Eilen tunsin kaipaavani piristystä, mutta Sami ei jaksanut lähteä mihinkään. Naapuritkin hokivat taas samaa laulua, että kyllä me suunniteltiin että tänään tehtäis jotain mutta ei me nyt enää jakseta. Koska olin siis ainoa, jolla voimia riitti, lähdin itsekseni katsomaan stand-up komediaa. Tuossa parin korttelin päässä on paikka, jossa esiintyy joka viikko paikallisia ja välillä ulkomaisia tähtiä. Maksoin kymmenen dollaria ja istuin takariviin. Ensimmäiset kolme esiintyjää menettelivät, mutta neljäs ja viimeinen tyyppi oli aivan hulvaton. Nauroin kaksin kerroin BBC:n uutisankkuri-imitaatioille, saksalaisturistijutuille ja muille teräville arkielämän huomioille. Huomasin kuunnellessani, että osa vitseistä edellytti aika syvällistä paikalliskulttuurin tuntemusta. Ihan kaikki ei mennyt perille, mutta ihmeen paljon sitä ymmärtää kun tietää tyylilajin.
Perjantai-iltana pääsimme keskustan ulkopuolelle, kun Drew haki meidät kyläilemään. 25-vuotias huonekalusuunnittelija asuu kahden muun taiteilijan ja yhden konsultin kanssa valtavassa omakotitalossa meren rannalla. Oli jo pimeää, mutta paikka näytti mielikuvituksessani uskomattoman kauniilta. Tilasimme pitsaa ja pelasimme Pictionarya. Mietimme Samin kanssa, miten valtavasti tilaa saisi vuokrattua 400 dollarilla viikossa. Nyt maksamme 275 viikossa, ahtautuneena 30 neliön yksiöön. Maanataina pitäisi mennä tekemään uusi vuokrasopimus, kun edellinen umpeutuu. Vaan eipä me tästä vielä mihinkään olla lähdössä. Se, ettei tarvitse autoa eikä ruohonleikkuria on pelkkää säästöä. Vieläkään ei tee mieli omakotitaloon, edes vuokralle.
Onpas siellä halpaa! Vuodenvaihteessa kun otin selvää vuokramarkkinoista Helsingissä, 25 neliötä _kalustettuna_ olisi saanut Töölöstä 900 eurolla kolmen kuukauden vuokrajaksoksi. Käsittääkseni vuokrafirmoissa hinnat ovat jopa korkeammat.
ReplyDelete