäin vieminen ei vaikuta mahdolliselta. Ihailen sellaisia, jotka pystyvät täysin itsenäiseen työskentelyyn. Synnyttämään yksin idean, toteuttamaan sen yksin ja vielä myymään tuotoksensa jonnekin. Pystyn tähän kyllä pienessä mittakaavassa, mutta mitään viikkoja kestävää en vain uskalla kokeilla. Yleensä saan jo parin päivän päästä mielestäni paremman idean ja unohdan edellisen. Huikentelevainen mielikuvitukseni hankaloittaa elämää.
Tänään huomasin kaipaavani suomalaisia tuoksuja: kukkivaa syreeniä ja tuomea ja muita kevään tuulahduksia. Täällä ei ole mitään samoja puita, pensaita tai kukkia. Ja vaikka täkäläiset puskat tuoksuvat ihan hyvälle, niiden tuoksut ovat kaikki uusia. Eivätkä uudet tuoksut herätä muistoja. Ehkä siksi pää tuntuu välillä niin tyhjältä. Haistelkaa puolestani niitä tuttuja asioita Suomessa. Tässähän nyt on vähän huvittavaa se, etten Suomessa ollessani juuri koskaan pysähtynyt haistelemaan kevättä tai kesää. Kaikki vain tapahtui ympärilläni 25 vuotta. Vuoden kierto tuntui Suomessa jotenkin liian nopealta. Ainoa mihin ehti kyllästyä oli talvi. Kevät sai minut innostumaan kesän tulosta ja kesä sai minut surulliseksi. Koska kun kesä lopulta tulee, se alkaa kulua pois liian nopeasti. Täällä se tuntuu jatkuvan loputtomiin, eikä sitä osaa oikein enää arvostaa.
No comments :
Post a Comment