Palautetta vyön alle

Sain eilen illalla sähköpostin Punaisesta kaktuksesta. Olin pyytänyt jo paljon aikaisemmin palautetta työsuhteestani, ihan vain tietääkseni mikä oli hyvää ja mikä huonoa. No nyt kävi ilmi, ettei mikään ollut hyvää. Olo oli jotenkin puulla päähän lätkäisty. Töissä ollessani en saanut missään vaiheessa negatiivista palautetta, mitä nyt luonnoksiani vertailtiin, että tämä on paras ja tämä heikoin. Ihmiset olivat yhtä hymyä, kiittelivät ja kehuivat. Kritiikin sisältö hämmästytti yhtä paljon kuin yhtäkkinen sävyn muutos. Ongelmana oli kuulemma se, etteivät ratkaisuni olleet riittävän rohkeita ja luovia. Olisi myös pitänyt keskustella, kysellä ja kommentoida enemmän - tosin muistaen että kommenttien on oltava positiivisia "at all times".

Myönnän, että kommenttini eivät olleet aina pelkästään positiivisia. Miten ihmeessä olisin pystynyt arvioimaan omaa tai muiden työtä puhumalla pelkästään mukavia? Tosin muiden töitä arvioidessani käytin lähinnä hyväksi havaittua "minusta tämä on näistä paras" -kommenttia.

Kun ajattelen tuota viittä viikkoa, en oikein tiedä mitä olisi pitänyt tehdä rohkeammin tai luovemmin. Ei ollut hirveästi liikkumavaraa. En saanut osallistua juuri mihinkään briefiin. Minulle ei annettu yksin vastuuta mistään, ellei tehtävä ollut hyvin mitätön. Heti alussa tehtiin selväksi, että roolini ei ollut suunnitella itsenäisesti vaan autella toisia. Ilmeisesti oletettiin, että kääntäisin triviaalit puuhasteluni jonkinlaiseksi luovuuden lähteeksi. No, en kai sitten kääntänyt. Olin aivan liian varovainen ja järkevä. Alussa minulla oli enemmän ideoita ja rohkeuttakin, mutta huomasin kuitenkin pian, että työni ei päätynyt tuotantoon vaan toisen suunnittelijan materiaalilootaan. Tuo toinen suunnittelija yleensä hermostui, jos yritin liikaa vaikuttaa hänen työhönsä. Tästä päättelin, ettei minulta odotettu kovin itsenäistä työtä tai ajattelua. ---ääk. väärin meni.

Vaivuin epätoivoon ja valvoin yön (johtuu osittain myös flunssasta). Ajattelin, etten millään uskalla ryhtyä toiseen vaativampaan hommaan, kun en pystynyt hoitamaan edes tuota alimmaisen assarin työtä. Aamulla ajatukset vähän selkiytyivät: Jos ihminen palkataan lapioimaan paskaa, voiko hänen olettaa pohtivan ja ratkaisevan paskan taustalla vaikuttavia syitä?

Loppuun lainaus My Fair Ladysta: "You see, Mrs. Higgins, apart from the things one can pick up, the difference between a lady and a flower girl is not how she behaves, but how she is treated. I shall always be a common flower girl to Professor Higgins, because he always treats me like a common flower girl, and always will. But I know that I shall always be a lady to Colonel Pickering, because he always treats me like a lady, and always will."